Äänekosken ryhmänäyttely 6.9.

Yhtäkkiä kesken kaiken sähköpostiin tuli näyttelynumero ja muistin, että ai niin, oltiinkin palauttavaksi näyttelyksi kesän isojen näyttelyiden jälkeen ilmoittauduttu Äänekoskelle pikkuryhmikseen. Se oli täysin unohtunut, sillä kesän suuruudetkin jäivät välistä äkkilähdön ansiosta.

Kasvattaja, joka on tähän mennessä trimmannut Venlan ennen näyttelyitä, on 500 kilometrin päässä, joten ei kuin tuumasta toimeen ja omatoiminen näyttelytrimmaus käyntiin. Toki nyppiminen on kohtalaisen tuttua hommaa minullekin, mutta olen kaukana osaajasta siinä hommassa. Varovasti lähes karva kerrallaan nypin viikon verran ja yritin parhaani mukaan neidin kuontaloa muotoilla. Niskassahan ei ollut kesällä yhtään karvaa, kun ylipitkä jouduttiin napsimaan kokonaan pois. No, nyt karvaa oli hieman paremmin, mutta ei siltikään ihan riittävästi. Muutenhan tuota tukkaa oli sen verran, että pystyi jotain muotoilemaankin. Rintakehä alkaa selän ohessa olemaan tänä päivänä helppo homma, pääkin sujuu, mutta onhan noita ongelmapaikkoja. Pään ja muun vartalon rajan siistiminen kaipaa vielä paljon harjoitusta, olan/kyynärpään/kainalon seutu on hankalaa, mutta jotenkin tehtävissä. Suurimmaksi ongelmaksi osoittautui takapuoli. Siis hännän alapuolella peräpeilin (saksitun) ja muun persuksen raja. Huh, miten vaikeaa!

Pesun jätin edelliseen päivään, sillä täällä tuntuu, että Venla likaantuu vielä helpommin kuin kaupunkioloissa. Onneksi on tuo loistoshampoo (MD-10 White Texture Volume), jonka ansiosta Venlasta tulee puhdas, vaan ei kiiltävä ja liukas, vaan turkki säilyttää karkeutensa. Otin ennen pesua Vennistä seisotuskuvaakin hehkulampun valossa. Ja huomasin, että kappas, pikkuneiti on oppinut seisomaan ihan itse! Hieno koira :)

Näyttelyaamuna lähdettiin sitten kohti Äänekoskea, Elvi tietysti mukana seuraneitinä. Kehät olivat myöhässä, mutta onneksi vain puolisen tuntia. En tosin ymmärrä sitä, miksi kaikki westieihmiset tulevat sinne paikalla todella aikaisin ja alkavat heti puunaamaan koiriaan. Yritän oikeasti tehdä huolella ja kauttaaltaan Vennin valmistelun siellä näyttelypaikalla, mutta en saa parhaalla tahdollakaan siihen kulumaan varttia pidempää aikaa. Venlan tukan kanssa kun on vielä se ongelma, että sitä on kyllä oikeastaan ihan turha edes tupeerata ja muotoilla, sillä heti, kun neiti lähtee liikkeelle, tuo supersuora ja karkea tukka vetää itsensä omaan muotoonsa.

No, oltiin sitten tekevinämme jotain, kunnes westiekehä alkoi. Paikalla oli kuusi westietä, joista kaikki olivat narttuja. Kaksi junnua, kaksi nuorta ja kaksi avointa. Kanssakisaajien kanssa jutellessa sain tietooni, että tuomari (Kimmo Mustonen) olisi tiukka arvostelussaan, mutta enpä tiedä. Minusta hän oli tarkka, kävi siis koiran läpi tunnustelemalla ja kauttaaltaan, eikä vain katsellut kaukaa.

Venla keskittyi todella hyvin kehässä, ei ollut näkevinäänkään toista nuorta, sillä varoittelin jo etukäteen, että ei kannata tulla iholle. Kierrettiin ensin porukalla kehää, sitten Venla pöydälle (rimpuili muuten hieman vastaan, kun tuomari tunnusteli, tätä täytyy siis treenata!). Pöydän jälkeen käveltiin vielä edestakaisin, ympäri ja jäätiin seisoskelemaan, kun tuomari kirjasi arvosteluaan. ERI tuli että napsahti ja odoteltiin kaverin tuomio. Toinen nuori sai EH:n, joten Venlalle luokkavoitto ja pitkin hampain tuomari antoi SA:n. Otettiin se ilolla vstaan!

Tässä vaiheessa ilmeisesti toisen nuoren esittäjältä unohtui sanomiseni ja päästi nartun haistelemaan Venlaa aivan iholle. Venlahan kilahti täysin ja lähdin kyllä pikavauhtia räjähtävä pikkuwestie kainalossa pois. Haettiin myyntikojusta lisää nameja (ei ihan varattu riittävästi kahta kehää varten syötävää) ja Vennikin ehti rauhoittua. Sitten paras narttu -kehään yhden junnun ja yhden avoimen luokan nartun kanssa. Räjähdyksen ansiosta Venla olikin sitten paljon kyttäävämpi tässä kehässä, mutta ilman rähjäämistä selvittiin. Selväähän toki oli, että ei pärjätä kanssakisaajia vastaan, mutta oikeasti, oltiin jo jätetty kolme muuta westietä taaksemme! Sijoitus siis kolmas ja vielä napsahti varasertikin, joten ei voi kuin hymyillä.

Venlan elämän kolmesta näyttelystä kolme ERIä, kolme SAta, kolme PN-sijoitusta ja kaksi VASERTiä. Huh, mikä plikka! Tottahan toki niitä ns. huonompiakin tuloksia varmasti tulee jatkossa eteen, mutta olen erittäin toiveikkain mielin, että niitä huipputuloksiakin tullaan näkemään. Ja sain lievästi sanottuna hieman henkistä taputusta olalle trimmauksen suhteen, jes!

Hieno arvostelu hienolle koiralle:
 Tyypiltään ja mittasuhteiltaan erinomainen nuori narttu. Hyvä purenta. Erinomainen narttumainen pää, hyvät silmät ja ilme. Hieman kookkaat korvat. Erittäin hyvä ylälinja, tasapainoisesti kulmautunut. Hyvä rungon ja luuston vahvuus. Hyvä karvanlaatu (sanoi kyllä erinomainen). Liikkuu sujuvasti hyvällä askelpituudella. Miellyttävä luonne ja esiintyminen.

♥

Nyt

Sain heinäkuun lopussa yhtäkkiä töitä. Vakituinen työpaikka sai keräämään kamppeet pikavauhtia kasaan ja alle viikossa löydettiinkin uusi koti, muutettiin ja aloitin uudessa työpaikassa. Ettei tässä olisi ollut tarpeeksi, kotipaikkakunta ja koko ympäristö (kaverit, harrastukset ja muu elämä) jäivät hetkessä taakse.

Kauhava oli uusi osoite ja täällä nyt ollaan. Tarkemmin sanottuna kotikylä on Kortesjärvi eli muutaman tuhannen ihmisen maalaiskylä keskellä.. no, lakeuksia. Kulttuurishokki on ollut suurin asia, minkä kanssa on tarvinnut painia. Elämänmeno on erilaista, kaikki on vierasta ja täällä on todellakin maaseudun rauhaa.

Kodiksi saatiin rivitaloasunto ja se onkin ollut upean työpaikan ohella ihanin asia tänne muutossa! Hei vaan rappukäytävän äänille ja melskaaville naapureille, tervetuloa oma ulko-ovi, rauha ja oma pienen pieni pihamaa! Elviira onkin pihalla ottanut omakseen jo aurinkoisen pihan aurinkoisimman paikan ja nautiskelee siinä olostaan ja elostaan. Venla puolestaan mönkii pitkin puskia ja nurmikkoa etsien ties mitä hajuja ja metsästäen ötököitä. Välillä pysähtyy haistelemaan kilometrin säteellä olevien maito- ja sikatilojen sekä kettutarhan hajuja.

Oman kylän kirkolla

Vapaanaolo on vaihtunut varsinkin nuoremmalla sankarilla maalaismaisesti flexiin (vapaana lähtee jäljelle keskimäärin 0,2 sekunnissa), Elvi sentään kulkee vapaana suurimmaksi osaksi. Metsämaastoja löytyy jonkin verran, mutta samanlaista metsäpolkujen verkostoa kuin Lahden seudulla, ei täältä löydy. Suunnittelenkin jo nyt sulan aikaan, minne aletaan tekemään sitten talvella niitä omia polkuja. Lenkeillä tässä kotikylällä ei tule oikeastaan ketään vastaan, ei koiria eikä ihmisiä. Autoja, traktoreita ja lehmiä väistellään parhaamme mukaan. Hirvikärpäsiä ei enää pysty väistelemään ja tänään tuli vielä käärmekin lenkillä vastaan. Huh.

Kaupunkilaiset maaseudulla totta tosiaan. Vielä on opettelemista, mutta tässä reippaassa kuukaudessa  molemmissa tytöissä on tullut huomattua muutoksia. Elviira on rauhoittunut huomattavasti. Näin arvelinkin, kun ei tarvitse vahtia samassa rappukäytävässä asuvia koiria ja olla koko ajan vahtimoodissa. Sisällä ei ole kertaakaan kuulunut Elvin puhinaa, miksi olisikaan, kun Ee voi ottaa rennosti. Venla puolestaan on levoton, hyvin levoton. Vaikka liikutan (kävellen, pyörällä ja joskus jopa juosten) riittävästi ja päätä aktivoin tokon ja temputtelun merkeissä, on tytsyllä joitain öitä, jolloin se vaeltelee ulko-ovelta pihan ovelle, vinkuu, kitisee, eikä kykene rauhoittumaan. Vapaana riehumalla ja riekkumalla on saanut ennen kulutettua sitä pahinta höyryä, mutta koska vapaanaolo on toistaiseksi ainakin pois päiväjärjestyksestä, täytyy neidinkin opetella olemaan muuten. Ja kyllähän Venni pääasiassa onkin fiksusti, sopeutunut kuitenkin huonommin kuin Elvi, mikä tuli yllätyksenä.

Koiraharrastusten kanssa pelaaminenhan vaikeutui sitten kertaheitolla, kun lähdettiin hyvien treenimahdollisuuksien Lahdesta takametsiin. Valikoiden ja pohtien olen tullut siihen tulokseen, että Elvin kanssa treenataan vain rallya ryhmässä (matkaa 60km yhteen suuntaan kerran viikossa yhteistreeneihin). Tämän lisäksi käydään satunnaisesti lähikuntien koiraseurojen tokotreeneissä. Samaisissa tokoissa käydään myös Venlan kanssa, siis niissä satunnaisissa tokotreeneissä ja talven aikana pyritään pääsemään mukaan pelastuskoiratoimintaan (100km yhteen suuntaan kerran viikossa yhteistreeneihin). Ennen sitä täytyy läpäistä testit eli Vennipennin on opittava makaamaan paikallaan. Tämän pienen peko-pulman myötä jätettiin haaveet peruskokeen korkkaamisen suhteen nyt syksyllä ja otetaan uudeksi tavoitteeksi ensi vuoden sula kausi, jolloin urakoiraan sitten useampi koe.

Agilityn suhteen olen kadottanut itseltäni sen suurimman kipinän. Elvistä ei enää agikoiraksi ole (pelkään viedä neidin syksyllä polvitutkimukseen, mutta siitä sitten lisää) ja Venlan kanssa kun into ja keskittyminen on ollut vahvasti pekossa, ei olla ehditty edes agiin panostaa. Lähimmän agiseurat toimivat noin 50 kilometrin päässä, joten seuraa onkin sitten tullut pohdittua. Lapua ja Pietarsaari taistelevat nyt mielessäni keskenään siitä, kumpaan haluaisin ja lähtisin mukaan treenaamaan Venlaa agikoiraksi. Tavoitteellisesti tottakai, mutta ei kiireellä.

Kiireettömyys on tullut muutenkin osaksi elämää. Kaupungissa asuessani saatoin käydä mihin aikaan vuorokaudesta esimerkiksi kaupassa. Täällä sellainen ei onnistu. Öisin nukutaan, kun koko maailma nukkuu. Panostus työhön ja siellä käytetty aika on vienyt tottakai aikaa pois koirilta ja koiraharrastuksilta ja kaikkea on saanut karsia. Toisaalta, kun asioita karsii, löytyy myös aikaa tehdä niitä todella tärkeitä asioita. Jalkapalloa Elvin kanssa, pihahommia Venlan avustuksella ja kaikkea muuta.

Nettikin on toiminut niin huonosti, että sen käyttö on vähentynyt huomattavasti. Nyt tosin se murhe on jotenkin selätetty, joten blogin päivitys ainakin jatkuu aktiivisesti. Kuvia on tullut otettua todella vähän. Kun en ole oikein tiennyt, kantaako kameraa mukana vai ei, olen sen moneen kertaan jättänyt kotiin ja harmitellut jälkeenpäin. Mukana onkin moneen kertaan ollut vain onneton vähä-älyinen puhelin, jonka kamera ei todellakaan ole kehuttava. Seuraava isompi hankinta onkin puhelin, jossa on edes kelvollinen kuvausväline mukana. Sitä odotellessa kuitenkin tässä postauksessa enemmän ja vähemmän laadukkaita tunnelmakuvia uusista maisemista.

Tässä ja nyt!

Forssan näyttely

Tupeerattu harvahapsi

Forssassa käytiin Venlan ensimmäisessä kaikkien rotujen näyttelyssä pyörähtämässä kesäkuun viimeisenä viikonloppuna. Säätilan puolesta oli lupailtu sadetta (ja sitä vähän toivoinkin), mutta toisin kävi ja säätila oli mitä mainioin ja kesäisin.

Venlan tukka on tosiaan sellaisessa hauskassa vaiheessa, että ketään ei kyllä oikeasti naurata. Selässä on erinomainen tukka, kyljissä kelvollinen, niskassa täysin ylipitkä (mikä trimmin jälkeen oli siis kalju) ja päässä sunnilleen kaksi karvaa ristissä. Koitin kuitenkin parhaani mukaan neitiä laitella kehäkuntoon. Sain kyllä hyviä vinkkejä Venlan siskon omistajalta, joka on siis westiekasvattaja itse, että miten tuon kanssa kannattaisi nyt toimia ennen elokuun kisoja.

Kehässä oltiin toisen nuoren nartun kanssa, Venla ensimmäisenä esiintymässä. Ei siinä, kaikki oli hyvin, koska ei nähty takana kulkevaa westietä. Tuomari käpelöi Venniä, joka osaa muuten nykyään käyttäytyä todella hyvin pöydälläkin! Nuorempanahan Venlalla oli lieviä ongelmia pöydällä, onneksi oli eikä ole enää. Sitten tuomari ottikin ja sijoitti (ihan ansaitusti) toisen nuorten narttujen ykköseksi ja Venla jäi kakkoseksi. Mentiin sitten siihen järjestykseen ja Venlalla napsahti ihan täysin, kun toinen tuli nenän eteen. Ärinäraivokohtaus oli kyllä melkomoinen.

Saatiin kuitenkin eri ja sa ja mentiin jäähylle kehän ulkopuolelle. PN-kehässä ei mitään ihmeitä odotettukaan, mutta siellä Venla veti jälleen ihan hullun raivokohtauksen, tällä kertaa siskolleen, joka kisasi avoimissa nartuissa samaisessa näyttelyssä. Väkisin sain pitää pientä ja sievää terrieriä kuristusotteessa, ettei se vain pääsisi syömään ketään elävältä. En nimittäin epäillyt hetkeäkään, etteikö Venla olisi käynyt päälle. Lopulliseksi tulokseksi siis tuli eri sa pn4 eli ihan törkeän hyvä suoritus puolikaljulta ja ilmeisesti alipainoiselta koiralta! Olin kyllä superylpeä Venlasta, vaikka käytöksessä olikin hieman sanomista.

Venla kun on vielä ollut se meidän "kiltti koira" ja Elviiran kanssa saanut varoa. Osat ovat kääntyneet ja nykyään Empun uskaltaa melkein herkemmin päästää vieraiden koirien sekaan kuin Venlan. Mutta Venlan käytös oli kyllä sitten kehäpyörimisten jälkeen westielaumassa ihan samanlaista kuin se oli jo silloin, kun näin sen pikkupentuna tai siskosten pentuetreffeillä. Se yrittää koko ajan keskittyä johonkin muuhun (esim. ihmisiin), ettei vain tarvitsisi nähdä niitä muita koiria. Ven on aina ollut, varsinkin pienten valkoisten koirien kanssa, erittäin epäsosiaalinen. Kertonee ehkä jotain pikkukoiran vääristyneestä minäkuvasta, että tuntemattomien schapendoesien keskellä oltiin kuin kotonamme ja kaikki oli ihanaa ;)

Arvostelu oheen:

"Light bones. Typical size. Very feminin head, short neck. Topline is without withers, typical size of coat, nice coat. Front legs are outside, back legs straight. She looks very modest. Action is good in backlegs."

Vapaasti suomennettuna kevytluinen, tyypillisen kokoinen, erittäin feminiininen pää, lyhyt niska. Ylälinja ilman säkää (jep, trimmattiin se ylikasvanut niskakarva pois), tyyppilinen turkin koko, kiva turkki. Etujalat kääntyneet ulospäin, takajalat suorat. Hän näyttää hyvin vaatimattomalta. Toimintatakajalat ;) Eli takajaloissa hyvä liike.

Ja vielä paperille kirjoittamattomana puheena tuomari kertoi, että tykkäsi ihan hirveästi Venlasta. Siinä oli paljon hyvää, erinomainen luonne ja temperamentti (joo, tykkäsi rähjäroosasta), erinomainen turkin laatu ja väri ja paljon hyviä ominaisuuksia. Mutta ei vain kyennyt sijoittamaan Venlaa keveyden vuoksi. Tästä virisikin mielenkiintoinen pohdinta taas päässäni siitä, miksi näyttelykoiran pitäisi olla raskas, massakas ja jopa ylipainoinen. Varsinkin nuorella koiralla ylipaino voi vaikuttaa huomattavasti luuston ja nivelten kehittymiseen ja jos koiralla on nuorena jo paljon massaa, en välttämättä halua edes tietää, minkälainen tynnyri se on vanhempana. Kaikille tulee kroppaa iän myötä, halusi sitä tai ei. Me jatkamme seitsenkiloisen goljatin kanssa samaa rataa eteenpäin, sporttivartaloiset westiet kunniaan myös näyttelyissä!

Seisontakuvien otattaminen on kyllä hyödyllistä! Tästähän sen näkee; niskaan enemmän karvaa, että selkälinja alkaa vasta etujalkojen takaa, rintakarvoitusta vähemmäksi, että kaula näyttää pidemmältä ja takajalkojen eteen (ja toki muuallekin mahan alle) enemmän/pidempää karvaa. Muutenhan se onkin ihan ruusukkeensa mukainen, sertin arvoinen muru ♥

Keskikesän arkeen paluu

Juhannuksen jälkeen päästiin takaisin arkeen ja pitkästä aikaa schapendoesjengin kanssa lenkille. Venlallahan oli ihan vasta juoksut, siis viime näyttelyn aikaan eli toukokuun alussa ja nyt se jo tekee seuraavia. Kovaa rähinää ja alistamista parhaalle kaverilleen Jipolle. Jippo on kuitenkin niin kiltti pieni schapetyttö, että ymmärtää kyllä hormoneista kärsivää terriäistä, eikä lähde tappelemaan.

Arkeen kuului tietysti myös peko-treenit. Meidän ryhmässä olikin vierailevia tähtiä, joten saatiin vähän uusia ajatuksia ja ideoita treenaamiseen. Venlalle piilotettiin kolme ukkoa ihan kammottavaan maastoon. Suurin osa alueesta oli muutaman vuoden takaista hakkuuaukeaa, joka oli täynnä tiheää vattupuskaa ja muuta korkeaa kasvillisuutta. Sain tehdä ihan tosissani töitä, että pääsin etetemään itse kyseisessä maastossa, Venlasta puhumattakaan. Mutta mistä lie johtuen Venla teki kyllä todella hyvin töitä. Eteni etäämmällä minusta ja etsi huippuhyvin ensimmäisen ja toisen maalimiehen. Kolmannelle maalimiehelle lähestyttiin väärästä suunnasta, tultiin siis tuulen yläpuolelta. Venla oli muutenkin ihmeellisen tahmean oloinen, kulki vain jäljissä eikä tahtonut maalimiehelle päästyään oikein edes ilmaista. Selvisihän tosin sillekin syy. Ven oli nimittäin poiminut matkalta mukaan puolisentoistametrisen rangan valjaisiinsa. Oksa oli vielä kiertänytkin valjaita kireämmälle eli varmasti tuntui tukalalta. Ja vaikka en niin välineurheilusta perustakaan, olisi kyllä toimivien peko-valjaiden löytyminen ehdotonta. Isoilla koirilla ei samanlaista ongelmaa niinkään esiinny, koska ne eivät vilistä maata myöten, kuten pieni Vennikkä, joten treeniporukaltakaan ei oikein irronnut apuja ja ideoita tähän asiaan. Hieno koira kyllä kaikkinensa oli mukana treeneissä. Vielä kun olisin itse muistanut kellottaa haun! No, ensi kerralla sitten..

Viikonlopun näyttelyn lähestyessä on täytynyt myös keskittyä Venlan tukkaan. Karvahan itsessään tuolla koiralla on mahtava. Suora kuin mikäkin ja kohtalaisen karkeakin. Mutta näyttelytukaksi ihan kammottava. Pään karva on tällä hetkellä ihan harva ja kovin kovin lyhyt. Kropassa puolestaan oli karva hyvässä vaiheessa ja kasvattaja saikin nypittyä selästä ja kyljistä siistin. Niska puolestaan oli ylikasvanut, joten sekin on harvan oloinen. Rintakehä rehottaa minkä ehtii, mutta onneksi sitä ehditään vielä edeltävänä päivänäkin siistimään. Kaikkinensahan Venlasta kuoriutui taas junnukehiin sopivannäköinen westie, mutta onneksi pienellä laitolla sen kanssa kehdataan kuitenkin mennä iän mukaiseen nuorten luokkaan. Onneksi ei ole vielä pakko siirtyä avoimeen, sinne koko koira onkin jo sitten ihan rimpula kropaltaankin. Oltiin kuitenkin kasvattajan kanssa samaa mieltä, että ei minkään koiran tukkaa varjella näyttelyitä varten niin, ettei vain mikään karva koskaan katkeaisi. Jatkamme siis menoa ja rymyämistä samaan tahtiin kuin ennenkin ja käydään huvin ja urheilun vuoksi pyörähtämässä näyttelyissä, jos siltä tuntuu.

Juhannuskisat

Taas vietettiin juhannus jo perinteeksi muodostuneissa Juhannuskisoissa. Kisapaikka oli tosin vaihtunut Tuorlan majatalon idyllisistä maisemista TSAUn omaan treenikeskukseen eli samanlainen juhannustunnelmasta nauttiminen kentän laidalla oli tänä vuonna jäänyt pois ja käytännössä asuttiin siis Tuorlassa ja käytiin Liedon puolella kisaamassa. Itse kisasin Elvin kanssa neljä starttia, äitini Tellervon kanssa viisi.

Huom! Videossa äänet.

A-radalla oli kyllä viittä vaille, että pysyikö Elvi lähdössä. Itseasiassa sama murhe toistui kaikilla muilla paitsi viimeisellä D-radalla. Tämä oli kyllä rataprofiililtaan käsittämättön helppo, siis ykkös-, kakkosluokan tasoinen, mutta suorat ja ns. helpot paikat ovatkin Elviiralle kaikista vaikeimpia, sillä se ei irtoa eikä etene. Alkusuoran päätteeksi otin ns. riskiohjauksen eli jäin putken ulkosyrjälle. Elvi yleensä kieltää putket näin, ne kun eivät muutenkaan tuota tappijalkaa vedä puoleensa. Hämmästyttävää kyllä, pientä hidastusta, mutta sinne upposi! Kepeille tultaessa lähdin itse kääntämään ennen pujottelua edeltänyttä hyppyä liikaa oikealle, minkä vuoksi Elvi hyppäsi suoran hypyn liian tiukkaan ja tiputti riman. Muuten olikin hyvä rata. Joitain ohjauksia olisin voinut tehdä paremmin, mutta Elvi teki kyllä hurjan hyvin hommia. 

Vähän tiukkaa! Kuva: Sirpa Saari

B-radalla Elvi sitten törkeästi varastikin lähdössä ja oli kyllä ihan pakko palauttaa se alkuun. Hienosti kuitenkin reagoi pysäytykseeni, vaikka lähtikin matkaan hiekka pöllyten. Mutta kun päästiin vauhtiin niin hienoa menoa heti alkuun, kun Elvi lähti jaakotukseen mukaan. Elvi halusi selvästi huonommin mennä putkiin sisäradalla, vietti ensimmäisessäkin putkessa ikuisuuden. Putken jälkeen hyppyjen ohjaus toimi yllättävän hyvin ja rimat pysyivät ylhäällä, tosin kyllähän niitä varmistelinkin, minkä vuoksi päällejuoksut olivat inasen myöhässä. Estekulmatkin olivat tuossa välissä niin käsittämättömät, että oksat pois. Suoran putken jälkeen olisin voinut tehdä enemmän ennakoivaa valssia, että olisi saanut siistimmän alastulon hypylle, mutta taas koitin auttaa rimojen kanssa. Kauemmalle putkelle tultiin hypyltä sellaisessa kulmassa, että melkein arvasin Elvi kieltävän. Ja siinä vaiheessa kun se hävisi sadasosasekunniksi putkeen, tiesin, että kääntyy takaisin. Ihme miten sitä osaakin kuunnella ja äänen perusteella tietää, mitä se oma koira meinaa. Sitten hommat sujuivatkin niin hienosti, että ennen keppejä putken ja hypyn ajattelin ohjata vähän rennommin, enkä tehdä niin täysillä töitä. Elvi kun kuitenkin osaa lukea rataa ja hakea kepeille. Mikä virhe!! Elviira on niin raakalaismainen ja armoton, että sitä otti heti aivoon, kun aloin lepsuilla. Eipä muuten onneksi saanut napattua kuin housun lahkeeseen reijän. Jotain hyötyä tuulihousuista juhannuksenakin. Loppuun melko nättiä ohjausta; takaakierto, päällejuoksu, persjättö, takaakierto, niisto, persjättö ja muuten hyvin toimii!

Tässä välissä on kyllä taputettava itseä olkapäälle, sillä minulla on ollut vuosikauden tapana lopettaa ohjaaminen, kun radalla tapahtuu joku virhe. Siis miksi tehdä enää tosissaan töitä loppuun, kun ns. peli on jo menetetty. Juhannuksena en yhdelläkään radalla luovuttanut, vaikka virheitä napsittiinkin. Ehkä sekin vaikutti positiivisesti Elviin ja sen tekemiseen.

C-rata oli taas agirata ulkona ja tällä radalla olin kyllä itse huonosti nukutun yön jälkeen jotenkin ihan puhki. Vaatetta oli liikaa päällä, tuli kuuma ja oli tukala juosta. Alussa vähän kökköä ohjausta, mutta Elvi reagoi hyvin ja haki itse esteitä. Putkesta tultuamme parin hypyn jälkeen kepeille oli kohtalaisen pitkä vienti. Tässä välissä Elvi lähti inasen irtoamaan sille kauimmaiselle hypylle! Vau! Eihän se videolla näytä miltään, mutta kyllä se vain näpeissä tuntuu, kun koira, joka pääasiassa on liimattuna sormiin, lähteekin hieman irti. Keinu oli tällä radalla huonompi kuin A-radalla, sillä jostain syystä Elvi hyppäsi keinulta sivuun. Mihin lie olikaan menossa. Sitten tuli taas vähän vääntöpaikkaa. Mielestäni ohjauksessa ei ollut valittamista, riman tippuminen oli Elvin arviointivirhe. Näitä sattuu. Lopussa olin jo ihan loppu, A:n jälkeen ohjaus on surkeaa, mutta päästiin loppuun sittenkin. Ja mikä puomin alakontakti, ihan super, juokemalla alas asti. Treenaaminen kannattaa.

D-radalla kaikki hypyt olivat 35 sentissä, mukana oli okserikin ja arvasin, että joku rima tippuu. Elvi ei meinannut millään lähteä liikkeelle alussa, sain oikein komentaa, että TULE, vaikka Elvin lähtölupa on tavallisesti äänetön. Lähtihän se sitten ja vauhdilla, kökkö ja surkea valssi ja Elvi hyppäsi suoraan riman päälle. Siinä vaiheessa ajattelin sitten, että tehdään treeninä loppurata. Tai olin sen jo rataantutustumisessa päättänyt, että jos joku moka tulee, otetaan rata treenin kannalta. Halusin nähdä, miten Elvi reagoi pariin eri tilanteeseen. Okseri meni muuten kevyesti yli, vaikkakin Elvi ponnistaa sille hurjan kaukaa. Lentävä westie laskeutui kuitenkin oikealle puolelle rimaa. Ja hypyt näyttävätkin hyviltä, ei ollenkaan tuskaista tai vaikean oloista! Ennen rengasta otin sitten testin, miten Elvi palautuu, jos minä teen ns. ohjausvirheen eli joudutaan korjaamaan suuntaa. Rengas on aina ollut Elville akilleen kantapää, mutta kappas vain, siitä vain jatkettiin sujuvasti loppua kohden, eikä renkaan jälkeiset rimatkaan lennelleet. Loppusuoran testi oli kokeilla, miten paljon voisin Elviä vedättää. Pituudella kesti vedätyksen vielä hyvin, mutta viimeinen aita oli liikaa. Olin jo niin paljon edellä ja vauhtini oli liian kova eli saalistusvietti iski ja jälleen tuulihousuja koeteltiin. 

Kaikkinensa olin kyllä superylpeä Elviirasta. Neljällä radalla tippui vain kolme rimaa yhteensä, yksi putkikielto, lopun tahallinen hyppykielto ja kaksi tappaja-Elviä. Ihan huippua! Elviiran kroppa ei mukissut mitään, vaan oli koko ajan normaali ja liikkuvainen oma itsensä. Näissä radoissa oli niin paljon hyvää sekä Elvin että oman toimintani suhteen, että saadaan kyllä olla onnellisia.

Kuvat ovat juhannuksen maakuntamatkailusta. Paljon muutakin kuin pelkkää agilitya ehdittiin tehdä, nähdä ja kokea. Oli mukavaa.

Juhannusjengi: Elviira, Hilma, Venla, Cici ja viimeisen permiksen takana vielä Tellervo

Kukkakedolla

 

 

Kesäistä menoa

Keikkayleisö

Jokin ihme on tässä bloggerissa mättänyt viime viikkoina, sillä kirjoittamani tekstit eivät ole missään vaiheessa julkaistu, vaan ne ovat jääneet luonnoksina odottelemaan parempia päiviä. No, nyt tuleekin sitten aimo annos tekstiä ja tapahtumia parin viime viikon ajalta.

Toissa viikonloppuna pyörittiin vanhoilla kotikulmilla Mäntässä. Koirille tuli aimo annos sosiaalistumista, kun pääsivät lyhyiden puistokonserttien ajaksi yleisöksi. Venlaakaan ei pelottanut yhtään kuunnella musiikkia! Ehkä jotain siedätysapua toi jo tuo viimeisin MilJazz. Jospa toivoa Venlan musiikinsiedon suhteen ei ole vielä menetetty.

Kävin myös kouluttamassa agilitya vanhoille seurakavereille, jotka ovat ottaneet ja perustaneet itselleen uuden seuran. Paljon huippupäteviä koiria ja ihmisiä. Koirakot, joita olen nähnyt viime kesänä viimeeksi, olivat menneet isoja harppauksia eteenpäin ja toivottavasti innostuvat kesän aikana vielä kisakentillekin.

Kesäilta

Elviira ja Venla pääsivät molemmat myös treenailemaan. Elvin kanssa tein helppoa perusrataa, ei suurempia murheita, muita kuin että Elvi on tutuilla kentillä mahdottomampi kuin vierailla. Siis aivan huipussaan taas vire (ja huuto). Ei tiputellut yhtään rimoja, vaikka kyseinen kenttä onkin pohjaltaan pehmeää hiekkaa! Eikä myöskään treenin jälkeen oireillut (vaan olisi halunnut mennä uudestaan ja uudestaan ja uudestaan...). En tiedä, missä vaiheessa uskaltaisin taas uskoa ja luottaa siihen, että Elvillä on kaikki hyvin. Luulen myös, että tämä alkukesän selvä parannus Elvin liikkuvuudessa on positiivista seurausta monipuolisesta liikunnasta, kehonhuollosta ja uudesta nivelvalmisteesta. Tehtiin myös aika hurja paikkis ennen agia, etäisyytenä viitisenkymmentä metriä. Elvi oli tarkkaavaisena, mutta ei lainkaan sen näköinen, että lähtisi mukaan!

Vennipennin kanssa tehtiin helppoa rataa namialustatargetilla, treenattiin väljää vierasta rengasta ja kokeiltiin kerran vierasta keinuakin. Jälkimmäisten kanssa sujui hienosti, ensimmäinen vain pohdituttaa. Targetin käytössä on nimittäin hyviä puolia, koira oppii irtoamaan, lukitsemaan esteisiin ja lukemaan rataa. Venlan kanssa ongelmaksi on vain muodostunut se, että targettia käyttäessämme Venla ei tahdo taipua ohjaukseeni, ilman targettia estehakuisuus valuu minimiin ja neiti pysyy tiukasti ohjauksessa.

Onneksi päästiin juhannusviikolla käymään Nauravan koiran treeneissä eli Lotan opissa. Ja tällä kertaa oppiin pääsi Vennikkä. Lotta ymmärsi heti, mikä namitargetin kanssa on ongelmana ja halusikin, että palkkaisin Venlaa lelulla. Venlahan leikkikin hetken (kuten aina), mutta sitten kun ei enää halunnut leikkiä, yritti päästä pois tilanteesta sijaistoiminnalla. Kävi siis pissalla hallissa ja ongelma ratkaistu, ei enää pakotettu leikkimään. Sitten koitettiin miettiä ja pohtia, mikä olisi ratkaisu. Lotta ehdotti namilelua eli siis jotain lelua, jonka sisään saa namia. Sanoin, ettei olla sellaista kokeiltu, mutta myöhemmin tuli mieleen, että kokeiltiinhan me, sellaista namitaskua narun päässä. Sehän aiheutti aikanaan sen ongelman, että Venla jäi hakemaan nuuskuttamaan hajujälkeä ja lopulta rikkoi taskun eli ei toiminut.

Ilokseni Lotalla olikin uusi leluehdotus meille. Hieman tennispalloa isompi geelipallo, siis ontto lussupallo, joka ei kuulemma mene edes malin käsittelyssä säpäleiksi. Laitoin sen sisälle pari kanafilepalasta ja heitin Venlalle. Neitihän lähti kuin raketti ja alkoi heti narskuttaa palloa. Venlahan tykkää kyllä noutaa, joten sitä en ihmetellyt, että lähti perään, mutta tuota kun voi Vennin antaa huoletta narskuttaa, ei tule sitten itsellekään tarvetta sitä olla heti hakemassa pois. Tehtiin sitten pyörittelypätkää, treenasin oikea-aikaista palkkaamista tuolla pallolla ja sain vinkkejä miten voin treenata ohjauksia pallo kädessä. Tokihan sitä voi siis myös käyttää targetina, mutta sen avulla päästään myös opettelemaan hyvässä vauhdissa ja irtoavammin ohjauksia. Venla pysyi koko ajan hullun innokkaana ja motivaatio hipoi pilviä. Takaakierrot, ohjauksenluvut ja vauhti oli parempaa kuin koskaan. Ja kun palkkasin pallolla, Venla lähti kiireellä perään, nakerteli sitä ja koitti saada herkkuja ulos. Nähtäväksi jää, miten kauan tuon namipallon taika säilyy, mutta koska Ven tykkää muovista ja ruoasta, uskon, että tästä saadaan jopa loppuelämäksi palkka agilityyn.

Mökkiemäntä ja koiralauma.

Venla, Tellervo, Cola, Seela ja Elvi :)

Täytyypä muuten kokeilla superlelun tehoa myös toko- ja jopa pekotreeneissä! Ainakin tokossa luoksetuloon voisi saada vauhtia lelupalkalla ja pekossa viimeisen maalimiehen superpalkkana, pelkkä ruokapalkka kun on alkanut hieman menettää tehoaan, vaikka nami olisikin supernami.

Rennompana vapaa-ajan puuhana päästiin tapaamaan kultaisia koirakavereita mökkimiljööseen :)

Westiet vs kultainennoutaja

Agitreeneissä

Tänään päästiin tuuraajaksi Nauravan koiran viikkotreeneihin. Tarkoitus oli alkeisryhmään osallistua Venlan kanssa, mutta mutkien kautta päädyinkin treenaamaan Elvin kanssa. Rata ohessa.

Alku oli huippuhieno, ennakoivalla valssilla kolmosputkeen. Sitten olisin niin kovasti halunnut tehdän päällejuoksun muurille, mutta puolipakotettuna luovuin siitä ajatuksesta ja tehtiin nelosen jälkeen persjättö ja sama kutosen jälkeen. Elvi roiski muurin palikoita niin törkeästi koko treenin ajan, ettei mitään järkeä. Mutta kun on kiire, niin on kiire. Ja kun kartturi vielä ohjaa kiireellä, niin ei helpota.. Superhieno lähetys kasihypyn takaakierrolle (ai että kun malttaisin Venlallekin opettaa yhtä vahvan takaakierron!), hienosti malttoi hypätä väljän renkaankin ja kovalla vauhdilla puomille. Juoksukontaktit joka kerta, jes.

Heitto 11-hypyn takaakierrolle jälleen ihan super ja sitä jäinkin ihailemaan, jolloin olin jo jatkosta myöhässä. Aikaisempi liikkellelähtö ja meno 15-putkeen asti oli sulavaa. Sitten 17-muurilta olisin tehnyt niiston 18-hypylle, mutta muurin ohjaus jäi tällöin vajaaksi tai siis Elvi hyppäsi sen liian tiukkaan (ja palikat lensi), minkä vuoksi vaihdettiin siihen valssi ja toinen 19-putkelle. Myönsin kyllä, että yritän aina vältellä valsseja, sillä todella usein epäonnistun niissä ajoituksellisesti ja saan tuntea sen jaloissani, kirjaimellisesti.

Homma toimi ja matka jatkui, taas 20-muurin jälkeen valssi ja oikea-aikaisesti ohjattunahan Elvi suorittaa senkin melkein maltilla. Siitä kepeille, 23-hypyn jälkeen jälleen valssi ja törkeän upean hienon mahtava niisto 25-hypylle. Ja rima pysyi ylhäällä!

Kaikkinensa mukava rata, sai juosta, ohjata ja vähän vääntääkin. Paikoitellen tuntui (ja ilmeisesti myös näytti) erittäin hyvältä! Harmi vain, että mokasin sitten muutamat kohdat, joista on taas reijät jaloissa muistona... mutta päällimäinen fiilis oli kyllä superhyvä! Hiki virtasi ja Elviira oli hieno, eikä varonut yhtään mitään tai ollut muutenkaan kipuisen tai vaikean oloinen. Tukkaa vaan ihan tolkuttomasti kropassa. Täytyy ottaa oikein rankalla kädellä trimmaten ennen juhannuskisoja, että lyllerö jaksaa sielläkin sitten lyllertää, agirodusta nyt puhumattakaan!

Ehdottomasti mennään toistekin Lotan oppiin tuurauspaikalle. Oman hallin (ja treenimahdollisuuden) puuttuessa täytyisi Venlankin kanssa vain mennä ja opetella agia muualla. Hirveä agikutina, johon tarvittaisiin helpotukseksi vain itsenäistä treenimahdollisuutta ja paljon. Kisakutinaa sentään lievennetään Elvin kanssa kisaamalla.

Nyt meillä jatkuu vielä pitkän viikonlopun ajan elämä hoitokoiran kanssa asuntovahteina. Tellervollakin on kaikki hyvin, kun saa olla kotonaan, vaikka mamma onkin hukassa.

Me ollaan ihan kiltisti kaikki!

Viikonlopun kesätunnelmia

Elvi

Viime viikonloppuna puuhailtiin vaikka ja mitä! Perjantaina vietettiin iltaa ja treenattiin sosiaalisia tilanteita Lahdessa MilJazz-tapahtumassa, jossa siis istuskeltiin nurmikolla ihmislauman keskellä kuuntelemassa hyvää musiikkia. Onneksi vain muutamalla muulla ihmisellä oli koira mukana ja nekin vähät tajusivat pysyä kaukana, niin saatiin ottaa ihan rennosti koko jengi.

Venni

Loppuvaiheessa iltaa Venla sai pusuttelukaverikseen nelivuotiaan Noa-pojan ja siitähän sitten iloa riitti, molemmille. Venlakin on oppinut olemaan lasten kanssa eli aina ei tarvitse hyppiä ja pomppia ja lähteä mukaan riehuntaan. Elviira puolestaan, kaikessa tappajamaisuudessaan, on niin satavarma ja turvallinen lasten kanssa, että sitä on välillä vaikea edes ymmärtää. Ee kun istui selin tuohon villiin, vieraaseen pikkupoikaan nähden, niin ilmekään ei värähtänyt (tai siis vain korvat menivät onnellisuusluimuun), kun poitsu juoksi sata lasissa selän takaa ja nappasi Elvistä halausotteen tai taputteli päälaelle. Kotiin päästyämme valkoinen jengi oli kyllä ihan loppu ja kuitti. Ihme juttu, vaikka ei muuta tehty kuin makoiltu ulkoilmassa ;)

Lauantaina oli kauan odotettu RotuRace-päivä.Eli Hyvinkäällä epävirallinen rotujen välinen joukkuejuoksukilpailu. Saatiin kokoon jopa kaksi westiejoukkuetta! Junnujoukkueessa juoksi Venla sisaruksineen ja toisessa sekalainen joukko vanhempaa polvea, Elvi mukaanlukien. Tuloksilla ei edes lähdetty kilpailemaan (vanhempien joukkue sijalla 31. ja nuorempien sijalla 33.), mutta itse odotin innolla Elvin ja Venlan keskinäistä vertailua! Kumpikaan ei näyttänyt parasta vauhtiaan. Suurin syy tälle oli varmasti se, että en ollut itse lähettämässä, vaan olin napsimassa kuvia maalissa. Huonoimmat kuvat tosin sain omista tytöistäni, mikä harmi!

Venlalla vähän kuuma!

Mutta itse kisaan. Venlahan sen voiton vei eli juoksi 80 metrin matkan 10,86 sekunnissa. Elviira lorvi matkalla 11,48 sekkaa ja koska löin itseni kanssa vetoa Venlan nopeudesta, sain palkita itseni jäätelöllä päivän päätteeksi. Kaikkinensa oli kyllä hauska päivä, meillä oli mukava westieporukka, joskin kovin vihreää sakkia. Ensi vuonna saadaan varmasti useampi joukkue kokoon, kun westieihmisetkin innostuvat ratajuoksusta. Suunnitelmissa olisi lähteä vielä Seropisäntäilyyn elokuussa ja SBY Lahden järjestämään viehejuoksukisaan syksyllä (viime vuoden tapaan), jos sinne vain mahdutaan mukaan.

Sunnuntaina etsittiin uusia maisemia Tampereella ja löydettiinkin ihan mukavaan koirapuistoon. Ainakin tytöillä oli kuvista päätellen ihan mukavaa, kukin elementissään.

Hilma kohta 9-vuotta!

Lentävä tiibetiläinen.

Venla haistelee Tampereen tuulia.

Elviira jalkapallon MM-kisatunnelmissa :)

Ollaan me treenattukin!

Agilityssa Venlan kanssa vihdoin ja viimein ollaan aloitettu pujottelun opettelu. Lupaavastihan se alkoi, mutta harmittaa vietävästi, kun ei ole omia kujakeppejä eli ollaan sidottuina seuran keppeihin. Ei siis päästä kuin muutaman kerran korkeintaan viikossa treenaamaan. Vieläkin kutittelisi juhannuskisat Venlan osalta, voisihan sen ilmoittaa hyppärille, jos siis osaisi pujotella... kaksi viikkoa tehokasta treeniaikaa, muutama päivä ennen ilmoittautumisajan umpeutumista, joten saas nähdä, minkälaiseen ratkaisuun päädytään.

Tuija otti kuvia kujanjuoksusta (ja tokosta)! Kiitos!

Eli tokoakin ollaan tehty. Elviiran kanssa paljon häiriötreeniä (hihnassa tosin). Mutta kun tuossa kerran käytiin tuttujen schapepoikien kanssa treenaamassa, uskalsin päästää Elvin irtikin, kun treenattiin seuruuta, ja Cassu juoksi lähellä ruutuun. Kerran Elviira lähti, mutta sen jälkeen ei paineistunut, vaan itseasiassa paransi esimerkiksi kontaktinpitoa huomattavasti. Superhienoa! Samassa treenissä ratkaistiin myös Elvin ongelmana ollut luoksetulon peruasento. Elvi kun tulee "sivu"-käskyllä suoraan vierelle ja jää aina vinoon, kerroin sitten, että se tulisi oikealle kohdalle, jos kiertäisi selän takaa sivulle. Nopea pohdinta, että niin, rallyssahan "kierrä sivu"-tarkoittaa minun selän takaa kiertämistä sivulle... jätin Elvin istumaan, menin pitkälle ja kutsuinkin "kierrä", jolloin Elvi juoksi sata lasissa kiertäen minut selän takaa ja jääden istumaan täydelliseen perusasentoon. Ongelma ratkaistu.

Venlankin kanssa ollaan aloitettu ns. vakava tokoilu.

Tokotassu....

Oikeasti treenattu tokoa, ei pelkkää temppuilua ja käytöstapoja. Maahanmeno, maassa paikallaan pysyminen ja pitkät seuruut ovat olleet tehtävälistalla. Lievää edistystä ehkä havaittavissa, mutta pienin askelinhan se oppiminen tapahtuukin. Noutohommiakin ollaan puuhailtu, ongelmahan tosin siinäkin on tullut esille. Liian innokas kapulan palautushalu. Kun Venla istuu nätisti perusasennossa ja alan kurottaa ottaakseni kapulan pois, nousee sieltä pikkukoira vähän lähemmäs, että jos saisi vain suinkin antaa kapulan vielä vähän nopeammin ja näinollen saisi palkan äkkiä suuhunsa. Eihän siinä muuta, mutta kuin se nouseminen tarkoittaa sitä, että joko Venlan molemmat tassut nousevat ilmaan tai ainakin vain minun puoleinen etutassu. Pohditaan tätä pulmaa vielä. Noutohommien lisäksi ollaan treenattu ihan vain tavaroiden pitelyä. Eri materiaalit ja pidettävien tavaroiden painot vaikuttavat huomattavasti Venlan
pitelyonnistumiseen. Pääasiassa kuitenkin kaikki, mitä ollaan tähän mennessä kokeiltu, on onnistunut, joten ei suurta murhetta siinäkään asiassa. 

Kapulanpitoa.

Jatkamme harjoituksia!

Iltauinnilla

Kuumaa menoa!

Hienosti kääntyy!

Tänään lähdettiin kohti aamulenkkiä, mutta poikettiinkin matkalla aamun viileämpinä tunteina treenaamaan vähän agilitya. Venlalle kolme hyppyä lievään kaareen ja radanlukutaidon opettelua. Vauhtia otettiin välillä putkesta ja taas mentiin. Välillä hakee hyppyjä kohtalaisen hyvinkin, välillä kyselee, että missäs ruoka, kerran jopa kiersi loput hypyt ja juoksi suoraan aamiaiselle ;) Muutama toisto tehtiin tätä ja sitten otettiin ensitreeniin myös putkijarru suoralla putkella. Mukana ollut kuvaaja veti puoleensa ensialkuun, mutta helpotin, niin johan alkoi kääntyä. Hienosti kääntyikin ja heti näki, miten aivot raksuttivat pienen päässä. Loppuu suora putki etupalkalla, ettei tule väärinkäsitystä, että putkesta tulisi aina kääntyä minua ihmettelemään.

Sitten päästiinkin jatkamaan matkaa sille odotetulle aamulenkille mäyräkoiravahvistuksin tottakai. Ajeltiin metsän laitaan ja lähdettiin kävelemään ihanille ja ennen kaikkea viileämmille metsäpoluille! Elviira on kyllä melkein hauska, sillä heti lenkin alussa oli savipohjaisempaa polkua, johon oli jostain sateesta kertynyt pieniä lammikoita. Ee otti vauhtia monen lammikon kohdalla ja juoksi lammikkoon mennäkseen uimaan. Tassuthan siinä kastuivat ja Elvin ilme oli aika pettynyt. Sitten tultiinkin jo ojan ylitykseen ja mikä onnenpäivä, siinähän kastui jo mahakarvatkin! Päästyämme upeiden maisemien kautta ihan kunnon järven rannalle, kuulin yhtäkkiä molskahduksen, kun Elvi olikin vesipetona hypännyt noin metriseltä kielekkeeltä suoraan järveen ja siellä uiskenteli onnellisena menemään. Pienen pelastusoperaation avulla sain Elvin vielä ylöskin sieltä järvestä ja päästiin hieman turvallisemmalle uintipaikalle.

Mutta eipä ollut Elvillä lainkaan tuskaisen kuuma. Venla taas läähätti koko matkan järvelle, eikä oikein etutassuja kummempaa olisi halunnut kivikkoisen pohjan vuoksi kastellakaan. Nostin siis pikkuneidin tekemään pienen uimalenkin järvessä, eikä se mikään paniikkitilanne ollut, vaikka Venla muuten onkin hieman arka kastumisen suhteen ja muutoinkin pehmeä. Viilennys tosin auttoi vain hetken, sillä tuon turkki kuivuu kyllä nanosekunnissa Elviin verrattuna. Elviira yrittää kyllä parhaansa mukaan uintien välillä kuivatella itseään muun muassa multaiseen metsäpohjaan.

Parin tunnin metsälenkin (ja sitä edeltäneen agitreenin) ansiosta loppupäivä sujuikin sitten varsin hiljaisissa tunnelmissa, kuka missäkin lepäillen ja uneksien. Mukava aloitus viikonlopulle!

Agitunnelmia

Harmittavasti meidän agilityn treenimahdollisuudet kaventuivat tälle kesälle huomattavasti, minkä vuoksi on hyväksyttävä se tosiasia, että en ehdi treenauttamaan Venlaa starttikuntoon. Kerran viikossa ohjatuissa treenaaminen ja satunnaisesti siihen lisäksi kaverin kanssa kentällä käyminen ei vain riitä, jos mielii saada koiran (vieläpä pikavauhtia) kisakentille. Mutta jatketaan toki harjoituksia ja otetaan kisat taas tavoitteeksi, kun saadaan harjoitusmahdollisuudet kuntoon!

Tänään radalla olikin rengas, johon Venla otti ensikontaktia pari viikkoa takaperin. Tein pari lähetystä renkaalle, ei ongelmaa, joten otin ja haastoin koiraa. Lähdettiin radan alusta eli hyppysuora, kaksi aitaa ja kolmantena rengas. Eikä mitään ongelmaa!! Sinne se lähti ja haki renkaan ja hyppäsikin vielä hyvin. Tänään oli myös osa aidoista ensimmäistä kertaa niinkin korkealla kuin 30 sentissä. Eikä yksikään rima tippunut. Hämmästyttävän taitava pikkukoira :)

Valitettavasti vain ollaan päästy ihan liian vähän treenaamaan ohjaustekniikkaa ja pidempiä pätkiä. Venla tekee superhyvää rataa parin, kolmen esteen verran ja sitten käy nenä maassa tai muuta vastaavaa, kun se alkaa jo odottelemaan sitä palkkaa.  Helppoa radanlukutaidon opettelua ja ohjaustekniikoiden ymmärtämistä koiralle, sitä me kaipaamme ja pahasti!

Tehtiin valssi- ja takaakiertoharkkaa, kohtalaista onnistumista, mutta se varmuus puuttuu ihan täysin. Venla ei ole varma, mitä tehdään ja minä en ole varma, mitä Venla tekee. Kaiken valssaamisen, rengashyppimisen ja takaakiertelyn lisäksi tehtiin keinutreeniä. Pyysin koutsia keventämään keinua ja se kyllä auttaa Venlaa hurjasti. Itseluottamus nousee ihan taivaisiin ja ongelmaksi muodostuu pitää Venla pois keinulta. Kova likka tarjoamaan sitä, mitä on vahvistettu. Hauskin puoli keinussa on ehkä kuitenkin se, että Venla tekee luomupysäytyskontaktin keinulle. Jää alakontaktille odottamaan vapautusta ja kun sanon sille "jes", lähtee kuin raketti jatkamaan matkaa. Toivon toki, että kun kokemusta ja näkemystä tulee lisää, myös luomupysäytyskontaktit jäävät historiaan ja keskitytään siihen etenemiseen ;)

Tänään tuli myös iloinen yllätys postin muodossa kotiin. Agirodun westiejoukkueella on hieno sponsori, Podunk Oy, joka sponsoroi joukkueen westieille Yumega-ravintoöljyn ja Yumove-nivelvalmisteen. Huippusponssaus urheileville aktiivisille westieille! Kyllä nyt kunnon kesä ja Agirotu saa tulla.

Helleaalto

Oli erikoista huomata, että peko-treenien osallistujamäärä oli aivan minimissään, kun Venlan kanssa hurautettiin keskelle metsää. Liekö sitten suurimmalla osalla ollut jotain muuta tekemistä vai olivatko vain helteen vuoksi jääneet pois. Itse ainakin ajattelen asiaa niin, että mieluummin näen ja koen treeneissä, miten koira toimii helteellä, missä sen raja menee ja miten sitä rajaa pystyy hallitsemaan, kuin esimerkiksi kokeessa tai vielä pahempaa, tositilanteessa. Kyllä ne mummot ja muut ihmiset voivat yhtä hyvin hellelukemissa kuin pakkasessakin kadota.

Venla oli jotenkin yli-innoissaan. Kun parkkeerasin auton, alkoi ihan järkyttävä kiljuminen kurkku suorana. No, ainakin tykkää! Kahdella maalimiehellä mentiin, kun vain kaksi oli tarjolla. Otettiin näkölähtö eli Venla näki, että kaksi ukkoa lähtee piiloon. Ensimmäiselle Venni lähti tuttuun tapaansa täysiä ja löysi taas maalimiehen nopeasti. Oli louskuttanut jonkin aikaa, mutta sitten lähti ääntäkin ja hyvin kuului hieno sarja. Saatiin maalimies pelastettua ja lähetin Venlan uudestaan töihin ja kuin ihmeen kaupalla Ven lähti uudestaan kuin ammus hommiin! En tiedä oliko yli-innokkuuta vielä jäljellä vai auttoiko oikeasti näkölähtö noin paljon, mutta töitähän se teki, vaikka ensimmäinen maalimies notkui matkassa mukana.

Etsintäsuunnitelmani oli huono ja käytiin aluetta läpi ihan väärästä suunnasta, minkä vuoksi tulikin vähän pidempää lenkkiä kuin oli tarkoitus. Senhän sitten huomasikin Venlasta. Vauhti ja jaksaminen hiipuvat yllättävän äkkiä. Toki nyt oli myös kuumuudella osuutensa asiassa, mutta väitän, että tuon koiran fyysinen kuntokin voisi olla paljon parempi kuin mitä se nyt on. Onneksi on kesä ja pururadallekin koirilla pääsy, joten voidaan Venlan kanssa yhdessä juosta ja kohotella kuntoa.

Löydettiin tottakai myös toinen ukko, mutta siinä päästiinkin sitten uuteen tilanteeseen eli minä näin ukon, koira näki ukon ja koira näki myös että minä näin ukon. Vaikka jatkoin kävelyä niin kuin en olisi mitään nähnytkään, Venla kävi maalimiehen (ensin pussailtuaan......) eteen istumaan ja tuijotti minua. Tuijotti maalimiestä. Tuijotti minua. Odottelin sitten jonkin kymmenen metrin päässä, selin Venlaan, että sieltä tulisi ääntä ja louskutuksen jälkeen annoin luvan palkata ensimmäisestä piippauksesta. Tätä siis treenataan niin ikään lisää eli näkyviä maalimiehiä! Mutta se on sanottava, että sitkeästi nuo napottaa maalimiehen luona, eikä esimerkiksi tule hakemaan minua/jätä maalimiestä hajujen takia tmv. vaikka painostankin kävelemällä poispäin.

Tehtiin sitten vielä yksi ilmaisuharkka, ettei tuo jäisi viimeiseksi muistikuvaksi ilmaisusta eli yksi ukko näkölähdöllä piiloon. Into oli taas niin kova, että Venla meinasin juosta jopa maalimiehen ohi, kunnes tajusi, että ahaa, niin joo, sehän piti nenää käyttämällä etsiä. Löysi maalimiehen ja louskutuksen jälkeen alkoi kunnon haukku. Hyvä suoritus ja kotia kohti! Meillä on kyllä hurjan mukava treeniporukka kaikenkaikkiaan, jopa näin pienellä jengillä homma toimii ja kaikki saavat haluamansa treenin. Pienellä porukalla treenatessa vielä plussana se, että päästiin ihmisten aikoihin kotiin!

Seuraavalla kerralla tehdään sellainen treeni Venlalle, että ensimmäinen maalimies onkin pitkällä. Koitetaan sillä valjastaa Venla tekemään pitkäjänteisempää työtä ja opettelemaan itse oman innokkuuden säätö oman jaksamisen mukaan.

Hyviä pointteja:
-innokas ja tarkka etsintä
-ei jätä maalimiestä
-kohtalaista irtoamista
-hyvä lähtö toiselle maalimiehelle

Kehitettäviä pointteja:
-ilmaisun aloitus, ei louskuteta!
-kyykyssä olevien maalimiesten koskettelu/pussailu on kiellettyä!!
-ohjaajan etsintäsuunnitelman teko

Pekotreenit

Hienohelma

Koko päivän satoi vettä ja pohdin moneen otteeseen, että mitenhän tuo lätäköitä väistelevä hienohelma saa mitään tehtyä illan pekotreeneissä. Ei auttanut kuin lähteä kokeilemaan. Olin ensin maalimiehenä neljälle muulle koiralle ja se on kyllä opettavaista nähdä muiden suorituksia. Näkee niin monenlaista maalimieskäytöstä ja hajunkulkeutumista, että väkisinkin oppii aina jotain uutta.

Metsässä sade hieman hellitti, mutta märkää oli. Venla oli onneksi odotellessaan kerännyt itseensä valtavasti intoa, tietäähän se miksi siellä odotellaan. Otettiin matkalla autoilta metsään pientä hallintatreeniä eli seuraamista. Täytyisi muutenkin treenata tokojuttuja tuon kanssa paljon paljon enemmän.

Helpoissa piiloissa oli kolme maalimiestä, sillä keskityttiin ilmaisuun. Ensimmäiselle maalimiehelle Venla lähti vauhdilla ja jopa hieman yllättäen haukkui todella hyvää sarjaa! Maalimies oli vielä juonisti kallionkielekkeellä, jolloin hajujälki lähti ylöspäin ja vaikka me kävelimme alhaalla, Venla lähti kiertämään yläkautta maalimiehelle, eikä minun tarvinnut juuri tukea antaa, odotella vain neidin työskentelyä. Huippua!

Venlalla oli tahmeaa lähteä seuraavan maalimiehen hakuun, mutta vain hetken ja sitten nenä kävikin taas. Näin itse missä maalimies oli, joten tarkkailin koiraa ja Venla haki ensin hajua, mutta koska itse kävelin ohi, sekin tuli perässä, mutta enpä saanut Venniä vedettyä pois vainulta, vaan neiti kääntyi sittenkin takaisinpäin ja löysi maalimiehen. Hieman heikompi ilmaisu, mutta silti enemmän kuin yksi haukahdus ja palkka siitä.

Kolmatta maalimiestä sitten etsittiinkin. Epäilin itse maalimiehen olevan eräässä pienessä kuusikossa, joten käveltiin siitä ohi. Venla ei mennyt koko kuusikkoon, vaan paimensi mukana kulkevia löydettyjä maalimiehiä ja jäljesti riistaa tai muuta hyvää jälkeä ihan toisaalla. Käytiin alueen toisella sivurajalla, sitten käveltiin alue läpi vielä takaisin toiselle sivurajalle ja Venlasta kyllä näki, miten se yritti tehdä töitä, siis yritti hakea sitä ihmisen hajua, mutta ei malttanut enää samalla tavalla keskittyä ja kävi kyselemässä, että mitähän sitten ja minne pitäisi mennä. Palattiin vielä sille samalle kuusikolle jota epäilin ja nyt kävelin itse lähempänä kuusikkoa, jolloin Venla lähti suoraan sinne ja löysi nopeasti maalimiehen oikein kelvollisella ilmaisullakin!

Yhteenvetona:

• Venlahan ilmaisee jo, vaude!! Eli nyt vain treeneissä ilmaisu osaksi etsintää ihan joka kerta ja luvalla maalimiehet saavat sen palkata eli siltä tulee jo sarjanakin haukkua, jos ei heti saa palkkaa, eikä pelkkää louskutusta.
• Venni ei jätä maalimiehiä koskaan, superpositiivista! Kolmanneltakin maalimieheltä tuli pois vain yhtä matkaa maalimiehen kanssa. Toki täytyy vähän kiitosta antaa itsellenikin siitä, että olen tehnyt itsestäni maalimieheen nähden näkymättömän, jes!
• Pidempiä treenejä/useampia ukkoja, jolla saadaan lisää kestävyyttä Venlan työntekoon. Nyt se selvästi hämääntyy joka maalimiehen jälkeen, että onko niitä vieläkin, kun ollaan tehty paljon yhden tai kahden maalimiehen hakuja. Näkyviä lähtöjä (kolme-neljä maalimiestä juoksee piiloihinsa, kun Venla katsoo ja vasta sitten lähdetään töihin), helpottuvia piiloja, palkkausvaihteluita ja muita keinoja otetaan avuksi.
• Huippukoira ♥

Agin viikkotreenit

Eilen oli agin viikkotreenit ja ensi viikon kisojen vuoksi otin Elviiran ratatreeniin.

Hyppäsi renkaan hyvin (se oli mm. kieltojen listalla talven kisoissa), niistossa kiirehdin itse liikaa, mutta Elvi jäi tekemään hyppyä ja haki kepit ihan hyvin. En muistanut enää, miten ollaan keppejä tehty (suu kiinni!) ja tsemppasin/kehui välillä, jolloin Elvi lopetti kepittelyn. Korjattiin ja kun tajusin pitää suuni kiinni, Ee kepitteli hyvin.


4-5-6-suoralla Elviira tiputti keskimmäisen riman pariinkin otteeseen, kun se ponnistaa liian aikaisin hypylle. Hyppytekniikkatreeniä! Sitä on tehtävä, sillä suorilla Elvin hyppyjen arvioinnissa on eniten sanomista, varsinkin silloin kun on kiire ja Elvillähän on aina kiire. Hieno takaaleikkaus A:lle ja hyvä vienti 8-putkeen. Heitto takaakierrolle ja valssilla A:lle. Kelvolliset kontaktit A:lla, vaikka rata jatkuikin taaksepäin eli ei hyppinyt sivuista. Putken kautta taas hyppysuoralle ja niistolla 14-aita. Jälleen hätäinen ohjaus, mikä aiheutta sen, että Elvi tiputtaa riman, kun kiirehtii mukaan. Malttia, malttia, malttia niistoihin! Hieno kepeillehaku ja valssilla 17-18-19-suoralle.

Ohjasin totuttuun tapaan Elviä sen kummemmin kääntämättä tai rytmittämättä (kun ei se mihinkään irtoa), niin kappas! Olin 18-19 aitojen välissä, kun Elviira porhalsi täysiä kohti A:ta! Vaude mikä irtoaminen! Mutta kääntyi kyllä ennen A:ta kutsusta. Sitten tehtiin sama suora uudestaan ja rytmittämällä kääntyi siististi putkeen. Tulisiko Elviirastakin vanhoilla päivillään jopa hieman irtoava koira? Se olisikin upeaa!

Heitto 21-aidan takaakierrolle, A:lta käskytys takaakierrolle, jolloin Een pää pysyi eteenpäin ja juoksi A:nkin alas asti! Hypyn kautta haki hyvin puomille ja juuri alastulokontaktin rajalla teki laukanvaihdon, mutta olin katsovinani, että olisi hypännyt kuitenkin yli. Ohjaajan mukaan koski kyllä kontaktiin eli hienoa. Otettiin kuitenkin loppu 21-hypyltä vielä ja sitten oikein syynäsin tuota alastuloa puomilla, että mitä tekee ja tekihän se. MAHTAVA laukanvaihto ja juoksemalla alas asti. Töitähän juoksukontaktien kanssa ollaan alkuvuosi tehtykin, mutta että noin vain radan osanakin toimii... niin mahtavaa!

Vennipennin kanssa tehtiin myös agia viikkotreenien jälkeen. 6,5 viikkoa ensimmäiseen viralliseen starttiin, joten otettiin rengas opetteluun. Putki parin metrin päähän renkaasta, suoraksi pätkäksi ja renkaan alle kaksi aidanrimaa ristiin. Tein Venlalle ensin pari kutsuhyppyä ja tässä huomasi kyllä taas tuon koiran pehmeyden. Rengas tuntui vähän hirvittävän Venniä, mutta kun sen hyppäämisestä sai namia, niin olihan se hypättävä. Ollaan muutenkin hypitty max. 25cm hyppyjä, minkä vuoksi rengas tuntui korkeana esteenä senkin vuoksi pelottavalta. Parin kutsun jälkeen otin Venlasta kiinni ja tein pari lähetystä alustalle. Ylikompensoi hyppyä, mutta ei muuta vikaa. Sitten otettiin pari toistoa oman liikkeeni kera ja sekin toimi. Toisella kerralla tosin otti liian kovan vauhdin ja etujalat raapaisivat rengasta, kun hypystä tuli turhan laaka. Ei kuitenkaan säikähtänyt pientä kosketusta! Sitten vaihdettiin toiseen suuntaan niin, että putki oli renkaan takana, rengas-putki yhdistelmä toimi loistavasti. Sitten käännettiin vielä toisinpäin eli putkesta vauhti renkaalle ja ensimmäisen kerran Venla huomasi, että vauhti on liian kova putkesta tullessaan ja kiersi renkaan. Ei saanut siitä palkkaa, joten ei tehnyt sitä toiste, vaan sovitti liikkeensä erinomaisesti putken jälkeen renkaalle. Sitten otettiin vielä loppuun kaksi lähetystä eli jäi itse sinne putken taakse, kun lähetin Vennin putki-rengas-matkalle ja sinnehän se meni. Tuo on jo valmiiksi itsenäinen, niin en usko, että tuon itsenäisyyden tuominen agikentälle on mikään ongelma jatkossakaan.

Pari namiakin jäi jäljelle, joten otettiin pari juoksukontaktitreeniä. Venla on kyllä kova tarjoamaan tekemistä agiradalla, mikä on vain positiivista. Juoksareissa on vielä tekemistä, vielä ei ole lamppu syttynyt Venlan pään päällä :) Kyllähän tässä vielä puuhaa riittää Venninkin kanssa, mutta luottamus on vahva Vennin kykyihin!

Valmiina:
aidat
putket
muuri
rengas

Kesken:
Kontaktit

Aloittamatta:
pituus
pussi
kepit