Keskikesän arkeen paluu

Juhannuksen jälkeen päästiin takaisin arkeen ja pitkästä aikaa schapendoesjengin kanssa lenkille. Venlallahan oli ihan vasta juoksut, siis viime näyttelyn aikaan eli toukokuun alussa ja nyt se jo tekee seuraavia. Kovaa rähinää ja alistamista parhaalle kaverilleen Jipolle. Jippo on kuitenkin niin kiltti pieni schapetyttö, että ymmärtää kyllä hormoneista kärsivää terriäistä, eikä lähde tappelemaan.

Arkeen kuului tietysti myös peko-treenit. Meidän ryhmässä olikin vierailevia tähtiä, joten saatiin vähän uusia ajatuksia ja ideoita treenaamiseen. Venlalle piilotettiin kolme ukkoa ihan kammottavaan maastoon. Suurin osa alueesta oli muutaman vuoden takaista hakkuuaukeaa, joka oli täynnä tiheää vattupuskaa ja muuta korkeaa kasvillisuutta. Sain tehdä ihan tosissani töitä, että pääsin etetemään itse kyseisessä maastossa, Venlasta puhumattakaan. Mutta mistä lie johtuen Venla teki kyllä todella hyvin töitä. Eteni etäämmällä minusta ja etsi huippuhyvin ensimmäisen ja toisen maalimiehen. Kolmannelle maalimiehelle lähestyttiin väärästä suunnasta, tultiin siis tuulen yläpuolelta. Venla oli muutenkin ihmeellisen tahmean oloinen, kulki vain jäljissä eikä tahtonut maalimiehelle päästyään oikein edes ilmaista. Selvisihän tosin sillekin syy. Ven oli nimittäin poiminut matkalta mukaan puolisentoistametrisen rangan valjaisiinsa. Oksa oli vielä kiertänytkin valjaita kireämmälle eli varmasti tuntui tukalalta. Ja vaikka en niin välineurheilusta perustakaan, olisi kyllä toimivien peko-valjaiden löytyminen ehdotonta. Isoilla koirilla ei samanlaista ongelmaa niinkään esiinny, koska ne eivät vilistä maata myöten, kuten pieni Vennikkä, joten treeniporukaltakaan ei oikein irronnut apuja ja ideoita tähän asiaan. Hieno koira kyllä kaikkinensa oli mukana treeneissä. Vielä kun olisin itse muistanut kellottaa haun! No, ensi kerralla sitten..

Viikonlopun näyttelyn lähestyessä on täytynyt myös keskittyä Venlan tukkaan. Karvahan itsessään tuolla koiralla on mahtava. Suora kuin mikäkin ja kohtalaisen karkeakin. Mutta näyttelytukaksi ihan kammottava. Pään karva on tällä hetkellä ihan harva ja kovin kovin lyhyt. Kropassa puolestaan oli karva hyvässä vaiheessa ja kasvattaja saikin nypittyä selästä ja kyljistä siistin. Niska puolestaan oli ylikasvanut, joten sekin on harvan oloinen. Rintakehä rehottaa minkä ehtii, mutta onneksi sitä ehditään vielä edeltävänä päivänäkin siistimään. Kaikkinensahan Venlasta kuoriutui taas junnukehiin sopivannäköinen westie, mutta onneksi pienellä laitolla sen kanssa kehdataan kuitenkin mennä iän mukaiseen nuorten luokkaan. Onneksi ei ole vielä pakko siirtyä avoimeen, sinne koko koira onkin jo sitten ihan rimpula kropaltaankin. Oltiin kuitenkin kasvattajan kanssa samaa mieltä, että ei minkään koiran tukkaa varjella näyttelyitä varten niin, ettei vain mikään karva koskaan katkeaisi. Jatkamme siis menoa ja rymyämistä samaan tahtiin kuin ennenkin ja käydään huvin ja urheilun vuoksi pyörähtämässä näyttelyissä, jos siltä tuntuu.

Juhannuskisat

Taas vietettiin juhannus jo perinteeksi muodostuneissa Juhannuskisoissa. Kisapaikka oli tosin vaihtunut Tuorlan majatalon idyllisistä maisemista TSAUn omaan treenikeskukseen eli samanlainen juhannustunnelmasta nauttiminen kentän laidalla oli tänä vuonna jäänyt pois ja käytännössä asuttiin siis Tuorlassa ja käytiin Liedon puolella kisaamassa. Itse kisasin Elvin kanssa neljä starttia, äitini Tellervon kanssa viisi.

Huom! Videossa äänet.

A-radalla oli kyllä viittä vaille, että pysyikö Elvi lähdössä. Itseasiassa sama murhe toistui kaikilla muilla paitsi viimeisellä D-radalla. Tämä oli kyllä rataprofiililtaan käsittämättön helppo, siis ykkös-, kakkosluokan tasoinen, mutta suorat ja ns. helpot paikat ovatkin Elviiralle kaikista vaikeimpia, sillä se ei irtoa eikä etene. Alkusuoran päätteeksi otin ns. riskiohjauksen eli jäin putken ulkosyrjälle. Elvi yleensä kieltää putket näin, ne kun eivät muutenkaan tuota tappijalkaa vedä puoleensa. Hämmästyttävää kyllä, pientä hidastusta, mutta sinne upposi! Kepeille tultaessa lähdin itse kääntämään ennen pujottelua edeltänyttä hyppyä liikaa oikealle, minkä vuoksi Elvi hyppäsi suoran hypyn liian tiukkaan ja tiputti riman. Muuten olikin hyvä rata. Joitain ohjauksia olisin voinut tehdä paremmin, mutta Elvi teki kyllä hurjan hyvin hommia. 

Vähän tiukkaa! Kuva: Sirpa Saari

B-radalla Elvi sitten törkeästi varastikin lähdössä ja oli kyllä ihan pakko palauttaa se alkuun. Hienosti kuitenkin reagoi pysäytykseeni, vaikka lähtikin matkaan hiekka pöllyten. Mutta kun päästiin vauhtiin niin hienoa menoa heti alkuun, kun Elvi lähti jaakotukseen mukaan. Elvi halusi selvästi huonommin mennä putkiin sisäradalla, vietti ensimmäisessäkin putkessa ikuisuuden. Putken jälkeen hyppyjen ohjaus toimi yllättävän hyvin ja rimat pysyivät ylhäällä, tosin kyllähän niitä varmistelinkin, minkä vuoksi päällejuoksut olivat inasen myöhässä. Estekulmatkin olivat tuossa välissä niin käsittämättömät, että oksat pois. Suoran putken jälkeen olisin voinut tehdä enemmän ennakoivaa valssia, että olisi saanut siistimmän alastulon hypylle, mutta taas koitin auttaa rimojen kanssa. Kauemmalle putkelle tultiin hypyltä sellaisessa kulmassa, että melkein arvasin Elvi kieltävän. Ja siinä vaiheessa kun se hävisi sadasosasekunniksi putkeen, tiesin, että kääntyy takaisin. Ihme miten sitä osaakin kuunnella ja äänen perusteella tietää, mitä se oma koira meinaa. Sitten hommat sujuivatkin niin hienosti, että ennen keppejä putken ja hypyn ajattelin ohjata vähän rennommin, enkä tehdä niin täysillä töitä. Elvi kun kuitenkin osaa lukea rataa ja hakea kepeille. Mikä virhe!! Elviira on niin raakalaismainen ja armoton, että sitä otti heti aivoon, kun aloin lepsuilla. Eipä muuten onneksi saanut napattua kuin housun lahkeeseen reijän. Jotain hyötyä tuulihousuista juhannuksenakin. Loppuun melko nättiä ohjausta; takaakierto, päällejuoksu, persjättö, takaakierto, niisto, persjättö ja muuten hyvin toimii!

Tässä välissä on kyllä taputettava itseä olkapäälle, sillä minulla on ollut vuosikauden tapana lopettaa ohjaaminen, kun radalla tapahtuu joku virhe. Siis miksi tehdä enää tosissaan töitä loppuun, kun ns. peli on jo menetetty. Juhannuksena en yhdelläkään radalla luovuttanut, vaikka virheitä napsittiinkin. Ehkä sekin vaikutti positiivisesti Elviin ja sen tekemiseen.

C-rata oli taas agirata ulkona ja tällä radalla olin kyllä itse huonosti nukutun yön jälkeen jotenkin ihan puhki. Vaatetta oli liikaa päällä, tuli kuuma ja oli tukala juosta. Alussa vähän kökköä ohjausta, mutta Elvi reagoi hyvin ja haki itse esteitä. Putkesta tultuamme parin hypyn jälkeen kepeille oli kohtalaisen pitkä vienti. Tässä välissä Elvi lähti inasen irtoamaan sille kauimmaiselle hypylle! Vau! Eihän se videolla näytä miltään, mutta kyllä se vain näpeissä tuntuu, kun koira, joka pääasiassa on liimattuna sormiin, lähteekin hieman irti. Keinu oli tällä radalla huonompi kuin A-radalla, sillä jostain syystä Elvi hyppäsi keinulta sivuun. Mihin lie olikaan menossa. Sitten tuli taas vähän vääntöpaikkaa. Mielestäni ohjauksessa ei ollut valittamista, riman tippuminen oli Elvin arviointivirhe. Näitä sattuu. Lopussa olin jo ihan loppu, A:n jälkeen ohjaus on surkeaa, mutta päästiin loppuun sittenkin. Ja mikä puomin alakontakti, ihan super, juokemalla alas asti. Treenaaminen kannattaa.

D-radalla kaikki hypyt olivat 35 sentissä, mukana oli okserikin ja arvasin, että joku rima tippuu. Elvi ei meinannut millään lähteä liikkeelle alussa, sain oikein komentaa, että TULE, vaikka Elvin lähtölupa on tavallisesti äänetön. Lähtihän se sitten ja vauhdilla, kökkö ja surkea valssi ja Elvi hyppäsi suoraan riman päälle. Siinä vaiheessa ajattelin sitten, että tehdään treeninä loppurata. Tai olin sen jo rataantutustumisessa päättänyt, että jos joku moka tulee, otetaan rata treenin kannalta. Halusin nähdä, miten Elvi reagoi pariin eri tilanteeseen. Okseri meni muuten kevyesti yli, vaikkakin Elvi ponnistaa sille hurjan kaukaa. Lentävä westie laskeutui kuitenkin oikealle puolelle rimaa. Ja hypyt näyttävätkin hyviltä, ei ollenkaan tuskaista tai vaikean oloista! Ennen rengasta otin sitten testin, miten Elvi palautuu, jos minä teen ns. ohjausvirheen eli joudutaan korjaamaan suuntaa. Rengas on aina ollut Elville akilleen kantapää, mutta kappas vain, siitä vain jatkettiin sujuvasti loppua kohden, eikä renkaan jälkeiset rimatkaan lennelleet. Loppusuoran testi oli kokeilla, miten paljon voisin Elviä vedättää. Pituudella kesti vedätyksen vielä hyvin, mutta viimeinen aita oli liikaa. Olin jo niin paljon edellä ja vauhtini oli liian kova eli saalistusvietti iski ja jälleen tuulihousuja koeteltiin. 

Kaikkinensa olin kyllä superylpeä Elviirasta. Neljällä radalla tippui vain kolme rimaa yhteensä, yksi putkikielto, lopun tahallinen hyppykielto ja kaksi tappaja-Elviä. Ihan huippua! Elviiran kroppa ei mukissut mitään, vaan oli koko ajan normaali ja liikkuvainen oma itsensä. Näissä radoissa oli niin paljon hyvää sekä Elvin että oman toimintani suhteen, että saadaan kyllä olla onnellisia.

Kuvat ovat juhannuksen maakuntamatkailusta. Paljon muutakin kuin pelkkää agilitya ehdittiin tehdä, nähdä ja kokea. Oli mukavaa.

Juhannusjengi: Elviira, Hilma, Venla, Cici ja viimeisen permiksen takana vielä Tellervo

Kukkakedolla

 

 

Kesäistä menoa

Keikkayleisö

Jokin ihme on tässä bloggerissa mättänyt viime viikkoina, sillä kirjoittamani tekstit eivät ole missään vaiheessa julkaistu, vaan ne ovat jääneet luonnoksina odottelemaan parempia päiviä. No, nyt tuleekin sitten aimo annos tekstiä ja tapahtumia parin viime viikon ajalta.

Toissa viikonloppuna pyörittiin vanhoilla kotikulmilla Mäntässä. Koirille tuli aimo annos sosiaalistumista, kun pääsivät lyhyiden puistokonserttien ajaksi yleisöksi. Venlaakaan ei pelottanut yhtään kuunnella musiikkia! Ehkä jotain siedätysapua toi jo tuo viimeisin MilJazz. Jospa toivoa Venlan musiikinsiedon suhteen ei ole vielä menetetty.

Kävin myös kouluttamassa agilitya vanhoille seurakavereille, jotka ovat ottaneet ja perustaneet itselleen uuden seuran. Paljon huippupäteviä koiria ja ihmisiä. Koirakot, joita olen nähnyt viime kesänä viimeeksi, olivat menneet isoja harppauksia eteenpäin ja toivottavasti innostuvat kesän aikana vielä kisakentillekin.

Kesäilta

Elviira ja Venla pääsivät molemmat myös treenailemaan. Elvin kanssa tein helppoa perusrataa, ei suurempia murheita, muita kuin että Elvi on tutuilla kentillä mahdottomampi kuin vierailla. Siis aivan huipussaan taas vire (ja huuto). Ei tiputellut yhtään rimoja, vaikka kyseinen kenttä onkin pohjaltaan pehmeää hiekkaa! Eikä myöskään treenin jälkeen oireillut (vaan olisi halunnut mennä uudestaan ja uudestaan ja uudestaan...). En tiedä, missä vaiheessa uskaltaisin taas uskoa ja luottaa siihen, että Elvillä on kaikki hyvin. Luulen myös, että tämä alkukesän selvä parannus Elvin liikkuvuudessa on positiivista seurausta monipuolisesta liikunnasta, kehonhuollosta ja uudesta nivelvalmisteesta. Tehtiin myös aika hurja paikkis ennen agia, etäisyytenä viitisenkymmentä metriä. Elvi oli tarkkaavaisena, mutta ei lainkaan sen näköinen, että lähtisi mukaan!

Vennipennin kanssa tehtiin helppoa rataa namialustatargetilla, treenattiin väljää vierasta rengasta ja kokeiltiin kerran vierasta keinuakin. Jälkimmäisten kanssa sujui hienosti, ensimmäinen vain pohdituttaa. Targetin käytössä on nimittäin hyviä puolia, koira oppii irtoamaan, lukitsemaan esteisiin ja lukemaan rataa. Venlan kanssa ongelmaksi on vain muodostunut se, että targettia käyttäessämme Venla ei tahdo taipua ohjaukseeni, ilman targettia estehakuisuus valuu minimiin ja neiti pysyy tiukasti ohjauksessa.

Onneksi päästiin juhannusviikolla käymään Nauravan koiran treeneissä eli Lotan opissa. Ja tällä kertaa oppiin pääsi Vennikkä. Lotta ymmärsi heti, mikä namitargetin kanssa on ongelmana ja halusikin, että palkkaisin Venlaa lelulla. Venlahan leikkikin hetken (kuten aina), mutta sitten kun ei enää halunnut leikkiä, yritti päästä pois tilanteesta sijaistoiminnalla. Kävi siis pissalla hallissa ja ongelma ratkaistu, ei enää pakotettu leikkimään. Sitten koitettiin miettiä ja pohtia, mikä olisi ratkaisu. Lotta ehdotti namilelua eli siis jotain lelua, jonka sisään saa namia. Sanoin, ettei olla sellaista kokeiltu, mutta myöhemmin tuli mieleen, että kokeiltiinhan me, sellaista namitaskua narun päässä. Sehän aiheutti aikanaan sen ongelman, että Venla jäi hakemaan nuuskuttamaan hajujälkeä ja lopulta rikkoi taskun eli ei toiminut.

Ilokseni Lotalla olikin uusi leluehdotus meille. Hieman tennispalloa isompi geelipallo, siis ontto lussupallo, joka ei kuulemma mene edes malin käsittelyssä säpäleiksi. Laitoin sen sisälle pari kanafilepalasta ja heitin Venlalle. Neitihän lähti kuin raketti ja alkoi heti narskuttaa palloa. Venlahan tykkää kyllä noutaa, joten sitä en ihmetellyt, että lähti perään, mutta tuota kun voi Vennin antaa huoletta narskuttaa, ei tule sitten itsellekään tarvetta sitä olla heti hakemassa pois. Tehtiin sitten pyörittelypätkää, treenasin oikea-aikaista palkkaamista tuolla pallolla ja sain vinkkejä miten voin treenata ohjauksia pallo kädessä. Tokihan sitä voi siis myös käyttää targetina, mutta sen avulla päästään myös opettelemaan hyvässä vauhdissa ja irtoavammin ohjauksia. Venla pysyi koko ajan hullun innokkaana ja motivaatio hipoi pilviä. Takaakierrot, ohjauksenluvut ja vauhti oli parempaa kuin koskaan. Ja kun palkkasin pallolla, Venla lähti kiireellä perään, nakerteli sitä ja koitti saada herkkuja ulos. Nähtäväksi jää, miten kauan tuon namipallon taika säilyy, mutta koska Ven tykkää muovista ja ruoasta, uskon, että tästä saadaan jopa loppuelämäksi palkka agilityyn.

Mökkiemäntä ja koiralauma.

Venla, Tellervo, Cola, Seela ja Elvi :)

Täytyypä muuten kokeilla superlelun tehoa myös toko- ja jopa pekotreeneissä! Ainakin tokossa luoksetuloon voisi saada vauhtia lelupalkalla ja pekossa viimeisen maalimiehen superpalkkana, pelkkä ruokapalkka kun on alkanut hieman menettää tehoaan, vaikka nami olisikin supernami.

Rennompana vapaa-ajan puuhana päästiin tapaamaan kultaisia koirakavereita mökkimiljööseen :)

Westiet vs kultainennoutaja

Agitreeneissä

Tänään päästiin tuuraajaksi Nauravan koiran viikkotreeneihin. Tarkoitus oli alkeisryhmään osallistua Venlan kanssa, mutta mutkien kautta päädyinkin treenaamaan Elvin kanssa. Rata ohessa.

Alku oli huippuhieno, ennakoivalla valssilla kolmosputkeen. Sitten olisin niin kovasti halunnut tehdän päällejuoksun muurille, mutta puolipakotettuna luovuin siitä ajatuksesta ja tehtiin nelosen jälkeen persjättö ja sama kutosen jälkeen. Elvi roiski muurin palikoita niin törkeästi koko treenin ajan, ettei mitään järkeä. Mutta kun on kiire, niin on kiire. Ja kun kartturi vielä ohjaa kiireellä, niin ei helpota.. Superhieno lähetys kasihypyn takaakierrolle (ai että kun malttaisin Venlallekin opettaa yhtä vahvan takaakierron!), hienosti malttoi hypätä väljän renkaankin ja kovalla vauhdilla puomille. Juoksukontaktit joka kerta, jes.

Heitto 11-hypyn takaakierrolle jälleen ihan super ja sitä jäinkin ihailemaan, jolloin olin jo jatkosta myöhässä. Aikaisempi liikkellelähtö ja meno 15-putkeen asti oli sulavaa. Sitten 17-muurilta olisin tehnyt niiston 18-hypylle, mutta muurin ohjaus jäi tällöin vajaaksi tai siis Elvi hyppäsi sen liian tiukkaan (ja palikat lensi), minkä vuoksi vaihdettiin siihen valssi ja toinen 19-putkelle. Myönsin kyllä, että yritän aina vältellä valsseja, sillä todella usein epäonnistun niissä ajoituksellisesti ja saan tuntea sen jaloissani, kirjaimellisesti.

Homma toimi ja matka jatkui, taas 20-muurin jälkeen valssi ja oikea-aikaisesti ohjattunahan Elvi suorittaa senkin melkein maltilla. Siitä kepeille, 23-hypyn jälkeen jälleen valssi ja törkeän upean hienon mahtava niisto 25-hypylle. Ja rima pysyi ylhäällä!

Kaikkinensa mukava rata, sai juosta, ohjata ja vähän vääntääkin. Paikoitellen tuntui (ja ilmeisesti myös näytti) erittäin hyvältä! Harmi vain, että mokasin sitten muutamat kohdat, joista on taas reijät jaloissa muistona... mutta päällimäinen fiilis oli kyllä superhyvä! Hiki virtasi ja Elviira oli hieno, eikä varonut yhtään mitään tai ollut muutenkaan kipuisen tai vaikean oloinen. Tukkaa vaan ihan tolkuttomasti kropassa. Täytyy ottaa oikein rankalla kädellä trimmaten ennen juhannuskisoja, että lyllerö jaksaa sielläkin sitten lyllertää, agirodusta nyt puhumattakaan!

Ehdottomasti mennään toistekin Lotan oppiin tuurauspaikalle. Oman hallin (ja treenimahdollisuuden) puuttuessa täytyisi Venlankin kanssa vain mennä ja opetella agia muualla. Hirveä agikutina, johon tarvittaisiin helpotukseksi vain itsenäistä treenimahdollisuutta ja paljon. Kisakutinaa sentään lievennetään Elvin kanssa kisaamalla.

Nyt meillä jatkuu vielä pitkän viikonlopun ajan elämä hoitokoiran kanssa asuntovahteina. Tellervollakin on kaikki hyvin, kun saa olla kotonaan, vaikka mamma onkin hukassa.

Me ollaan ihan kiltisti kaikki!

Viikonlopun kesätunnelmia

Elvi

Viime viikonloppuna puuhailtiin vaikka ja mitä! Perjantaina vietettiin iltaa ja treenattiin sosiaalisia tilanteita Lahdessa MilJazz-tapahtumassa, jossa siis istuskeltiin nurmikolla ihmislauman keskellä kuuntelemassa hyvää musiikkia. Onneksi vain muutamalla muulla ihmisellä oli koira mukana ja nekin vähät tajusivat pysyä kaukana, niin saatiin ottaa ihan rennosti koko jengi.

Venni

Loppuvaiheessa iltaa Venla sai pusuttelukaverikseen nelivuotiaan Noa-pojan ja siitähän sitten iloa riitti, molemmille. Venlakin on oppinut olemaan lasten kanssa eli aina ei tarvitse hyppiä ja pomppia ja lähteä mukaan riehuntaan. Elviira puolestaan, kaikessa tappajamaisuudessaan, on niin satavarma ja turvallinen lasten kanssa, että sitä on välillä vaikea edes ymmärtää. Ee kun istui selin tuohon villiin, vieraaseen pikkupoikaan nähden, niin ilmekään ei värähtänyt (tai siis vain korvat menivät onnellisuusluimuun), kun poitsu juoksi sata lasissa selän takaa ja nappasi Elvistä halausotteen tai taputteli päälaelle. Kotiin päästyämme valkoinen jengi oli kyllä ihan loppu ja kuitti. Ihme juttu, vaikka ei muuta tehty kuin makoiltu ulkoilmassa ;)

Lauantaina oli kauan odotettu RotuRace-päivä.Eli Hyvinkäällä epävirallinen rotujen välinen joukkuejuoksukilpailu. Saatiin kokoon jopa kaksi westiejoukkuetta! Junnujoukkueessa juoksi Venla sisaruksineen ja toisessa sekalainen joukko vanhempaa polvea, Elvi mukaanlukien. Tuloksilla ei edes lähdetty kilpailemaan (vanhempien joukkue sijalla 31. ja nuorempien sijalla 33.), mutta itse odotin innolla Elvin ja Venlan keskinäistä vertailua! Kumpikaan ei näyttänyt parasta vauhtiaan. Suurin syy tälle oli varmasti se, että en ollut itse lähettämässä, vaan olin napsimassa kuvia maalissa. Huonoimmat kuvat tosin sain omista tytöistäni, mikä harmi!

Venlalla vähän kuuma!

Mutta itse kisaan. Venlahan sen voiton vei eli juoksi 80 metrin matkan 10,86 sekunnissa. Elviira lorvi matkalla 11,48 sekkaa ja koska löin itseni kanssa vetoa Venlan nopeudesta, sain palkita itseni jäätelöllä päivän päätteeksi. Kaikkinensa oli kyllä hauska päivä, meillä oli mukava westieporukka, joskin kovin vihreää sakkia. Ensi vuonna saadaan varmasti useampi joukkue kokoon, kun westieihmisetkin innostuvat ratajuoksusta. Suunnitelmissa olisi lähteä vielä Seropisäntäilyyn elokuussa ja SBY Lahden järjestämään viehejuoksukisaan syksyllä (viime vuoden tapaan), jos sinne vain mahdutaan mukaan.

Sunnuntaina etsittiin uusia maisemia Tampereella ja löydettiinkin ihan mukavaan koirapuistoon. Ainakin tytöillä oli kuvista päätellen ihan mukavaa, kukin elementissään.

Hilma kohta 9-vuotta!

Lentävä tiibetiläinen.

Venla haistelee Tampereen tuulia.

Elviira jalkapallon MM-kisatunnelmissa :)

Ollaan me treenattukin!

Agilityssa Venlan kanssa vihdoin ja viimein ollaan aloitettu pujottelun opettelu. Lupaavastihan se alkoi, mutta harmittaa vietävästi, kun ei ole omia kujakeppejä eli ollaan sidottuina seuran keppeihin. Ei siis päästä kuin muutaman kerran korkeintaan viikossa treenaamaan. Vieläkin kutittelisi juhannuskisat Venlan osalta, voisihan sen ilmoittaa hyppärille, jos siis osaisi pujotella... kaksi viikkoa tehokasta treeniaikaa, muutama päivä ennen ilmoittautumisajan umpeutumista, joten saas nähdä, minkälaiseen ratkaisuun päädytään.

Tuija otti kuvia kujanjuoksusta (ja tokosta)! Kiitos!

Eli tokoakin ollaan tehty. Elviiran kanssa paljon häiriötreeniä (hihnassa tosin). Mutta kun tuossa kerran käytiin tuttujen schapepoikien kanssa treenaamassa, uskalsin päästää Elvin irtikin, kun treenattiin seuruuta, ja Cassu juoksi lähellä ruutuun. Kerran Elviira lähti, mutta sen jälkeen ei paineistunut, vaan itseasiassa paransi esimerkiksi kontaktinpitoa huomattavasti. Superhienoa! Samassa treenissä ratkaistiin myös Elvin ongelmana ollut luoksetulon peruasento. Elvi kun tulee "sivu"-käskyllä suoraan vierelle ja jää aina vinoon, kerroin sitten, että se tulisi oikealle kohdalle, jos kiertäisi selän takaa sivulle. Nopea pohdinta, että niin, rallyssahan "kierrä sivu"-tarkoittaa minun selän takaa kiertämistä sivulle... jätin Elvin istumaan, menin pitkälle ja kutsuinkin "kierrä", jolloin Elvi juoksi sata lasissa kiertäen minut selän takaa ja jääden istumaan täydelliseen perusasentoon. Ongelma ratkaistu.

Venlankin kanssa ollaan aloitettu ns. vakava tokoilu.

Tokotassu....

Oikeasti treenattu tokoa, ei pelkkää temppuilua ja käytöstapoja. Maahanmeno, maassa paikallaan pysyminen ja pitkät seuruut ovat olleet tehtävälistalla. Lievää edistystä ehkä havaittavissa, mutta pienin askelinhan se oppiminen tapahtuukin. Noutohommiakin ollaan puuhailtu, ongelmahan tosin siinäkin on tullut esille. Liian innokas kapulan palautushalu. Kun Venla istuu nätisti perusasennossa ja alan kurottaa ottaakseni kapulan pois, nousee sieltä pikkukoira vähän lähemmäs, että jos saisi vain suinkin antaa kapulan vielä vähän nopeammin ja näinollen saisi palkan äkkiä suuhunsa. Eihän siinä muuta, mutta kuin se nouseminen tarkoittaa sitä, että joko Venlan molemmat tassut nousevat ilmaan tai ainakin vain minun puoleinen etutassu. Pohditaan tätä pulmaa vielä. Noutohommien lisäksi ollaan treenattu ihan vain tavaroiden pitelyä. Eri materiaalit ja pidettävien tavaroiden painot vaikuttavat huomattavasti Venlan
pitelyonnistumiseen. Pääasiassa kuitenkin kaikki, mitä ollaan tähän mennessä kokeiltu, on onnistunut, joten ei suurta murhetta siinäkään asiassa. 

Kapulanpitoa.

Jatkamme harjoituksia!