Keskikesän arkeen paluu

Juhannuksen jälkeen päästiin takaisin arkeen ja pitkästä aikaa schapendoesjengin kanssa lenkille. Venlallahan oli ihan vasta juoksut, siis viime näyttelyn aikaan eli toukokuun alussa ja nyt se jo tekee seuraavia. Kovaa rähinää ja alistamista parhaalle kaverilleen Jipolle. Jippo on kuitenkin niin kiltti pieni schapetyttö, että ymmärtää kyllä hormoneista kärsivää terriäistä, eikä lähde tappelemaan.

Arkeen kuului tietysti myös peko-treenit. Meidän ryhmässä olikin vierailevia tähtiä, joten saatiin vähän uusia ajatuksia ja ideoita treenaamiseen. Venlalle piilotettiin kolme ukkoa ihan kammottavaan maastoon. Suurin osa alueesta oli muutaman vuoden takaista hakkuuaukeaa, joka oli täynnä tiheää vattupuskaa ja muuta korkeaa kasvillisuutta. Sain tehdä ihan tosissani töitä, että pääsin etetemään itse kyseisessä maastossa, Venlasta puhumattakaan. Mutta mistä lie johtuen Venla teki kyllä todella hyvin töitä. Eteni etäämmällä minusta ja etsi huippuhyvin ensimmäisen ja toisen maalimiehen. Kolmannelle maalimiehelle lähestyttiin väärästä suunnasta, tultiin siis tuulen yläpuolelta. Venla oli muutenkin ihmeellisen tahmean oloinen, kulki vain jäljissä eikä tahtonut maalimiehelle päästyään oikein edes ilmaista. Selvisihän tosin sillekin syy. Ven oli nimittäin poiminut matkalta mukaan puolisentoistametrisen rangan valjaisiinsa. Oksa oli vielä kiertänytkin valjaita kireämmälle eli varmasti tuntui tukalalta. Ja vaikka en niin välineurheilusta perustakaan, olisi kyllä toimivien peko-valjaiden löytyminen ehdotonta. Isoilla koirilla ei samanlaista ongelmaa niinkään esiinny, koska ne eivät vilistä maata myöten, kuten pieni Vennikkä, joten treeniporukaltakaan ei oikein irronnut apuja ja ideoita tähän asiaan. Hieno koira kyllä kaikkinensa oli mukana treeneissä. Vielä kun olisin itse muistanut kellottaa haun! No, ensi kerralla sitten..

Viikonlopun näyttelyn lähestyessä on täytynyt myös keskittyä Venlan tukkaan. Karvahan itsessään tuolla koiralla on mahtava. Suora kuin mikäkin ja kohtalaisen karkeakin. Mutta näyttelytukaksi ihan kammottava. Pään karva on tällä hetkellä ihan harva ja kovin kovin lyhyt. Kropassa puolestaan oli karva hyvässä vaiheessa ja kasvattaja saikin nypittyä selästä ja kyljistä siistin. Niska puolestaan oli ylikasvanut, joten sekin on harvan oloinen. Rintakehä rehottaa minkä ehtii, mutta onneksi sitä ehditään vielä edeltävänä päivänäkin siistimään. Kaikkinensahan Venlasta kuoriutui taas junnukehiin sopivannäköinen westie, mutta onneksi pienellä laitolla sen kanssa kehdataan kuitenkin mennä iän mukaiseen nuorten luokkaan. Onneksi ei ole vielä pakko siirtyä avoimeen, sinne koko koira onkin jo sitten ihan rimpula kropaltaankin. Oltiin kuitenkin kasvattajan kanssa samaa mieltä, että ei minkään koiran tukkaa varjella näyttelyitä varten niin, ettei vain mikään karva koskaan katkeaisi. Jatkamme siis menoa ja rymyämistä samaan tahtiin kuin ennenkin ja käydään huvin ja urheilun vuoksi pyörähtämässä näyttelyissä, jos siltä tuntuu.