torstai 31. maaliskuuta 2011

Een elämää ja Ässän seikkailuja

Elvin kanssa on nyt treenattu keppejä ja totesin, että jätetään Riihimäen kisat väliin. Hakee hyvin ensimmäisen keppivälin, mutta jättää pujottelun kesken jatkuvasti, vaatii siis edelleen työtä. Päätin, että lähdemme sitten pääsiäisenä kisoihin treenaamaan olemista ja elämästä, nyt vaan muuta treeniä. Tottakai voitaisi myös mennä treenaamaan Riihimäelle olemista ja elämistä, mutta samana päivänä sattuu olemaan mätsäri (ja toto-juoksu!) Länkipohjassa, joten suuntaammekin sinne. Hilma ja Tellervo tosin näytille, Elvi vain toto-juoksuun ja Saga sosiaalistumaan (ikää ja rokotuksia odotellessa).

Huomenna vihdoin pitkästä aikaa agitreeneihin, tänään taas tapettu aikaa lenkkeilemällä. Huomatkaa viimeisessä kuvassa Sagan silmät. Niistä huolimatta pikkuneiti on pirtsakka ja hyväntuulinen ärisijä.




tiistai 29. maaliskuuta 2011

Treenivapaata ja kunnonkohotusta

Nyt ollaan hauvojen silmätulehdussairastelujen vuoksi pidetty täysin treenivapaita päiviä. Agilityakin sivuttiin sunnuntaina vain katsomalla muiden treenaamista hetken ajan. Näinpä aikaa on siis jäänyt treenaamiselta koirien kunnonkohotukselle, pitkiä lenkkejä hihnassa ja vapaana, juoksutusta erilaisissa maastoissa ja tottakai koirien keskinäisiä leikkejä niin lumihangessa kuin sisätiloissakin.

Elviira jaksaa kyllä ihmeen pitkiä lenkkejä hyytymättä, mutta lenkkeily kun aloitettiin aikanaan heti Elvin tullessa, ei kai se ole mikään ihmekään. Sagakin kasvaa ja vahvistuu päivä päivältä ja nykyään pääsee jo isojen tyttöjen kanssa samoille hihnalenkeillekin, vaikka ohitettavat ihmiset saavatkin neidin otsan menemään kurttuun ja takapuolen parkkeeraamaan kadulle, vielä kun ei ole ymmärrykseen uponnut, ettei kaikki ihmiset kulje ulkona pikkuneitiä varten. Pieniä hidasteita siis matkassa. Muistan kyllä, että Elvillä oli ihan samaa vikaa pienenä.

Tällä viikolla olisi kuitenkin lomailun jälkeen tarkoitus aloittaa Elvin kanssa pujottelun teho(ja häiriö)treeni kujalla. Ja tottakai tavoitteena myös päästä omiin viikkotreeneihin. Perjantaina olisi viimeinen ilmoittautumispäivä Riihimäelle agikisoihin ja vieläkin mietin, ilmoittaisiko Elvin vai en. Onneksi on vielä aikaa miettiä. Sagankin kanssa olisi tarkoitus päästä jatkamaan jo alkanutta kontaktitreeniä kotioloissa, mutta ensin parannellaan silmät kuntoon.

Kuvia metsälenkeiltä.




torstai 24. maaliskuuta 2011

Temppukoirat

Taas tuli talvi ja kylmä viima, joten turvauduimme tyttöjen kanssa sisäleikkeihin. On kyllä hämmästeltävä hieman molempien ikiä. Toisaalta Sagan ikä on juuri täydellinen kaikkeen opettamiseen, sillä opit menevät nopeasti perille ilman sen suurempaa tekemistä. Mutta toisaalta taas Elviira, ihan kohta 2-vuotiaana, on juuri sillä aikuisuuden kynnyksellä, että nyt ne asiat menevät oikeasti perille ja Elviira pystyy itse tarjoamaan vaihtoehtoja ennemmin kuin odottaa minun antavan vihjeitä tai opettavan jotain juuri sillä hetkellä kun jotain tapahtuu. Temppuarsenaaliin on siis keskitytty tänään.

Elviiran varmat:
-tänne
-paikka
-sivu
-seuraa
-irti
-istu
-maahan
-kerjää
-kieri
-pyöri/ympäri
-mene
-etsi (=nouda)
-missä (=hae jotain jostain)
-tanssi
-tassu/toinen (niin istuen, seisten kuin maassakin)
-ylös/alas
-koppi

Ja epävarmat:
-seiso
-sano (=hauku)/hiljaa
-avaa/sulje


Sagan varmat:
-istu
-maahan
-tassu
-ylös

Ja epävarmat:
-sano
-tänne
-paikka
-irti
-alas


Elvillä on näiden lisäksi tottakai myös aimo annos sanoja ja käskyjä, jotka eivät sitten enää kuulu temppujen piiriin vaan ennemmin elämisen sääntöjen puolelle. Sagan lista puolestaan kasvaa joka suuntaan iän myötä ja todennäköisesti vauhdilla kasvaakin, on meinaan todella välkky ja nopea oppimaan (jos vertaa esim. Elviin tuon ikäisenä). Täytyy joku päivä laittaa vaikka videolle treenisessioitamme. Ja täytyyhän näille kohta opettaa yhteistemppujakin ;)

keskiviikko 23. maaliskuuta 2011

Elämää

Tänään lenkillä saatiin taas aimo annos sosiaalisia tilanteita, kun kaksi tuttua pikkutyttöä kävelivät kotimatkansa saattaen Elvin ja Sagan kotiin. Mukisematta molemmat tytöt, siis Elviira ja Saga, kulkivat naruissaan ja oikeaan suuntaan, vaikka remmien päässä olivatkin joku muu kuin minä. Ja tuli todistettua sekin, minkä olen itse teoreettisesti tiennyt, mutta en käytännössä kokeillut eli Elviira kävelee samassa laidassa kuin (vieras) kävelyttäjänsä ja vaikka polkupyörä menee kovaa ohi ja remmin päässä ei pidetä silmiä auki, fillari jää täysin huomiotta ja Elvi jopa hieman väistää. Saga laitteli jarruja pohjaan, kun tultiin kotiristeykseen, vaikka tytöt olisivat kävelyttäneet koiria vieläkin pidemmälle :D Lopuksi vielä sylittelyt ja pusuttelut molemmille koirille ja niin lähtivät kaikki neljä tyttöä onnellisina tahoilleen.

Elviira kun on lapsirakas, se menee kaikkien luokse kiltisti ja ystävällisesti, mutta eipä minun tarvitse huolehtia Sagastakaan. Elvi kun ei näytä mitään huonoa esimerkkiä kohtaamistilanteissa, tuskin Sagakaan niitä kehittää itsekseen. Nytkin pikkuneiti menee reippaasti teputtaen, ei hyppien, pomppien ja yli-innokkaana, vieraiden (jopa lasten) luokse ja antaa rapsuttaa, ottaa syliin, leperrellä ja kaikkea muuta. Minä se taidan kaikista onnellisin koiranomistaja olla, kun olen saanut kaksi oikeasti hyväpäistä terrieriä! :)

Sagalla alkoi myös silmätulehdus molemmissa silmissä ja toisessa korvassa korvatulehdus. Ensimmäiset rokotukset siirtyivät siis hamaan tulevaisuuteen. Nyt keskitytään paranemiseen. Hoitotoimenpiteet saa tehdä miten päin tahansa, Saga on keksinyt (toivottavasti ahkeran harjoittelun tuloksena!), että hoitotoimenpiteet ovat rentoa puuhaa ja yleensä nukkuukin silmien/korvien putsaamisen, kynsien leikkuun ja kampaamisen aikana. Elviira on onneksi ja jonkin ihmeen kaupalla säästynyt vauvan taudeilta! *koputtaa puuta* Toistaiseksi.

Elämää kuvin:





sunnuntai 20. maaliskuuta 2011

Agilityviikonloppu osa 2

Nyt on selvitty kunnialla myös agilityviikonlopun toisesta koulutuksesta Mouhijärvellä. Tykkäsin tämän päivän kouluttajasta enemmän, koska koulutus ja kommentit eivät olleen ehkä yhtä ryppyotsaisia kuin eilen. Ja saattoihan tähän toki myös vaikuttaa se, että olin itse enemmän hereillä tänään (vaikkakin ohjaus oli vielä enemmän hukassa kuin eilen!!!).

Elvi oli selkeästi väsynyt kahden edellisen päivän treeneistä, mutta toimi silti yllättävän kivasti. Vaikka kaikille putkille, joita otettiin useampaan kertaan (eli siis joiden ohjauskuvioita treenattiin), Elvi laittoi jarruja pohjaan, eikä halunnut millään mennä putkiin. Takaaleikkaus putkelle oli varsinkin ihan ehdoton ei. Mutta putket ovatkin olleet Elville aina ikävimpiä esteitä, sillä neiti ei putkessa ollessaan näe, missä minä menen ja meidän agilityhan on sitä, että Elviira yrittää ottaa minut kiinni ;) Ja tuo putkiongelma tulee aina vielä enemmän esiin, kun Elvi väsähtää. Jos sillä on virtaa ja intoa, se menee niihin samalla vauhdilla, mutta kun väsyttää, niin neidin aivotoiminta jostain syystä käynnistyy myös agilitykentällä.

Radalla ensimmäinen isompi kompastuskivi itselleni oli 5-aita, jolle ensin suunnittelin jotain ohjauskuviota puomin puolelta, mutta päädyinkin vauhdissa yrittämään keppien puolelta pakkopersjättöä, joka muokkautui kuitenkin muutaman toiston jälkeen pakkovalssiksi. Hidasti tosi paljon omaa liikettäni, mutta Elvi kuitenkin liikkui ymmärtääkseni ihan näppärän näköisesti tuon kohdan niinkin. 7-putkelle jouduin saattamaan paljon edellämainituista syistä johtuen ja sitten sainkin juosta, moneen kertaan ja kovaa, muurille, niin ettei Elvin juoksulinja lähtisi minun perääni, vaan etenisi suoraan muurille. 10-aidan jälkeen valssasin, ihme ja kumma, Elviira ei mennyt puomille kertaakaan! Sitä edeltävä 9-putki oli mahdoton tehtävä ja samoin tuo seurannut 12-putki. Kun sain Elvin menemään 12-putkeen, kääntyi neiti huudoista huolimatta ihan joka kerta oikealle putkelta, vaikka itse seisoskelin 13-aidan luona vasemmalla. Ja kouluttajan häiriö pahensi tilannetta, joten lisää häiriötreeniä ihmisten osaltakin siis on saatava! Valssasin ennen 14-aitaa ja otin päällejuoksun aidalla 15 ja *koputtaa puuta* rengas on uponnut neidin päähän. Suoritti esteen joka kerran oikein (toki, juoksulinja oli suora, mutta sekin on tuottanut aikaisemmin päänvaivaa). Sitten ei muuta ongelmaa kuin että ohjasin 18- ja 19-putket keppien puolelta ja Elvi ei suostunut millään taas jälkimmäiseen, joten pääsin jälleen juoksemaan ja tekemään persjätön ennen 19-putkea, näin siis Elvi ei kuvitellut, että teen takaaleikkausta ja suostui putkeen. Kepeille jälleen treeniä tottakai. Ja loppu olikin simppeli, valssasin 22- ja 23-aitojen välissä ja se oli siinä. Elvi otti puomin molemmat kontaktit hienosti :)


Kaikenkaikkiaan tänään olin ehkä enemmän ylpeä itsestäni, sillä oikeasti tuntui, että olen oppinut jotain, kun tämä kouluttaja kehui sitä, miten kelvollisesti liikun, enkä hidastele. Jotain siis meni perille Oreniuksen koulutuksessa viime syksynä! Muutenhan ohjaaminen oli ihan onnetonta, vielä kun tuo rata unohtui jatkuvasti ja sen takia jouduttiin ottamaan tsiljoonaan kertaan (varsinkin noita juoksupaikkojani :D) uudestaan. Elvillä on paljon esterajotteita, jotka vaativat yksinkertaisesti vain sitkeää treenaamista ja sitten on niitä henkisiä ongelmia, joista yritetään selvitä päivä kerrallaan ;) Eikä yksikään rima tippunut, muurin palikat tosin taisivat saada kyytiä kertaalleen. Ja oli hauska huomata, että vaikka Ee on oikeasti todella väsynyt, se silti ottaa tosissaan ja verenmaku suussa tuon treenaamisen.

Tiibetinterrieri Tellervo oli tosiaan myös sosiaalistumassa hallilla ja ihan hämmästyksekseni, kun jätin Tellun kentän laidalle (rataantutustumisen ja Elvin radan ajaksi), neiti oli istunut siellä hienosti ja kiltisti rähisemättä kenellekään! Ja oli mennyt täydestä kuin väärä raha, että tuo olisi oikeasti tosi rohkea ja reipas, vaikka todellisuudessahan Tellu pelkää kuollakseen kaikkea ja kaikkea. Pihassa sitten tokoiltiin vähän Tellervon kanssa ja mainiosti meni sekin, katsekontakti säilyi seuraamisessa pitkän matkaa ja talvikoirana istuminen lumihangessakaan ei tuntunut missään, kunhan sai namia! Hauska tapaus :)

Ja tämä viikonloppuhan oli tosiaan HarWest:n järjestämä tilaisuus (vaikka Ee olikin ainut westie aamun ryhmissä :D). Harmikseni en voinut jäädä katselemaan iltapäivän westien menoa tuon hermokimpun takia, mutta ehkä vielä joskus näen jonkun fiksummankin westien kentällä ;)

Loppuun vielä kuva laumasta, joka tässä blogissa seikkailee eli Hilma, Tellervo, Saga ja Elviira.

lauantai 19. maaliskuuta 2011

Agilityviikonloppu osa 1

Älyttömän aikaisen herätyksen jälkeen ajelimme Mouhijärvelle, ProCanis-hallille, agilitykoulutukseen. Itse olin kuolemanväsynyt ja Elviira psyykkaili taas itseään uuden paikan ja vieraiden koirien johdosta. Saimme onneksi olla ensimmäisiä (rima ei siis tullut muillekaan asetettua liian korkealle).

Rata oli haastavahko Eelle. Itselleni lähestulkoon mahdoton kaikkine kiemuroineen. Jotenkin selvisimme kuitenkin koko radan läpi (pätkissä). Suurimmat vaikeudet olivat tällä kertaa minulla liikkumisen sekä ajoituksen kanssa ja Elvin odottelukäyttäytymisessä. Kun pysähdyttiin kuuntelemaan kouluttajan ohjeita, Elvi hyökkäsi kahdesti odottavien koirien kimppuun. Tottakai hyökkäily on kiellettyä ja työn alla, että tuo pystyy toimimaan kentällä muiden ollessa samalla kentällä, mutta en koe, että koiran olisi osattava kestää ihan kaikkea häiriötä kentällä, varsinkaan tässä vaiheessa koulutusta. Tämän vuoksi en pitänyt kouluttajan jatkuvista kommenteista siitä, että koiraa pitäisi fyysisesti kurittaa näiden hyökkäysten jälkeen ja että se ei voi kilpailla, jos muut eivät saa olla samalla kentällä. Yhdestäkään kisasta en ole kuullut, jossa koiran tarvitsisi jakaa agilitykenttä toisen koiran kanssa. Ja myös kommentit Elvin näykkimisestä saivat minut näkemään punaista. Tiedän, että koirani kuumenee, tiedän, miten koirani käyttäytyy kun se kuumenee ja tiedän varsin hyvin, että asiaan pitää puuttua, mutta ainakaan Elvin kanssa tuollaiset muutokset eivät tule hetkessä. Saati parane siitä, että joku kommentoi asiaa toistuvasti. Itse radan suorittamiseen ja ohjausohjeisiin olin kyllä tyytyväinen ja kouluttaja oli selvästi pätevä, keskittyminen ehkä hieman virheellisesti ongelmiin, jotka ovat työn alla ja joille ei ko. koulutustilanteessa nyt voinut tehdä yhtään mitään ihmeparannusta.

Ja sitten itse rataan. Alku meni todella hyvin, Elvi haki hienosti putken jälkeisen nelosaidan ja kääntyi kuudennelta aidalta mukaani seiskalle yrittämättäkään putkeen. Hiottiin omaa ohjaustani seiska-aidalla ja jatkettiin eteenpäin. Olin auttamattoman myöhässä persjätöissä ennen 10-putkea ja Elvi otti muutamaan kertaa (huonosta ohjauksesta johtuen) nelosaidan mukaan. Jatkoimme eteenpäin ja kun sain ohjauslinjani kohdalleen, aidat 12 ja 13 menivät mainiosti takaakiertoineen. Kävin saattamassa liikaa Elviä 15-putkelle, enkä ehtinyt sen jälkeen tehdä persjättöä, mutta treenasimme senkin kohdan kuntoon ja Elviira eteni valehtelematta metrien päästä itse 15-putkelle!!! Kepit, edelleen, treeniä. Muurista ei Elvi tainnut kertaakaan ottaa vauhtia, vaikka sitäkin treenattiin muutamaan otteeseen seuraavien esteiden vuoksi. Elvi teki todella hienoja käännöksiä mm. 19- ja 22-aidoilla, tiputtamatta rimoja. Onkohan se oikeasti voinut oppia jotain vai olenko minä oppinut ohjaamaan? Veikkaisin kyllä ensimmäistä! Loppurata meni ihan hyvin, kunhan itse muistin jäädä valssaamaan aidalle 24.


Kaikenkaikkiaan olen mahdottoman ylpeä Elviirasta. Vaikkei sitä ehkä muut huomaa, Elvi on edistynyt ihan huikeasti ja keskittyy nyt enemmän esteiden oikeaan suorittamiseen, eikä kaikkeen muuhun ylimääräiseen kiljumiseen ja riehumiseen. Niin ja sekin hauska hetki piti mainita, kun Elviira haki putken jälkeen kaksi loogisesti seuraavaa aitaa, vaikka itse huusin muuta ja seisoin paikallani! Kouluttajan näkemys tästä oli se, ettei Elvi keskity ohjaukseen ollenkaan, mutta Elviiran treenihistorian ja aikaisemman käytöksen läpikotaisin tuntien olin itse äärettömän onnellinen, sehän ikäänkuin eteni :D

Vaikkei itse agi olekaan Eevin kanssa hauskaa, oli hauska saada kasvoja nettitutuille ja sosiaalistaa yliväsynyttä pikku-Sagaa. Huomasin, että pikkuneiti on jo kasvanut viikossa sen verran, että osasi jo kentän laidalla kohdistaa katsettaan juoksevaan koirakkoon. Tulevan agilityhauvan aivopesu voi siis alkaa ;)

Huomenaamusta agiviikonlopun toiseen osaan Elvin kanssa ja taidamme ottaa tällä kertaa tibbepentu-Tellervon mukaan sosiaalistumaan ja aivopesuun.

perjantai 18. maaliskuuta 2011

Treenin (epä)onnistumisia

Viikkotreenit agilityn parissa taas takanapäin ja mitä niistä nyt sanoisi.

Elvi joutui odottelemaan tunnin verran ja siihen lisäksi kun lasketaan vielä puolen tunnin ajomatka, jonka puolessavälissä neiti näki, mihin ollaan menossa ja alkoi psyykkaaman itseään, voisi siis sanoa, että yhteensä lämpenemistä ja psyykkausta tuli tänään reilun tunnin verran. Ja tämä lämpöhän sitten näkyy suoraan minun kintuissani ja saldo tältä illalta on viisi mustelmaa.

Elviira kuunteli kyllä hyvin ja jopa joissain paikoissa hieman irtosikin tai siis haki esteitä, siis enemmän kuin Ee yleensä. Ja paikkapaikoin saatoin ohjatakin sanomatta mitään ja silti Elvi teki kohtuullisen hyviä suorituksia. Tottakai niitä vaikeuksiakin oli yltiöpäisen puremisen lisäksi, mutta ne on semmoisia juttuja nuo kepit ja takaaleikkaukset, että niitä olisi vain pakko päästä itsenäisesti treenaamaan. Ei ole mitään ideaa, saati mahdollisuutta, viikkotreeneissä pureutua noihin yksittäisten esteiden/liikkeiden ongelmiin. Harmittavasti kun Elvi alkoi jo yhdessä vaiheessa treeniä edes hieman rauhoittumaan, kanssatreenaaja kulki (kyllä huomaamattomasti ja hiljaa ja kaukaa) kentän poikki mennäkseen pois ja Elvi tottakai haki vähän lisää vettä myllyyn hyökkäämällä ko. koiran kimppuun. Tai yritystä siis oli, onneksi ei onnistunut. Olisi pitänyt ehtiä ottamaan koppi neidistä, mutta jotenkin en keskittynyt lainkaan ympärillä tapahtuviin asioihin. Sittenhän se treenaaminenkin oli mitä oli sen jälkeen.

Hyviä juttuja siis oli melkoisesti (vaikka jostain syystä tulee aina keskityttyä niihin huonoihin :D): jonkin verran estehakuisuutta, onnistuneita alakontakteja, kuuntelua ja jopa ohjauksen seuraamista
Ja parannettavaa löytyi tällä kertaa oikeastaan lähinnä hihnan toisesta päästä. Vaikka miten yrittäisin psyykata itseni siihen, että nyt mennään Eevin kanssa pitämään hauskaa agilityyn, tuo ei oikeasti ole samalla tavalla "Jee, kivaa!!" niin kuin esim. Hilman kanssa treenatessa, koska tuo koira ei pidä lainkaan hauskaa. Verenmaku suussa sen olla pitää niin rakkaalla terroristilla kuin kartturillakin!

Hauskaa oli kuitenkin, kun yksi rohkea kanssatreenaaja uskalsi kokeilla vähän rataa suurpedon kanssa :) Elvi jopa lähti mukaan ja oli oikeasti treenaavinaankin. Eikä purrut! Noita kokemuksia ja muiden kanssa treenaamisia kun saisi Eellekin lisää, niin voisi ehkä vaihtelu tuoda jotain hyvääkin tullessaan niihin hetkiin, kun yhdessä touhutaan.

Ja pikkupistettä unohtamatta, Saga oli hetken ihastelemassa Elvin treenikavereita. Todella reippaasti ja iloisesti tervehti kaikkia, eikä mikään hirvittänyt, vaikka Elvi ei ollut mukana. Taitaa tuolla siis onneksi ollakin terrierin luonto, mikä sitä nyt maailman napaa pelottaisikaan!

Josko sitten olisi ansaittujen yöunien aika ja huomenaamulla aikainen lähtö... *jännitys tiivistyy*... AGITREENEIHIN!

torstai 17. maaliskuuta 2011

Käytöskummallisuuksia

En tiedä onko Elviiran viimeaikaisten käytösmuutosten takana steriloinnin vaikutus hormonitoimintaan, Sagan tulo laumaan vai pidemmät päivät ja kevään saapuminen, mutta Elviirasta on tullut pentumaisempi. Neiti saa tasaisin väliajoin, myös sisällä, juoksuhepuleita, jotka olivat arkipäivää pentuna, mutta aikuistuessaan jäivät vähitellen pois. Nyt ne ovat osana lähestulkoon jokaista lenkkiä ja tosiaan sisällä tulevat kohtauksenomaisesti. Tänään niin ikään lenkillä Elviira otti yhtäkkiä lahkeestani kiinni leikkiäkseen. Tajusi itse kyllä, mitä teki ja lopetti välittömästi, mutta tuokin on ollut Elviiran pentuaikojen jälkeen vain vaivana agilitykentillä (eri mielessä kuin leikkimielessä). Ja kolmas uusivanha piirre on käsien "pureminen" kun tulen esimerkiksi Sagan kanssa ulkoilemasta sisälle. Elviira tulee siis ovelle tyypillisen onnellisena vastaan ja jos kumarrun rapsuttamaan tervehdykseksi, tunnen miten Elvi ottaa käden suuhun. Tämä tulee jos Elviira on siis jotenkin erityisen onnellinen, että tulin takaisin kotiin. Todella jännittäviä muutoksia kaikenkaikkiaan! Yksikään ei siis ole mitenkään häiritsevä, varsinkin kun tuolla on järki päässä ja ymmärtää puhetta eli ei noista mitään uusia tapoja jää. Kummastuttaa vain, mistä ihmeestä nämä nyt yhtäkkiä kumpuavat.

Uuden leikkisyyden myötä kannetaan lenkillä nykyisellään myös lelua ja kovassa käytössä onkin lelu kuin lelu.


Saga ryppyotsaiseen tapaansa oli sitä mieltä, että nyt seistiin kyllä ihan liian kauan yhdessä paikassa leikkimässä ja ottamassa valokuvia, jäätyyhän sitä vähemmästäkin pienet tassut ja alkaa väsyttää.

keskiviikko 16. maaliskuuta 2011

Kohtaamisia

Tänään kohdattiin oikeastaan ensimmäistä kertaa pitkään aikaan molempien tyttöjen kanssa yhtä aikaa koira lenkillä, viisikuinen ihastuttava corgipoika. Elviira käyttäytyi tottakai asialliseen tapaansa kohdatessaan vieraan pennun eli rähisi ja hyökkäili lyhyessä hihnassa lähestulkoon kuristaen itsensä, koska en päästänyt rähähtämään pennulle siitä, kuka määrää. Ihmiset Elvi moikkasi taas kuin parhaat kaverinsa ja ihmisen lähestyessä, alistui kuin taikaiskusta kovimman rähinänkin keskellä. Tällaisissa tilanteissa Elviiran käyttäytyminen on niin 100 prosenttisen ennalta-arvattavaa kuin olla ja voi, pennut on yök ja ihmiset maailman parasta.

Sagan käytös puolestaan sai oikeasti vain nauramaan, vaikka ei tietenkään koskaan saisi nauraa, kun toinen on vakavissaan! Pikkuneiti otti ja parkkeerasi keskelle tietä ja istui, tuijotti ja kiljui tuota ihanaista vierasta koiraa, joka pelkäsi kuollakseen tätä pientä mustaa kiljuvaa hirviötä. Corgipoika oli tosiaan kooltaan varmaan viisinkertainen Sagan kokoinen, mutta tilanne oli ihan hullunkurinen, sillä Saga ei yritä alistua tai mennä pentumaisesti anteeksipyytäen katsomaan toista, isompaansa, vaan luettelee ehdot ja kulkee koko ajan pää pystyssä (kiljuen) ja innostuen entisestään nähdessään toisen pelkäävän. Corgipoitsu oli muuten todella reipas ja ihan normaali pentu siinä mielessä, että tuli moikkaamaan minua iloisesti ja heittäytyi selälleen Elvin ohi kävellessään. Saga oli kuitenkin jostain syystä aivan liikaa ja sai pojan ihan paniikkiin.

Ihan positiivinen kohtaaminen siis. Elviira ei purkanut pentukiukkuaan edes Sagaan, joka tuli välillä partakarvoihin roikkumaan ja Saga puolestaan oli vain niin oma itsensä kuin olla ja voi. Kyllä nämä kaksi ovat niin suuria tapauksia ettei toisia olekaan. Ihanat tytöt :)

Treenattiin myös Elvin kanssa seisomaan jäämistä ulkona (vielä kun on lunta, Ee kun ei vahingossakaan käy istumaan tai maahan pihalla), jos sitä oikeasti uskaltautuisi sinne ALO-luokkaan vielä kevään aikana..

tiistai 15. maaliskuuta 2011

Kutinaa

Elviiralla on jälleen selkäkutinaa (todennäköisimmin Sagan nappuloiden syönnistä) ja ahdistavaa sellaista onkin. Kyseessä voi toki olla palanneet pakkaset, välipäivinä olleet märät kelit tai ihan mikä tahansa muukin. Eläinlääkäri suositteli kaikesta huolimata ulkoloistartunnan poissulkemiseksi strongholdia ja aikanaan marsuillekin käyttäneenä en edes miettinyt mitään sivuvaikutuksia, kun laittelin neidin niskaan tuon aineen. Ja niinhän siinä sitten kävikin niin, että Elviira tiputti (tai turkista irtosi isoja tukkoja) karvansa niskasta, ei suinkaan pohjavillaa, mutta suurimmaksi osaksi muut karvat irtosivat. Nyt siis tiedämme senkin, ettei Elville sovikaan stronghold. Vaikka voihan tuo tietenkin olla ihan persoonallisen näköinen kämmenen kokoinen kalju läntti niskassa.. Hieman turhauttavaa, varsinkin kun koko ulkoloistartunta oli (todennäköisesti) vain eläinlääkärin mielikuvituksen tuotetta.

Elviiran kanssa on siis oltu lähestulkoon koko neidin elämän ajan eläinlääkärin suurkuluttajia ja olenkin moneen kertaan kiittänyt onneani, että ymmärsin ottaa vakuutuksen Eelle pentuna. Sagan tullessa perheeseen olen miettinyt, ottaisinko tuolle vakuutusta, mutta nyt alkaa näyttää siltä, että vakuutus pikkupisteellekin saattaa olla ihan paikallaan. Neidin silmät ovat kovilla (tai toistaiseksi vain silmäluomet *koputtaa puuta*) Elvin näykkimisestä johtuen ja nytkin oikeassa alaluomessa on kaksi varsin mainion kokoista pattia. Näistä johtuen tai näistä huolimatta Sagalla silmät ovat myös jatkuvasti todella rähmäiset, vaikka niitä puhdistelenkin silmävedellä. Ja silmäjuttujen lisäksi neidin vasemmanpuoleiset poskihampaat ottavat yhteen, kun Saga laittaa suun kiinni, vaikka muuten purenta näyttää ihan hyvältä. Toivon, että sekä nämä rähmimisongelmat että purukaluston vika ovat pentuajan juttuja ja maitohampaiden vaihtuessa ja muutenkin tuon likan kasvaessa jäisivät unholaan. Jos näin ei kuitenkaan käy, minusta tuntuu, että tulen olemaan ihan tyytyväinen päätökseeni ottaa myös pikkuneidille eläinlääkärikuluvakuutus.

Mutta vielä alkuperäiseen aiheeseen eli kutinaan palaten, itseänikin vaivaa kutina. Nimittäin semmoinen kutina, että tekisi mieli viedä Elviira kesällä kokeilemaan ALO-luokan tokokoetta. Lueskelin eräänä iltana noita liikkeitä ja totesin, ettei siinä ole mitään, mitä Elvi ei jo osaisi arkielämästä. Pientä hiontaa tottakai täytyisi tehdä ajoitusten ja sijoittumisien kanssa, mutta sehän olisi sitten sitä tokon treenaamista se! Ja minä kun olen elänyt siinä uskossa, ettei Elvistä ole toko-koiraksi. Näin ne koiraharrastukset vain kerääntyvät! :)

lauantai 12. maaliskuuta 2011

Hihnalenkkeilyä

Olemme Sagan vuoksi kävelleet paljon hihnassa ja vapaana sekä erilaisissa maastoissa, jotta neiti tottuisi ja mahdollisesti alkaisi pitää ulkoilmasta. Ulkona käydään niin yhdessä kuin yksittäinkin, vähiten tällä hetkellä niin, että lähtisin yksin Sagan kanssa, sillä naapurisovun vuoksi ne lenkit eivät voi viittä minuuttia kauemmin kestää (Elviiralla siis vielä koulutus kesken siltä osin, että pystyisi olemaan ulvomatta perääni, kun lähden Sagan kanssa).

Saga kävelee kyllä jo hienosti ja osaa tulla pyytämään syliin, kun täytyy päästä parin minuutin jäähylle hengittelemään. Ainut asia, mikä itseäni häiritsee lenkkeilyssä näiden kahden kanssa on kanssalenkkeilijät. En halua Sagan menevän kiinni vieraisiin koiriin (saati Elviirankaan), mutta jostain syystä ihmiset luulevat meidän haluavan kulkea samaa matkaa tai jäävän juttelemaan, vaikka yritän miten ystävällisesti sanoa, että syy miksi liikumme hitaasti ja pysähdellen on se, ettei tuo musta töppöjalka lujempaa edes pääse. Tänäänkin eräs kultaisennoutajan omistaja kulki koirineen about kolmen metrin päässä meistä lähestulkoon koko lenkkimme ajan, vaikka sanoin, että voivat mennä ohi ja parempi olisikin niin, ettei Elvin tarvitsisi kulkea peruuttaen ja kytäten seuraavaa koiraa. Ja sitten kun vihdoin olivat kääntymässä eri suuntaan, jäivät vielä seisoskelemaan paikoilleen ja tuijottamaan Sagaa, joka tottakai oletti, että nyt sitten mennään noita paikallaolijoita katselemaan. Huoh!

Ymmärrän toki, että Saga on varmasti söpö ilmestys, mutta itsekin ennemmin ihastelen ohimennen muiden pentuja ja annan koulutukselle tilaa. Käyttäytymismallit kun on niin helppo upottaa tuohon päähän tässä iässä ja haluan, että neidillä on hyvät edellytykset tervepäiseksi ja hyvin käyttäyväksi koiraksi jatkossakin.

torstai 10. maaliskuuta 2011

Talvipäivä

Tytöt viettivät pilvistä ja tuulista talvipäivää uusissa villaslipareissa :)








keskiviikko 9. maaliskuuta 2011

Epikset

Taas käytiin Asikkalassa lenkki episten merkeissä. Ironista kyllä oli se, että ensimmäisen kisastartin jälkeen sitten saavutettiin episten tavoite, joka samalla oli Elviiran ensimmäinen agilitytavoite. Tuloksena puhdas 0 ja 1. sija! Liekö vastatrimmatulla tukalla ollut sitten vaikutusta tähän hienoon tulokseen ;)

Jälleen kerran rata oli helppo ja suoraviivainen, mutta ehkä suurin ero aikaisempaan oli se, että lauantaista viisastuneena vedätin Elviiraa rajusti koko radan. Teimme toisen harkkaradankin tuon voittoradan jälkeen ja siinä taas sorruin vanhoihin kuvioihin ja tein liian huolimattomia käännöksiä, minkä vuoksi Elviiralta sitten lentelikin rimoja. Ee:llä oli vauhti päällä ja kiinnostus radan jälkeen luoksetuloon tai palkkaan oli olematon. Onneksi postissa tuli uusi jäniksenkarvainen patukka (aiheutti kyllä ehkä enemmän ihmetystä kuin innostusta), joka otetaan sitten jatkossa pelkkään agikäyttöön motivaatiolisäksi. Ja toistaen tätä jo kovin tutuksi tullutta mantraa, Elvi tarvitsee lisää keppitreeniä :D

Tarkoitukseni oli ottaa kuva kanileluun tutustuvasta Elviirasta ja hienoista palkinnoista tähän yhteyteen, mutta Saga oli eri mieltä tästä Elviin kohdistuvasta huomiosta ;)

tiistai 8. maaliskuuta 2011

Kiertomatkailua

Viime viikko vietettiin talvilomaillen vanhempieni luona. Lauantaina lähdettiin lomailun jälkeen aikaisin liikenteeseen, nimittäin Elvin ensimmäiseen starttiin. Lempäälässä Elviira tiesi jo parkkiksella, mitä me ollaan tultu tekemään ja psyykkasi itseään ylikierroksille. Tuomarin mittauksessa Elviiralla oli veto jo pahemman kerran päällä kentälle ja rähisi tottakai kaikille vastaantuleville, kehtasivatkin olla Elviiran agilityhallissa. Ehkä Evin mielentilasta kertoo myös jotain se, että Ee oksensi autoon odotellessa vuoroaan ja yritti kuristautua hihnaan lähestyessämme kenttää ja omaa vuoroamme.


Itse rata oli varsin suoraviivainen; ensin suorassa linjassa aita, rengas ja L-putki, joiden jälkeen matka jatkui taas suoraviivaisesti aidan kautta kepeille, pussiin ja aidan kautta puomille. Ennen puomia oli ainoa puolenvaihto koko radalla. Puomin jälkeen suoraan aita, takaakierto aidalle, suoraan keinulle, kaksi aitaa ja nousu a:lle. A:n jälkeen muuri ja taas L-putki, jonka jälkeen olikin loppusuora eli kaksi aitaa.

Elviira ei karannut alussa ja koska en tarvinnut etumatkaa, lähdettiin melko lähekkäin. Aita, yllättäen rengas ja putki menivät ihan mallikkaasti. Sitten aidan kautta juostiin keppejä päin, hyökättiin sivulla istuvaa ratahenkilöä kohtaan, koitettiin uudestaan keppejä, mutta Elviira ei reagoinut edes omaan nimeensä veren kiehuessa. Jätettiin kepit välistä, jatkettiin pussiin, aidoille ja puomille. Meno oli töksähtelevää ja kaukana hallitusta tai sujuvasta, mutta taistelimme (molemmat huutaen niin paljon kuin keuhkoista lähti ;) ) keinulle, joka ei ehtinyt laskemaan yhtään, kun Elvi juoksi sen yli. Etujalat säilyivät onneksi ehjinä ja jatkoimme matkaa aitojen kautta a:lle. Sitten Elviiraan iski laiskuus tai ymmärtämättömyys ja näin lentelivät muurin palikat, kun minijyrä puski juosten esteestä läpi. Ja viimeiset kolme estettä olivat taas ihan ok. Tuloksena siis se haettu HYL. Mutta tästä sen huomasi, miten kisatilanne nostattaa Elviiran kuumenemista ja kierroksia entisestään. Pakko siis jatkaa sekä fyysistä että henkistä treenaamista ja jatkaa starttien yrittämistä, jos ei suosiolla niin sitten väsyttämällä ;)

Lempäälästä kiersimme Lahden kautta pakkaamassa eri matkatavaroita viikonlopun kiertomatkaa varten ja näin lähdimme Turkuun. Sunnuntaina kävimme koirahierontaopissa (ja samalla saimme myös ravitsemusoppia) ja maanantaina saimme uskomattoman hyvää trimmausopetusta. Treenikappaleena toimi Elviira ja yllättäen kyllä, Elviirastakin tuli jopa westien näköinen! Itse sain lisää pontta ja tietoa sekä käytännön näppituntumaa tuon tukkamallin muotoiluun. Turusta jatkoimme sitten trimmauskoulutuksen jälkeen vielä Tampereelle ruokaostoksille. Tämän jälkeen pääsimme vihdoinkin takaisin Lahteen reilun 700 kilometrin kiertomatkan jälkeen.


Jo 10 viikkoisella Sagalla oli paljon uusia kokemuksia tällä matkalla. Autoilu sujuu jo kuin vanhalta tekijältä, hihnassa kävely on hauskaa niin kauan kun ulkona tarkenee (mutta sisälle on silti mukavampi juosta), kotiportaat noustiin jo itse ylöspäin kotiin tullessamme, mutta mieluisin kokemus Sagan mielestä oli ehdottomasti uusien ruokalajien maistelu. Uudet vieraat sisätilat eivät haitanneet lainkaan, meno oli samanlaista kaikkialla ja jos väsytti, ei muuta kuin neiti selälleen keskelle huoneen lattiaa ja pienet torkut väliin. Mikään ei tunnu hetkauttavan tätä pientä menijää! Hyvin määrätietoinen ja itsevarma skotinpoikanen :)

torstai 3. maaliskuuta 2011

Lähtölistat julkistettu

Elviiran ensimmäinen agilitystartti on edessä lauantaina! Matkustamme Lempäälään Tampereen agilityurheilijoiden järjestämiin kisoihin. Olemme ensimmäisen agilityradan viimeisenä ykkösluokan minikoirakkona Anne Viitasen tuomaroimalla radalla. Tarjolla olisi ollut kaksi starttia, mutta ilmoittauduimme vain yhteen. Mitä sitä turhia kahta hyllyä on mennä ottamaan, yksikin riittää näin ensialkuun tuleville palkinnoille ;) Ja paras on alkaa totuttelemaan ensin ylipäätään kisaympäristöön ja sen jälkeen vasta ottaa ratojen odottelu osaksi kisapäiviä. Tavoitteena näiden kisojen osalta on painostaa vielä enemmän tuota neitiä rauhoittumaan ja kokoamaan itsensä, vaikka ympärillä onkin agilitykenttä ja muita koiria.

Mitään tulosta emme odota, mutta pakko tuota eläintä on alkaa totuttamaan kisaelämään, että sitten kun itse meno radalla alkaa toimimaan, olisi edes jokin mahdollisuus saada se sama toimintakyky kisaradoille. Seuraava treenitavoitteemme onkin kesän aikana vahvistaa jo opittujen esteiden suorittamista sekä heikommassa hapessa olevien suoritusten pitkäjänteisempää treenaamista.

Jännityksellä siis ensimmäistä starttia odotellessa!

tiistai 1. maaliskuuta 2011

Uintia

Talviloma alkoi Elviiran elämässäkin tuttuun tapaan toiminnantäyteisesti. Kävimme oman lauman ja vierailevan tähden, Aatun, kanssa uimassa Hyvinkään koirakylpylässä. Elviiralla oli vielä kesän jäljiltä uintityyli hyvässä hallussa ja Elviira olikin ainut porukasta, joka uskalsi uida kauempana ulapalla. Hilma on aina pelännyt vettä, mutta ui silti vallan mallikkaasti ja pieni tibbe-Tellervokin, vasta viiden kuukauden ikäisenä, jaksoi niin ikään uida ensimmäistä kertaa elämässään hienosti yli 150 metriä! Pieni Sagakin oli kentän laidalla huutamassa (oman häkin turvista tosin ;), mutta pentu-uintiin pääsee vasta kolmen kuukauden vanhana, joten vielä odotellaan ikää lisää töppöjalalle.