lauantai 30. huhtikuuta 2011

Vapunaatto

Tyttöjen kanssa käytiin vierailulla Iineksen ja Onnin luona. Pienistä erimielisyyksistä (Elviiran ansiosta) huolimatta pientä leikkiäkin saatiin aikaiseksi ja Saga sai kokea taas lisää sosiaalisia tilanteita. Ja minä sain hyviä munkkeja ja simaa :)

Tässä siis ihana Iines


ja mainio Onni-poitsu.


Tytöt ja Onni juoksemassa


ja meillä kaikilla oli niin mukavaa!! ;)


Elviiran kanssa saatiin taas lisää kesäsuunnitelmia lyötyä lukkoon. Teemme muutaman retken Peetsan ohjaukseen, jos löydettäisi uusia parannuskeinoja agilityongelmiin. Tai lähinnä palkkaus- ja kuumenemisongelmiin. Ensin tosin käymme arvioituttamassa Elviiran ongelmien laajuuden ja hermorakenteen. Ihan mielenkiinnolla odotan noita tunteja!

Sagan kanssa puolestaan on edessä kaikkien jalkojen röntgenit ensi viikolla. Pikkuneiti ontuu satunnaisesti oikeaa etujalkaansa ja haluan saada varmuuden, ettei istuskelu ja lenkillä junnaaminen ole mitään fyysistä. Vaikka Sagakin elää kurissa ja nuhteessa, niin kuin Eekin, en silti uskalla lähteä pakottamaan koiraa, jonka fyysisestä kunnosta en voi olla ihan varma. Jos mitään ei löydy, otetaankin sitten järeimmät aseet käyttöön lenkkeilyn suhteen. Pelkään kyllä todella, että jostain jalasta jotain vikaa löytyy, sillä tuon käytös ei ole mielenosoituksellista ja kun koirasta näkee, että se haluaa mennä, muttei vaan kykene, on jossain oltava joku pielessä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti