keskiviikko 27. huhtikuuta 2011

Agility: Lähetystä ja pujottelua

Käytiin Elvin kanssa itsenäisesti hallilla treenaamassa pujottelun 6. päivä. Laiskuuttani en tosiaan jaksanut/viitsinyt kuvata neljättä ja viidettä päivää ja nythän niille olisi ollut käyttöä! 4. ja 5. päivä menivät samanlevyisellä kujalla ja 6. päivän ensimmäiset neljä vetoa on sillä samaisella leveydellä, suurena erona vain se, että Elvi oikeasti yrittää toteuttaa tuota haluamaani pujottelutekniikkaa ja välillä jopa onnistuu siinä. Kavensin pari senttiä kujaa siis puolessa välissä tämän päivän treeniä. Seuraava treeni olisi sitten vuorossa taas samanlevyisellä kujalla, mutta häiriöesteellä ennen tahi jälkeen. Ja sitten samalla leveydellä ja minun liikkeellä höystettynä.. ja siinähän taas riittääkin työnsarkaa!



Keppitreenin lisäksi harjoiteltiin lähetystä aidalle, putkeen ja keinulle. Huomionarvoista on, että arvon suuri agilitytaiteilija on kelpuuttanut kuivatun silakan treeninamiksi ja suostuu sitä myös hallilla (kahdestaan ollessamme) syömään ja etenee jopa kipolle, jossa sitä on! Keinua arastelee edelleen älyttömästi, varsinkin jos jään kauemmas. Hämmentävää oli myös, että Elviira odotti vapautuskäskyä keinulta. En ole ikinä sitä pysäyttänyt (kontakteille), liekö katsonut liikaa agilityn opetusvideoita ;) Ja putkella riittää töitä. Vaikka kyseessä on suora putki, Elviira ei kestä takaaleikkausta. Eikä kyllä kovin mielellään mene putkeen muutenkaan.



Kyllä se on sanottava, että treenien videointi auttaa kummasti huomaamaan asioita. Elvihän kulkee putkessa korvat käännettyinä taaksepäin, jatkuvasti, kuunnellakseen, missä minä olen ja minne olen menossa. Enpä tätäkään tietäisi, ilman videointia ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti