torstai 20. lokakuuta 2011

Hallilla

Treenattiin tänään Evin kanssa hallilla juoksukontaktien käännöksiä kartioiden avustuksella. Eli haluan vain vahvistaa Elville sitä, että vaikka alakontaktin jälkeen tulee tiukka mutka, on se silti juostava alas asti ja vasta sitten käännyttävä. Eipä tässä mitään, hienosti kyllä sujuu, kunhan vaan jatketaan treenaamista.

Toisena otettiin sitten vaikeita keppikulmia, jotka eivät nyt sitten kuitenkaan olleet vaikeita. Jostain syystä olen saanut päähäni, ettei Evi hoksaa hakea keppejä oikein, mutta olinpa tässäkin väärässä. No, keppejä ei voida koskaan treenata liikaa, joten ei mennyt hukkaan treenaus.

Kova hinku olisi päästä jo kisaamaan, mutta jostain syystä kakkosen kisoja on hirvittävän vähän inhimillisten välimatkojen päässä niin, ettei minulla olisi samalle päivälle jo tuhottoman paljon muuta ohjelmaa suunniteltuna. Ehkä kisoistakin sitten nauttii eri tavalla, kun pääsee pitkän ajan jälkeen ja vielä aloittamaan uransa kakkosissa!

Ensi viikon vietämme syyslomaa vanhempieni luona Hilman ja Tellervon viihdykkeenä ja suunnitelmissa on ainakin patikkaretki Leivonmäelle. Katsotaan nyt miltä tilanne näyttää, mutta tarkoitus olisi patikoida noin kymmenen kilometrin lenkki ja ottaa myös Saga mukaan. Reppuun jätetään sen verran tilaa, että jos neiti ei jaksakaan kävellä, voidaan kantaa sitten plikka kotiin. Toisena matkakohteena syyslomalle on suunnitelmissa Turku, josko pääsisin Elvin ja Tellervon kanssa käymään epiksissäkin sillä reissulla.

Katsotaan minkä verran ehdin päivittää Een ja Ässän lomakuulumisia, mutta ainakin sitten loman päätteeksi on luvassa runsaasti tekstiä ja kuvatodistusaineistoa. Hyviä syyskelejä kaikille blogin lukijoille! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti