perjantai 6. toukokuuta 2011

Sagan seurantapäiväkirja

Eläinlääkärin käskystä on pidettävä päiväkirjaa Sagasta ja lääkkeiden vaikutuksesta liikkumiseen ja muuhun elämään. Muokkailen seuraavan vajaan kahden viikon ajan tätä samaa tekstiä ja lisäilen tilanneraportteja.

1. päivä (la)

Aamulenkki alkoi niin kuin aina ennenkin, Saga käveli pari metriä ja istahti, taas sama juttu ja istumaan. Ajattelin, että eläinlääkärin ohjetta pelkistä tylsistä kävelylenkeistä ei ole mitään ongelmaa toteuttaa. Riehua ja leikkiä ei siis saa. Puolessavälissä lenkkiä skotinpoikasen päässä napsahti ja remmissä riuhdottiin, juostiin täysiä ympyrää itsensä ympäri ja yritettiin kaikin voimin yllyttää (varsin helposti leikkiin yllytettävää) Elviiraa mukaan leikkiin. Samaisella hetkellä tuli vastaan kaksi kääpiösnautseripoikaa ja Sagan ilo yltyi entisestään. Jatkettiin sitten pyrähdellen, välillä ravaten ja välillä selälle heittäytyen kotiin saakka. Huh. Taisi siis eilisen koko päivän kestäneet päiväunet kerätä jotain energiaa varastoon. Saga siis vaikuttaa olevan melko pirteä oma itsensä, mutta vinkuu jatkuvasti, tasaista pientä itkua ollessaan paikallaan, liikkuessaan ja jopa syödessään.

Itku on loppunut päivänmittaan, tytsy on suhteellisen aktiivinen. Pysähtelee kävellessään niin kuin ennenkin ja uutuutena nuolee takajalkojaan.

2. päivä (su)

Saga oli aamulla todella vaisu, mutta piristyi hieman päiväksi. Käveli kuitenkin koko päivän samalla tavalla töksähdellen kuin tähänkin mennessä. Erona entiseen, Saga ei käy istumaan kun pysähtyy, vaan jää seisomaan tai käy maate.

3. päivä (ma)

Saga kävelee tavalliseen tapaansa pysähdellen. Käveli itse ulos tänään lenkille. Ei juokse, vaikka lähtee itse kovempaa ns. karkuun, vaan kävelee perässä. Käytettiin tänään Saga uimassa, mutta tarvitsee pelastusliivit, ettei mene pään perässä nenilleen veteen. Uidessa ei käytä takajalkojaan oikeastaan lainkaan.

4. päivä (ti)

Kuumuus koettelee pikkuista mustaa, ulkona tulee heti kuuma. Kävelee about samalla tavalla kuin eilen.

5. päivä (ke)

Aamulla ok, käveli jonkin matkaa, vaikka kävely oli hoippuvaa. Iltapäivällä takajalat menivät alta ja koira oli sekaisin. Viiden minuutin istuskelun jälkeen jatkoi taas tavallista lyllerrystään. Samanlainen "kohtaus" kuin aikaisemminkin pikkuisella.

6. päivä (to)

Tänään oli hyvä päivä. Käytiin uimassa ja uinnin jälkeen jalatkin toimivat huiman paljon paremmin kuin muuten. Uni ja ruoka maistuivat niin ikään pienelle urheilijalle!

7. päivä (pe)

Tulin töistä kotiin ja Saga sai kohtauksen, ei rauhoittunut millään, sai uuden kohtauksen. Nukahti häkkiin hetkeksi ja sai jälleen kohtauksen. Eilinen todella hyvä päivä siis kostautui tänään.

2 kommenttia:

  1. Tosi harmi tuo Sagan tilanne! Toivottavasti kasvun myötä asia korjaantuu itsekseen, ettei tarvitsisi polvia pikkuiselta leikata. :( Rapsuja.

    VastaaPoista
  2. Ell. sanoi, että jos ei viikonlopun aikana tuntuvasti parane tuo liikkuminen, voi olla että joudutaan operoimaan ainakin lihaksia kireämmälle. Yritetään nyt kuitenkin siis tehdä kaikkemme, että Sagan polviin saisi aikaiseksi urat ihan vain lumpion liikkeellä. Ihan maalaisjärjelläkin yksinkertaisempi toimenpide verrattuna aikuisiän leikkaukseen... Rapsut otettu mielihyvin vastaan, kiljukaula kiittää ;)

    VastaaPoista