perjantai 5. huhtikuuta 2013

Koiratanssissa

Koiratanssin toinen viikkotreeni oli eilen ja olipahan kuuma hallissa! Seuraavalla kerralla täytyy muistaa ottaa vettä Elville mukaan sinne sisätiloihin asti ja itselle vähemmän vaatetta päälle. Elvi oli jähmeänä, siis lihakset jumiutuneena, minkä vuoksi liikehdintä oli hieman ponnetonta ja jostain syystä olin fiksusti jo antanut Elville iltaruuan ennen treeniä... söihän se tietysti namejakin, mutta hieman innottomana.

Tehtiin alkuun molemmin puolin seuraamista ja seuraamisen aikana puolenvaihtoja jalkojen välistä. Sitten treenattiin pyörimistä eli koira pyöri molemmilla sivuilla, ihminen paikallaan ja sitten liitettiin pyöriminen mukaan tuohon seuraamiseen. Eli koira seuraa sivulla, pyörähtää ympäri, seuraa, vaihtaa puolta jalkojen välistä, seuraa toisella puolella, pyörähtää ympäri, seuraa ja jälleen vaihtaa puolta toiselle puolelle. Hyvin toimi Elvillä nämä molemmat, kun rallyssa ollaan jo treenattu sekä puolenvaihtoa että pyörimistä vauhdissa :)

Sitten treenailtiin sitä, että koira kiertää ihmistä ympäri. Tätä ei ollakaan Elvin kanssa tehty, mutta ratkaistiin asia sillä, että näytin Elville, että lähtee kiertämään edestäni ja kun se oli oikealla puolellani annoin kierrä-käskyn, mikä tarkoittaa sitä, että Elvin pitää kiertää minut sivulle, mutta ennen kuin se ehti istahtaa, pyysin taas kädellä näyttämällä kiertämään minut etukautta. Hyvin toimi ja testattiin vielä niin, että pyörin itse vastakkaiseen suuntaan eli se tokon saksalainen käännös, mutta kokopyörimisenä. No, hyvin alkoi, mutta lopputulos oli se, että Elvi pysähtyi tuijottamaan "miksi pyörit, en pääse koskaan sivulle". Vaatii siis treeniä.

Sitten otettiin tuolit käyttöön ja niitä piti ensin kiertää koiran kanssa eri tavoilla. Koira molemmilla sivuilla, itse takaperin, kun koira sivulla, koira edessä itse peruuttaen, koira jalkojen välissä jne. Sitten näytettiin muille yksi tapa, mitä treenattiin ja mehän näytettiin Elvin kanssa peruuttaminen tuolin ympäri. Itse olin siis Elvin edessä ja ns. kävelin päin, samalla kun Elvi kiersi takaperin tuolia ympäri. Pätevä Ee! Tämän jälkeen piti sitten itse keksiä jotain temppua tuolin kanssa ja Ee olisi kyllä mielellään halunnut hyppiä tuolille, mutta paljas betonilattia ei saanut minun hyväksyntääni eli ei hypitty. Pujoteltiin sitten tuolin jalkoja ja tein lähetyksiä namialustalle niin, että Elvi meni tuolin alta (huom. kuumumisvaara).

Sitten tehtiinkin ihan loppuun rauhoittumista eli naksuttelin sitten Elville tuota uutta down-maahanmenoa. Ei ihan malttanut yhtä hyvin pysyä leuka maassa hallilla kuin kotioloissa, mutta olin kyllä tosi tyytyväinen Elvin malttiin. Ja siihen, että olosuhteista riippumatta teki töitä niin kuin pyydettiin. Ensi kerralla jätetään iltaruoka syömättä ennen treeniä ja käydään kunnon lämppälenkillä.

(Lisähuomiona, Elvi oli koko treenin ajan vapaana ♥)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti