keskiviikko 4. tammikuuta 2012

Elvin tokokurssi osa 3

Ja jälleen oltiin tokossa. Kahden viikon hallittomuus näkyi myös tokossa lievästi sanottuna yli-innokkuutena. Mutta eipä sillä, luoksepäästävyydessä Elvi alkoi sopivasti ravistelemaan ja muutenin steppaili, mutta eihän se ole millänsäkään ihmisistä.

Tämän jälkeen tehtiin historiallinen paikkamakuu. Historiallisen siitä teki monikin asia. Ensinnä Elvi oli hihnatta! Toisekseen Elvi pysyi hienosti paikallaan, vaikka minä liikuin ja olin hiljaa! Kolmanneksi naapurina ollut iso tumma pentukoira kävi haistelemaan Elviä takaapäin, Elvi rähähti, mutta juoksi heti minun luokseni! Neljänneksi palautettuani Een takaisin maahan, se pysyi siellä hienosti vielä reippaan minuutin!

Ja paikkamakuun kun luulin olevan Elville se kaikista pahin liike. Vaude.

Sitten tehtiin seuruuta ensimmäistä kertaa ikinä liikkurin kommenteilla. Elvi kulki kylki edellä innoissaan ja edisti minkä ehti. Vinkeiksi saatiin palkata ulkokautta ja treenauttaa takapään liikettä pienellä ympyräsiirtymisellä. Plus että Eelle täytyy vahvistaa muutenkin tuota sivullaolon paikkaa. No, mutta Elvi teki kuitenkin hienosti töitä.

Uutena liikkeenä otettiin liikkeestä istuminen ja vaikka yritin mutista, että eikös se nyt sitten haittaa jääviä seisomisia ja maahanmenoja (joita ei siis osata), kouluttajan perustelut voittivat. Ja istumisenhan Ee osaa. Ripeästi käy käskystä istumaan, mutta yhtä ripeästi jatkaa matkaa, jos namia ei heti tyrkätä naamaan. Eli Elville paljon treeniä siihen, että kun tulee käsky, sen vaikutusaika loppuu vasta sitten, kun tulee toinen käsky.

Ja omatoimisesti luvattiin ottaa kun kahdestaan ollaan hallilla luoksetulon pysäytystä. Se on vielä porukassa liian vauhdikas liike Elville, en todellakaan halua aiheuttaa traumoja muille koirakoille saati sitten Elville antaa edes mahdollisuutta siihen, että tokossa saisi riehaantua niin, että käydään muihin kiinni.

Omatoimisesti tehtiin sitten maahan-seiso-käskytystä ja se alkaa pikkuhiljaa toimia, vaikka siinäkin, kun Elvi jää seisomaan ja palkkaan, takapuoli menee heti maahan, vaikkei mitään istu-käskyä ole annettukaan.

Joka tapauksessa oli tosi kivaa ja jos ei vielä keväällä päästä kokeeseen niin viimeistään kyllä kesään mennessä mennään Elvisen kanssa kisaamaan tokonkin puolella! (Ja vaikka se kisaaminen agin parissa piti nyt jättää, kun ei ole intoa, tuli silti ilmoitettua Ee sinne Hyvinkäälle... no, mennään nyt ainakin toteuttamaan uusi kisarutiini käytännössä, lisäraportointia aiheesta sitten.)

Saga oli tänään mukana Elvin ja kääpin Jerryn kanssa lenkillä uudessa villasliparissaan, joka tuli tänään postissa. Ja tottakai samaa sarjaa Elvin sliparin kanssa ♥


4 kommenttia:

  1. Se oli kyllä tosi hienosti vaikka takapuoleen joku meni tunkemaan kun toinen keskittyy sinuun! Lähinnä se näytti siltä että Elviira pelästyi ja rähähti ja tuli äkkiä mamman luo :)

    VastaaPoista
  2. Jep, niinhän siinä kävikin, mutta Elvin historia on sellainen, että jos joku koira tulee yllättäen iholle/näköetäisyydelle, se käy päälle. Ollaan tehty töitä sen kanssa, että kun muita koiria on näköpiirissä tai ne tulee nurkan takaa, Elvin pitää tulla mun luokseni. Auttaa meinaan hirveästi lenkillä siihen, et tuota voi pitää enemmän vapaana, kun ei ole pelkoa, että menee ja pistää päiviltä vastaantulijat.... :D

    Mutta muistinpas paikkamakuusta vielä yhden historiallisen asian! Nimittäin, paikkamakuun aikana MUN läheltä meni isoja koiria ohi ja Elvi oli tarkkana, mutta ei liikkunut. Oon kyllä tosi ylpeä :)

    VastaaPoista
  3. Elvillä on kyl potentiaalia tosi hyväksi tokokoiraksi. ens viikolla onkin mun vuoro kouluttaa :)

    VastaaPoista
  4. Nyt menin kyllä sanattomaksi. Siis kehu. Siis Jonnalta. Vau. Olen siis superylpeä Elvistä :D

    Tuo onkin kiva tokokurssissa, kun siellä on eri kouluttajia, kaikki opettaa jotain eri tavalla ja voi aina poimia sitten omalle otukselle sopivat metodit. Toko on kivaa :)

    VastaaPoista