Oreniuksen opissa agilitya

Meidän vanha kotiseura, Virtain kirsut, järjesti huippukoulutusta Mäntässä agilityn parissa. Oreniuksen Juha koulutti muutaman ryhmän ja itse olin tottakai molempien westieiden kanssa remmissä mukana. Ensimmäisessä ryhmässä Vennipenni pääsi opiskelemaan uusia juttuja ja toisessa ryhmässä Elvi pääsi purkamaan patoutunutta raivoaan ;) Vettä satoi enempi vähempi (radanrakennuksen aikana jopa ukkosti ja salamoi) ja ensimmäisen puolen tunnin jälkeen olin päästä varpaisiin litimärkä ja ihan jäässä. Mutta oli superkivaa!

Venla

Tähän mennessähän ollaan Venlan kanssa treenattu esteitä (putkea ja hyppyjä) ja keskitytty estefokukseen ja työnteon opetteluun. Ai niin ja paikallapysymiseen! Tänään päästiin koulutuksessa ensimmäistä kertaa treenaamaan ohjaustekniikkaa. Sanoinkin jossain vaiheessa, että olen arkaillut tuota ohjaustekniikan opetusta, etten vain pilaisi potentiaalista koiraa, johon Juha sanoi, että en sitä kyllä pilalle saa, jos jatkan valitsemallani tiellä. Jes! Se tiehän on tietysti tiuhaan palkkaaminen, liikkuva palkka, paikallaoleva palkka tai jonkun muun antama palkka, kaikki käy ja kaikkea saa/pitää käyttää. Niin ollaan tehtykin :)

Valkoisia palluroita tehtiin

Tehtiin Venlan kanssa radan neljää ensimmäistä estettä. Hämmästyttävää kyllä, pisintä radanpätkää tähän mennessä. Ja vaikka sitä on ehkä vaikea uskoa, niitä helmiä sateli tuollaisellakin pikkumatkalla vaikka muille jakaa. Omalla kohdallani olen kokenut, että en osaa alkeisopettaa/pentuopettaa koiria agilityyn, mutta tänään opin tai ymmärsin ihan uusia juttuja. Enpä esimerkiksi itse ole käyttänyt ollenkaan Venlalla tuollaista ketjuttamista, mutta tästä eteenpäin ketjutetaankin ihan kaikki agissa! Ketjuteltiin tuossa aluksi viistohyppyä (nr. 1). Lyhyttä välimatkaa molemmilla hyppyyn ja palkka hypystä. Venla pysyi muuten kivasti paikallaan lähdössä, pari kertaa varasti innokkuuttaan, mutta muutoi takapuoli pysyi tiukasti vesilammikossa kiinni. Sitten ketjutettiin pidemmältä matkalta eka hyppyyn toinen, sitten kolmas ja lopulta persjättö kolmosen ja nelosen väliin ja sitten neljään asti. Tuntuu kyllä ihan oudolta ohjata Venlaa, ihan erilainen koira kuin Elvi! Että hetki menee jo pelkästään siinä, että ohjaan Venlaa Venlana.

Treenattiin kohtuullisen pitkään ja loppuvaiheessa Venla lähti viemään donitsia (siis vinkuleluaan) kentän toiselle laidalle. Väsymys siis voitti, mutta neiti skarppasi kyllä keskittymisvaikeuksineen ipanaksi huiman hyvin. Eikä karannut radalta muita koiria katsomaan, vaikka oltiin vieraalla ulkokentällä. Superduperpentu! Tai ehkä sillä pohjatyölläkin on ollut jotain osuutta asiaan. Hyvä minä?

Elvi

Elvin kanssa tehtiin sitten koko rataa. Eka kierroksella päästiin 11-hypylle asti, sitten lähdin viemään Elviä pituudelle, kun rata hieman unohtui. No, ei hätää, uusiksi muurilta ja matka jatkuu. Persjättö 12-13 välille tuli auttamattoman myöhässä, mutta valssi oli kelvollinen ja rytmitys 15 hypylle, joten leijeröintikin onnistui kuin vettä vain!!!!! Siis Elviiran kanssa!!! Vaude. Kumma juttu, miten hyvä ohjaaminen vaikuttaa suorituksiin.

Renkaasta Elvi pomppikin sitten koko ajan sivusta tai tuli alta tai mistälie. Tuo Kirsujen kentän väljä rengas on aina ollut Elville vaikea, miksi hypätä rengasta, kun nopeammin pääsee ohi? Toisella treenikierroksella alkoi hieman jopa naurattaa, kun Elvi tuli kerran ali, jolloin Juha laittoi toiselle puolelle rengasta muurin palikan ja seisoi itse toisella puolella (blokaten siis ne avoimet osat renkaasta) ja piti vielä jalkaa renkaan alla, mutta silti Ee tunki ali :D

19-putkella oltiin taas ärsyttävien tosiasioiden parissa. Elvi ei irtoa, varsinkaan väsyneenä, putkiin!!! Viime kerralla Samin koulutuksessa sain noottia siitä, että se pitää viedä viedä viedä putkiin ja siitä huolimatta EDELLEEN oletan ja yritän irroittaa sitä ohjauksesta. Enkä sitten tiedä, kumpi ärsytti eniten. Se, että Elvi ei mennyt putkeen vai se, että en ohjannut sitä sinne. Todennäköisesti jälkimmäinen. Ratkaisuna haltuunotto puomin jälkeen ja irrotus putkeen, toimi.

Sitten jatkettinkin ongelmitta, hämmästyin ihan itsekin, miten hyvin rytmitin 20-25 estevälin. Tein oikeasti tosi hyviä valsseja! Mutta sitten alkoi väsymys voittaa treenin loppupuolella (siis oma väsymykseni) ja aloin ennakoida. Juhakin sanoi, että ohjaan niin kuin koirani vaatisi ennakoivaa ohjausta, kun todellisuudessahan Elvi reagoi heti.

Loppurataa kellotettiin useammilla eri ohjausvaihtoehdoilla. Ensin niin, että juoksin 25 ja 16 hyppyjen välistä, persjättö ja E kepeille. Sitten leijeröimällä (!!!!) 16 hypyn ja käänsin sylkkärillä (!!!!!) Elvin (!!!!!!) kepeille. Ja lopuksi vielä leijeröimällä 16 hypyn, mutta leikkaamalla ennen keppejä vasemmalle puolelle. Nopein oli tottakai tuo meidän käytetyin vaihtoehto eli persjättö, mutta nyt puhuttiin vain sekunnin kymmenyksistä verrattuna esim. leijeröinti-sylkkäriversioon.

Kyllä kaikkinensa sai taas kuin saavista kaatamalla uutta oppia niskaansa. Puolitosissani sanoin, että Elvin kanssa on toivo jo menetetty näillä radoilla, mutta kuulemma ei olekaan. Juha oli sitä mieltä, että älä hermostu (ai minäkö, itse tyyneys!), Elvin kanssa on keskityttävä ohjaajan ja koiran väliseen yhteistyöhön, Venlan kanssa sitten koiran osaamiseen. Ja miten totta tuo lausahdus onkaan! Täytyy kyllä sanoa, että Juha on ainut agikouluttaja, joka on osannut antaa koulutuksissaan edes sen yhden positiivisen ja jotain toivoa luovan neuvon/ohjeen/kommentin, kun on kyse kontrollifriikistä tappaja-Elvistä. Vaikka olenkin itse rakentavan kritiikin suuri kannattaja, täytyy myöntää, että välillä sitä ihminen tarvitsee edes sen yhden positiivisen kommentin silloin tällöin. Huippukoulutus :)