maanantai 6. helmikuuta 2012

Paluu arkeen

Kuvottavan söpö ♥


Maanantai on jälleen koittanut ja viikonloppu Tellervon ja Hilman riesana ohitse. Alkuun pari kuvaa viikonlopulta. Elvillä on välillä kotioloissa inhottava tapa tehdä jotain ylisöpöä, siis sellaista, että mieli tekisi vain rutistaa tuota täältä ikuisuuteen. No, yksi tällainen hetki tuli ikuistettua kamerallakin, kun Elvi leikki ensin itsekseen possulla, jonka jälkeen kantoi possun makuualustalle ja asetteli sen leukatyynyksi.




Sagalle puolestaan kuuluu sellaista, että mistä lie johtuen taas pissaaminen on lisääntynyt potenssiin tuhat. Ja kun vahinko sattuu sisälle, pikkuneiti juoksee minkä jaloistaan pääsee ulko-ovelle. Tieto ja ymmärrys siis löytyy, mutta toteuttaa ei vain ehdi :( Parempia uutisia tosin, Saga sai nimittäin brezneveilleen uuden muotoilun viikonlopun aikana, sillä kuvan ottamisen jälkeen totesin, että taitaa yhdellä neidillä olla vähän liian paljon kulmakarvaa. Nyt näkyvät Sagan ihanat nappisilmätkin taas!



Elville oli myös teossa uusi villaslipari, vaihtelun vuoksi vähän kirjavampi. Een mielestä sliparin teossa vaan tuntui kestävän ikuisuus ;) Eehän ei siis kuluta puhki noita slipareitaan (tämä tuleva on siis järjestyksessään kolmas), vaan hankaamalla itseään lumihankeen venyttää aina kaula-aukot niin, että lopputuloksena on kolme kokoa suuremmalle koiralle sopivaksi venytetty pusakka. Ensi talveksi ajattelin oikein ryhdistäytyä ja hankkia Elvillekin sliparin päälle laitettavaksi tuulepitävän lisälämmikkeen. Hurtat ja pompat eivät istu Eelle, mutta W-Woolin Williksen puoleen olen vahvasti kääntymässä. Pääasiallinen tarkoitus olisi siis olla käyttötakkina kisareissuilla, sillä tuo malli peittää mukavasti koiran kaikki suuret lihakset, plus että siinä on tuo kaulus, joka saattaa pitää takin hartiattoman koiran päällä vähän paremmin.





Mutta se viikonlopusta, tänään arjen aloitti tietysti viikkotreenit. Tehtiin oheista rataa. Ensimmäisellä kerralla oli tarkoitus mennä kisanomaisesti alusta loppuun tuli virheitä tahi ei, toisella kerralla sitten sai treenata enemmän. Hallin kapeudesta johtuen rata oli kyllä todellisuudessa tiiviimpi.

Elvi oli perus tappaja-Elvinä tänään. Ensimmäisen riman tiputti. Korjattiin, ok. Okserin jälkimmäisen riman tiputti, jatkettiin. Kepeille haki ensin kakkosväliin, koska keskittyi minulle huutamiseen, korjattiin, ok. Ohjasin ensimmäisellä kerralla niin, että valssasin keppien ja aan välissä, tuli kiire seiska-aidalle, ysiputkeen meni nihkeästi, koska takaaleikkasin. Pituuden jälkeen yritti juosta aalle, mutta ihan niin kuin Elvi olisi ymmärtänyt keinu-sanan, koska yritti kuitenkin vielä korjata keinulle (oltiin vaan liian lähellä eli Ee ei päässyt enää kiipeämään keinulle), korjaus, ok. Putkeen saatoin pitkälle, ei edes yrittänyt aalle. 14-17 aidat ohjasin vedättämällä vasenta puolta. Ok muuten paitsi että ennen pöydälle menoa ja välillä ennen 17-aitaa Elvi kävi jalkaan kiinni (sentin syvyiset kulmurinreiät sääressä todistusaineistona...). Pöydälle hyppäsi yllättävän kevyesti, ei yleensä tykkää hypätä lainkaan pöydälle. Ja pysyikin. Loppu ihan perusok.

Sitten otettiin uudestaan ja tosiaan siis alku tehtiin niin, että kutsuin Elvin 2-aidan takaa. Ensimmäisellä yrittämällä tiputti taas riman, palautin alkuun ja otettiin uudestaan, malttoi hypätä ja hyppäsikin mukavasti. Okserikaan ei muistaakseni tippunut. Kepit haki hienosti ja tällä kertaa jäin taakse ja ohjasin aan oikealta puolelta. Toimi mahtavasti, Elvi vielä kiihdytti keppien loppuun, vaikka jäin kauas taakse ♥ Persjättö aan jälkeen ja takaaleikkaus putkelle oli nihkeä, mutta toimi silti. Keinullekin mentiin sujuvammin, sillä olin enemmän edellä kuin ensimmäisellä kierroksella. Putkelle lähetys, ok. Halusin ohjata aidat tekemällä persjätön 14 jälkeen ja 16-aidan jälkeen, mutta Elvi oli eri mieltä ja taas roikuttiin jalassa (plus että rimat lenteli). Palattiin siis takaisin vasemman puolen juoksutukseen ja ok. Vaikkakin 17-aidalle sivuirtoaminen tuntui varsin vaikealta. Hienosti kyllä kaikkinensa meni treenit, vaikka jotenkin tuntuivat muutkin olevan normaalia innokkaampana treeneissä ja meteli oli sen mukainen. Kepeistä varsinkin olin todella ylpeä, on se reipas muru, kun keskittyy!

4 kommenttia:

  1. Ylisöpö toi Elviira, tossa kutomiskuvassa sylkässä oikeen saukkona<3

    VastaaPoista
  2. Voi Sagaa, kyllä on varmaan pienellä inhottava olo kun ei haluaisi tehdä sisälle, mutta ei ehdi uloskaan :/

    Siihen liittyen kysymys: tekeekö Saga pissat matolle, voitko pitää mattoja ollenkaan lattioilla? Meillä nuorimmainen tekee öisin ja pitkiä aikoja yksin ollessaan pissat sisälle ja AINA matolle :/ Nyt kun matto on lukuisten pissajälkien takia pesulassa, laitoin pyyhkeen lattialle ja pissat on tehty siihen. Oisko suositella jotain hyvää ratkaisua? :) Miten sä toimit Sagan kanssa? Pitänee jatkossa nostaa matot aina lattioilta pois yöksi..

    VastaaPoista
  3. Meillä ei ole mattoja lainkaan lattioilla, nimenomaan sen takia, ettei tarvitse sitten aina niitä olla pesemässä. Onhan se harmi (varsinkin kun Elviira rakastaa mattoja), mutta mieluummin pesen lattiaa kuin mattoja. Sagan tilanne eroaa terveen nuoren koiran tilanteesta kuitenkin niin, että se ei pysty ennakoimaan pissaamista lainkaan eli ei edes kykene hakeutumaan millekään matolle samalla tavalla kuin pentukoirat.

    Ja pennut/nuoret koirathan pissaavat aina mieluummin matolle kuin lattialle, koska tassuilla on pitävämpi alusta.

    Mutta sinun tilanteeseesi suosittelen ehdottomasti ottamaan matot pois, kun teidän nuorimmainen jää pitkäksi aikaa yksin ja yöajaksi. Tilalle vaikka sanomalehtipaperia tai pissa-alustoja, joita saa eläinkaupoista, että koiralla on sitten se sallittu paikka, johon saa tehdä pissat, jos ei pysty pidättämään vielä riittävän pitkään. Näin koirakin säästyy ylimääräiseltä ahdistukselta ja torumisilta, kun tekee tarpeensa paikalle, joka on poisheitettävissä kotiintullessa tai aamulla maton sijasta. Sitten vasta, kun koira ei enää käytä näitä pissa-alustoja tai kun ikää on jo niin paljon, että voi alkaa vaatia niin pitkiä aikoja kuivanaoloa, jättää matot lattialle kokoaikaisesti. Toki pitää muistaa, että nuoren koiran sisäsiisteysharjoittelussa sattuu aina vahinkoja. Terve ja normaali koira kuitenkin pyrkii pidättämään ennemmin kuin tekee tarpeensa omaan kotiinsa.

    Ja opettelua auttaa myös se, että käyttää koiran pissalla ulkona juuri ennen kuin sen jättää yksin tai juuri ennen nukkumaanmenoa. Sama juttu tietysti sitten aamulla ja kotiintullessa eli heti koira ulos.

    Tsemppiä teille, Laura, opetteluun :)

    VastaaPoista
  4. Meidänkin nuorimmaisella on ikää sen verran (pian 2 vuotta), että pystyisi kyllä pidättämään, mutta vielä tuntemattomasta syystä tekee pissoja öisin ja kun on pitkään yksin. Hali oli pitkään täysin sisäsiisti, mutta viime syksyn sairastelujen (sokeritauti, toistuvat virtsatulehdukset, suurentunut eturauhanen yms.) jälkeen se ei ole palannut ennalleen. Epäilen, että Halillakin on jossain jotain vikaa, mutta kun muita oireita ei tällä hetkellä juuri ole eikä lääkärissä löydetty enää loppusyksystä mitään poikkeavaa, olen vain antanut tilanteen olla näin.. Ja juuri noin teenkin sen kanssa, ekana aamulla ja vikana illalla ulos :) Välillä sitä saa kotona ollessakin käyttää parin tunnin välein pihalla..

    Mutta.. matot vaan pois ja pissa-alustat kehiin, ei auta muu :) Meilläkin rakastetaan mattoja niin paljon, että en viitsi ottaa niitä kokonaan pois. Hyvä, että Elvilläkin on vaaleanpunainen makuualusta kun mattoja ei muuten ole :)

    VastaaPoista