perjantai 17. helmikuuta 2012

Laumaelämä

Täytyy kyllä myöntää, että laumaelämä on tehnyt Elville todella hyvää. Käytiin eilen taas piiiitkästä aikaa vanhassa tutussa Launeen koirapuistossa, joka kuhisi koiria. Pikkupuolella oli kääpiömäykky ja sitten sinne tuli pari isoakin koiraa. Elvi intoili ja halusi leikkiä, ei lähtenyt minimäykyn huutoon mukaan, touhuili omiaan, ei juossut portille rähisemään, kun joku uusi tuli ja muutenkin, otti rennosti kerrankin koiraseurassa. Yksi adhd-saksanpaimenkoira sai tosin vanhan Elvin esiin, henkivartija piti huolta, ettei sakemanni tullut rähisemään minulle. Mutta edelleenkään ei siis hölmöillyt mitään muuta. Olin todella ihmeissäni :)

Saga oli tottakai onnensa kukkuloilla, kun oli vieraita ihmisiä rapsuttamassa ja ISOJA KOIRIA!! Pikkuskotti juoksi korvat niskassa ympäriinsä ja oli niiiin onnellinen! Mutta kyllä pikkuneiti oli onnellinen tänäänkin, kun sai olla hoidossa muutaman tunnin agikaveri Jerryn luona. Kun tuli Sagaa hakemaan, alkoivat painileikit ja onni oli ylimmillään, eikä Saga olisi kyllä halunnut lähteä minnekään kotiin, eihän siellä kukaan rapsuta ja huomioi samalla tavalla...

Laumaelämän huonoja puolia on selvästi taas remmirähinöinti. Elvin kanssa kun kävellään kahdestaan, vastaan saa tulla kuka vain, niin tuo korkeintaan terävöityy, muttei saa mitään hulluuskohtausta. Tänään moikattiin vierasta urosyorkkiakin ja Elvi oli ihan hiljaa ja rähisemättä, ihmetteli vain pientä suupalaa. Kun taas kävellään porukalla, vaikkei Saga koskaan mitään huuda, Elvi alkaa rähisemään, jos vastaan tulee koira.

Ilouutisena, löysin toiselta muistilta ystävänpäivän hyvin menneiden treenien videot, jee! Kohta tulee todistusaineistoa ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti