tiistai 7. helmikuuta 2012

Aamu

Elvi napottaa molemmissa kuvissa saman laiturin nokassa, Saga tietysti rannalla ;)

Käytiin tänään siis ensimmäistä kertaa tälle talvelle jäällä kävelemässä. Aamu kun alkoi jo ties miten aikaisin sillä, että joku nimeltämainitsematon skotti oli taas löytänyt itselleen jostain virtaa ja juoksi ympäri kämppää rähisten itselleen. Kummallisinta on Sagan sairastelussa se, miten nopeasti sen mieliala ja vointi voi muuttua. Eilen illalla se oli vielä apaattinen ja iltalenkkikin oli sadan metrin pikkukierros, jonka jälkeen Ässä oli ihan poikki. Tänä aamuna tosiaan Saga oli pirtänä ja valmiina lähtöön, kierrettiin parin kilometrin lenkki, jonka aikana tytöt tekivät vielä jäällä pidempää lenkkiä leikkien keskenään upottavassa hangessa.

 Jotain Sagan vireystasostakin ehkä kertoi se, että heitin keppejä Sagalle noudettavaksi. Siis ihan noin niin kuin normaalille ja terveelle koiralle. Saga meni tosin hetken heittelyn jälkeen jo niin kierroksille, että alkoi syömään keppejä varsin hyvällä ruokahalulla. Lopetettiin leikki siihen ja jatkettiin matkaa ;)

Nyt plikat ovatkin saaneet ladata akkujaan aamuhetken jälkeen ja lähdetään järkyttämään Aatulan elämää!

Psst... ensimmäinen blogiarvonta tulossa ;)
Tilannekuva parhaimmillaan! Otettiin Sagasta tönötyskuvaa, kun yhtäkkiä alkoi kuulua hillitöntä terrierilaukkaa kaukaisuudesta äänitehosteineen. Elviira ♥

1 kommentti: