Kohtaamisia

Tänään kohdattiin oikeastaan ensimmäistä kertaa pitkään aikaan molempien tyttöjen kanssa yhtä aikaa koira lenkillä, viisikuinen ihastuttava corgipoika. Elviira käyttäytyi tottakai asialliseen tapaansa kohdatessaan vieraan pennun eli rähisi ja hyökkäili lyhyessä hihnassa lähestulkoon kuristaen itsensä, koska en päästänyt rähähtämään pennulle siitä, kuka määrää. Ihmiset Elvi moikkasi taas kuin parhaat kaverinsa ja ihmisen lähestyessä, alistui kuin taikaiskusta kovimman rähinänkin keskellä. Tällaisissa tilanteissa Elviiran käyttäytyminen on niin 100 prosenttisen ennalta-arvattavaa kuin olla ja voi, pennut on yök ja ihmiset maailman parasta.

Sagan käytös puolestaan sai oikeasti vain nauramaan, vaikka ei tietenkään koskaan saisi nauraa, kun toinen on vakavissaan! Pikkuneiti otti ja parkkeerasi keskelle tietä ja istui, tuijotti ja kiljui tuota ihanaista vierasta koiraa, joka pelkäsi kuollakseen tätä pientä mustaa kiljuvaa hirviötä. Corgipoika oli tosiaan kooltaan varmaan viisinkertainen Sagan kokoinen, mutta tilanne oli ihan hullunkurinen, sillä Saga ei yritä alistua tai mennä pentumaisesti anteeksipyytäen katsomaan toista, isompaansa, vaan luettelee ehdot ja kulkee koko ajan pää pystyssä (kiljuen) ja innostuen entisestään nähdessään toisen pelkäävän. Corgipoitsu oli muuten todella reipas ja ihan normaali pentu siinä mielessä, että tuli moikkaamaan minua iloisesti ja heittäytyi selälleen Elvin ohi kävellessään. Saga oli kuitenkin jostain syystä aivan liikaa ja sai pojan ihan paniikkiin.

Ihan positiivinen kohtaaminen siis. Elviira ei purkanut pentukiukkuaan edes Sagaan, joka tuli välillä partakarvoihin roikkumaan ja Saga puolestaan oli vain niin oma itsensä kuin olla ja voi. Kyllä nämä kaksi ovat niin suuria tapauksia ettei toisia olekaan. Ihanat tytöt :)

Treenattiin myös Elvin kanssa seisomaan jäämistä ulkona (vielä kun on lunta, Ee kun ei vahingossakaan käy istumaan tai maahan pihalla), jos sitä oikeasti uskaltautuisi sinne ALO-luokkaan vielä kevään aikana..