Agilitya, pitkästä aikaa!

Menin tänään toipilaan kanssa Oreniuksen pitämään agilitykoulutukseen ja kannatti mennä. Rata oli vähintäänkin mielenkiintoinen, mutta sitten kun sitä mentiin, niin eihän se niin kummonen ollutkaan. Rengas tuotti elämää suurempia tuskia ja kepit tottakai niin ikään, mutta näistä henkisistä ongelmista olinkin jo tietoinen. Hämmästyttävintä oli kuitenkin se, että päällejuoksu onnistui todella hyvin ja kivuttomasti Elvin kanssa ("loppusuoralla" 17-21). Se siis oikeasti toimi, että juoksin vain oikealla puolella ja ohjasin! Ehkä siis kannattaisi useammin keskittyä ohjaamiseen..



Mutta Elviira oli innoissaan jo kauan ennen kuin oltiin edes perillä treenipaikalla, mutta itse treeneissä se taas nähtiin. Sillä ei riitä keskittymiskyky monenkymmenen minuutin yhtäjaksoiseen treeniin. Lelu ei kelpaa ja tällä kertaa oli uusi temppu, nimittäin haistelu! Ei sentään, että Elvi olisi kesken menon jäänyt haistelemaan, mutta kun juteltiin radasta (ja se lelu tai huomio ei kelvannut) neiti lähti vaeltamaan omia teitään. Ja väitän, että sterilointi on vienyt Elviltä jonkun särmän pois, menosta kun puuttuu se ennen sterilointia nähty vauhti ja raivokkuus. Mutta selkeä ero oli kyllä ennen sterilointia ja sen jälkeen. Ja nyt tottakai toipilaana oleminen omalta osaltaan vaikutti menoon aivan varmasti.

Ja olenkin unohtanut täällä esitellä myyrän, pikkuhiipparin, pisteen tai oikeammin Sagan! Saga eli Pionin Fairytale on melkein yhdeksänviikkoinen skottivauva. Elviiran oma lauma. Saga on ensisijaisesti tottakai lemmikki ja perheenjäsen, mutta nuorena se on vitsa väännettävä, jos harrastaa haluaa ja Saga olikin tänään mukana hallilla haistelemassa agilitytuulia. Ikää ei ole ihan vielä niin paljon, että ymmärtäisi kodin ulkopuolella muuta kuin sen, että nyt ollaan jossain suuressa tuntemattomassa ja kun väsyttikin vielä, ei jaksanut niin tutkailla ympäristöä. Tokoa haaveilen jo tuon neidin kanssa, sillä Saga osaa tuon tavaroiden kuljettamisen jalon taidon, mikä esimerkiksi suurelta valkoiselta isosiskoltaan Elviiralta puuttuu. Aika näyttää ;)

Treenit tauolla

Nyt jouduimme itse perumaan oman osallistumisemme agilitytreeneihin tuon keuhkoputkentulehduksen vuoksi. Jälleen kerran siis treenitön perjantai-ilta. Toivon edelleen, että Elviira lähtisi toipumaan ja päätäisi sunnuntain Oreniuksen koulutukseen, mutta jos ei neiti huomenna näytä paranemisen merkkejä, on tuokin treeni peruttava. Harmittaa todella, mutta en voi muuta toivoa kuin Elvin paranemista. Sehän tässä on tärkeintä. Maanantaina oli suunnitelmissa lähteä Hyvinkäälle uimaankin koiraporukalla, mutta siitäkin riemusta jää Elviira paitsi, jos ei tuosta tokene.

Tänään kuitenkin pientä potilasta ilahduttivat Hilma ja Tellervo, vanhempieni koirat, jotka ovat Elviiralle laumanjatke. Tytöt olivat täällä luonani päivällä keskenään ja Elviira pääsikin opettamaan Tellervon talon tavoille. Kun tulin kotiin ja pysäköin kadunvarteen, katsoin olohuoneen ikkunaani ja ketkä siellä tuijottelivatkaan takaisin?



Ja mikä suru ja murhe, kun Elviira joutui jäämään kotiinsa minun kanssani, kun Hilma ja Tellervo lähtivät jatkamaan matkaa oman kotinsa suuntaan. Leuka ja hännänpää maata viistäen Ee valui eteisestä luokseni, kun tajusi, ettei oikeasti pääsekään mukaan. Onneksi lähdemme lomailemaan ensi viikolla, pääsee Elviirakin sitten (toivottavasti toipuneena) touhuamaan Tellervoisen kanssa.

Kuvauspäivä

No nyt saatiin syykin Elviiran epämukavaan oloon. Keuhkoputkentulehdus ja nestehukka. Nyt on likka nesteytetty, piikitetty ja röntgenkuvattu. Antibioottikuuri ja parin päivän lepourakka edessä. Ja otettiin huviksemme kokeiluun ZiwiPeakin peurasäilyke, kun yksi hoitaja piti niin pitkää luentoa aiheesta, ettei sen jälkeen enää kehdannut kieltäytyä!

Paras kommentti kuitenkin oli röntgenkuvia katsellessa eläinlääkäriltä se, että kyljestä kuvattuna sydämen etuosassa näyttäisi olevan tummentumaa, mutta koska sydän on mahakuvassa ihan normaalin ja hyvännäköinen, se on vaan tuo Elviiran hauis, joka tulee tielle tuossa sivukuvassa. Ei tarvitse passittaa neitiä salille :)

Kerrankin voi esitellä isosydämisen koiransa vähän syvällisemmin ;)

Mustia pisteitä ja hengitysvaikeuksia

Lauantaina lenkin jälkeen alkanut pahoinvointi Elviiralla jatkuu edelleen. Tänään se tosin alkoi heti aamulenkin jälkeen, eikä vasta iltapäivälenkin jälkeen. Taudinkuva siis; mennään ulos lenkille (pakkasta -15...-25 astetta), kierretään kortteli (100-300m), tullaan sisälle ja Elviira alkaa oksentelemaan (jos ei ole syönyt, mitään ei tule ulos), maha kouristelee, hengitys vinkuu, on raskasta ja tiheää ja koko koira tärisee (ei kylmää, vaan jonkinlaista kipua). Tunnin tai puolentoista kuluttua tämä loppuu. Neiti käy nukkumaan ihan normaalisti. Jos Elvi herää/lähden liikkelle, on tyttö ensimmäisenä pallon tai lehmän kimpussa lähdössä leikkii, ihan täysin oma itsensä. Kesken leikin ei vaivaa mikään huonovointisuus tai muu.

Ainut, mikä on jatkuvaa, on mielestäni hieman raskas hengitys. Että ota nyt tästäkin sitten selvää. Eläinlääkärissä ovat sitä mieltä, että kyseessä on kennelyskä (yskää ei kyllä ole) ja omalääkäri on sitä mieltä, että pakkanen voisi olla liikaa. Mutta näistä herää kysymykset; miksi tuo muka kennelyskäinen ei yski ja miksei aikaisemmin pakkasista ole tullut tällaista reaktiota (joulukuussa lenkkeiltiin ihan normaalisti vaikka oli kylmä jne.) Nyt siis vaan katsellaan ja seuraillaan päivä (ja ulkoilu kerrallaan)

Paras arvaus taisi muuten yhdeltä eläintenhoitajalta olla kohtutulehdus. Sehän olisikin vakavampi paikka, varsinkin steriloidulla koiralla ;)

Mutta mukaviakin asioita olen nähnyt ja kokenut koiriin liittyen, nimittäin näin viisi mustaa pistettä Marin luona vieraillessani! En ole koskaan aikaisemmin nähnyt mitään niin sympaattista kuin viisi pirteää ja toimeliasta skottipentua. Korvaa, vartaloa ja suuren suurta käpälää joka iikka.

Elviiran reaktio oli kaikista paras, kun palasin kotiin. Ee tuli normaalisti ovelle vastaan, haistoi heti, että lahkeessa oli vieras haju ja juoksi karkuun nurkan taakse kurkkimaan, minkä ihmeen olen tuonut mukanani. Valitettavastihan siis mukana ei tullut muuta kuin haju ;)

VAROITUS! Kuvasaastetta.




Kameralaukun kokoinen nappula

Tautinen talvi

Tänään oli tarkoitus pitää Lahden Westielenkki, mutta mittarin näyttäessä -30 astetta aamulla, saattoi olla ihan hyväkin, että peruttiin lenkki. Toisekseen Elviiralla on taas jotain ongelmia. Aamulla oli kauhea kiire ulos, kun oli maha sekaisin, mutta kun tultiin sisälle, alkoi taas eilisenkaltainen oksenteluyritys, vaikea hengittely, ininä ja nyt uutena myös tärinä. Päivystävä eläinlääkäri oli sitä mieltä, että kyseessä olisi kennelyskä, mutta Elviiran kennelyskään on kyllä aikaisemmin kuulunut myös se itse yskä. Aloin itse pohtimaan olisiko se voinut saada jonkun luunpalasen kurkkuunsa ja sitä yrittäisi kakoa pois, mutta mietin myös tuon pakkasilman vaikutusta. Koska oireet laantuivat kuitenkin tunnin/puolentoista kuluttua alkamisestaan (ja oireet alkoivat ulkoilun jälkeen). Neiti on kyllä muutenkin vaisu, ei syö tai juo ja lähinnä vain nukkuu, mutta jospa se uni olisikin paras lääke tähänkin tautiin.

Ja juuri kun pääsin sanomasta, että ehkä ei edes kannatakaan miettiä kaveria Elviiralle tässä vaiheessa elämää, eteeni tupsahtikin 8 viikkoinen koetinkivi. Musta skotlanninterrierinarttu. Tai itse asiassa kolme niitä. Voi tätä koettelemusten maailmaa :D

Ulkoilun iloa

Vihdoinkin oli (auringossa) lähestulkoon helle! Vain -15 astetta! Otimme ilon irti Elviiran kanssa ja lähdimme lähipellolle vaeltamaan. Elviirakin riemuitsi varsinkin lumipesusta ja tuijottelusta, kuten kuvista voi päätellä ;)

Tänä talvena kovassa käytössä kulunut villaslipari oli jälleen ihan ehdoton varuste. Tossut jätimme kotiin, sillä niillä tuppaa olemaan tapana irrota riehunnassa pellolla ja sitten minä saan uida polvia myöten lumihangessa niitä hakemaan, kun Elviira kirmaa iloisena hangen kannattelemana. Viime talvena Elvin vakiovarusteisiin kuului vielä tummansininen villahaalari, mutta se kutistui käytössä pituussuunnassa liian lyhyeksi. Teollisesti valmistettuja massatuotteita ei Elviiralta löydy, ei edes talvea tai kurakelejä varten, koska Ee on virallisesti väärän kokoinen. Joko puku on liian iso ympärysmitaltaan tai sitten käy selkä/lahkeet liian lyhyeksi. Neulottu villaslipari toimii kuitenkin mainiosti talvikeleillä ja tekeillä on vielä pitkävartiset villatossutkin, kunhan vain löytyisi se pieni hetki aikaa ommella kiinnityskumpparit niihin kiinni. Mutta siitä projektista lisää käsityöblogissani.

Kotiin päästyämme Elviira vietti tunnin sanomalehtipaperin vieressä istuen ja yökkäilen, ikään kuin kurkkuun olisi jäänyt jotain kiinni. Nyt neitonen nakertelee tuossa luuprojektiaan, joten eiköhän tämä ollut vain jokin lyhytkestoinen häiriö.

Treenit peruttu

Nyt pakkaset äityivät niin alhaisiin lukemiin, että kouluttajakin jo soitti aamutuimaan treenien peruuntumisesta. Todennäköisesti siis viikonlopulle kaavailtu koulutuskin peruuntuu. Harmillista, mutta eihän kukaan tälle säätilalle voi yhtään mitään. Elviiran ulkoilukin on harmillisen rajoittunutta, kukapa vapaaehtoisesti tuonne haluaisi palelemaan?

En tiedä, miten suuressa osassa kovat pakkaset ovat Elvin iho-ongelmien kanssa, mutta nyt kutina on taas kasvanut entisestään. Varsinkin päätä, kuonoa, toista kylkeä ja selkää kutittaa. Tänään aloitimme päivän perusrasvaussessiolla, sillä iso osa Elviiran ihon kutinastakin voi johtua atooppisesta ihosta, joka kuivuu (pakkasella) kuivumistaan. Lisäksi rasvailin rikkinäiset ihonkohdat Fucidermilla.

Elviiran ruokavalio on ollut nyt suunnilleen kuukauden verran peura ja peruna. Aikaisemmin neiti söi hevosta ja perunaa, mutta oireet eivät lievittyneet. Nyt taas peuran aikana on ollut paljon kovia pakkasia. Periaatteessa siis Elviira oli parempi heppavaliolla, mutta peuran aikana ihoa on koeteltu taas muutoin enemmän. Pikkuhiljaa toivoisin jo, että tuo rauhottuisi johonkin tilaan tuo iho, mutta se on kyllä turha toive atooppisen/allergisen koiran elämässä. Välillä on hyviä hetkiä, välillä huonoja. Nyt on menossa todella huono vaihe. Positiivista on kuitenkin se, että Elviira on aina ja koko ajan positiivisin mielin ja energinen, eikä ole vetäytynyt apaattiseksi.

Lelumaa

Pakkaspäivinä varsinkin sisälelut nousevat arvoon arvaamattomaan ja Elviiraltahan näitä löytyy. Evin lelut, joilla neiti siis leikkii, koska turhia leluja inhoan, voidaan jakaa kolmeen pääryhmään. Palloihin, pehmoihin ja palkkoihin.

Pallot ovat ehdottomasti Evin intohimoryhmä. Neiti ei tosin kelpuuta muuta palloa kuin oikeat jalkapallot. Pienin pallo, joka pääsi Elviiran hyväksynnän läpi, oli lasten Nike-jalkapallo. Se tosin sai loppunsa tänä talvena joutuessaan lumilinkoon, mutta onneksi kaksi isompaa lempparipalloa ovat vielä jäljellä.

Toisena lempparilelujen ryhmissä on pehmolelut. Ehdoton ykkössuosikki (lähes pallojen veroinen!) on lehmäpehmo, joka ei vingu, vaan kuulostaa ehkä ennemmin sorsalta kuin miltään muulta. Lehmu on pikku-Een itsensä valitsema lelu. Olisi ollut miltein mahdotonta kävellä eläinkaupasta ulos, ilman kyseistä lelua ;) Muita kivoja pehmoja ovat nalle, possu, rätti (oikeasti pesukarhu?) sekä kettu. Joista viimeisen sisällä on tosin puolen litran tyhjä limpparipullo, että se siitä pehmosta.

Kolmanteen ryhmään kuuluvat sitten palkat eli lelut, joita käytän lelupalkkauksessa ja joilla leikin yhdessä Elviiran kanssa muun muassa vetoleikkejä. Näistä ainoastaan punaisen kankaisen treenipatukan kanssa Elviira leikkii itsenäisesti, muut saavat olla rauhassa, jos en itse niihin koske. Agilityssa varsin toimivia kapistuksia kaikki, silloin kun palkka ylipäätään kelpaa.

Ja tottakai on mainittava vielä ehdoton kestosuosikki, joka ei kuulu mihinkään ryhmään, mutta on ainut lelu, jolla Elviira leikkii kauan ja sataprosenttisesti yksin. Nimittäin pullo! Kohta kaksi vuotta täyttävä tyhjä puolentoistalitran limpparipullo, kohta kaksi vuotta täyttävillä kypsentämättömillä makaroneilla täytettynä.

Tässä vielä loppuun linkki vuodentakaiseen videonpätkään häkissä leikkivästä Elviirasta :)

Elviiran leikki

Lupauksia

Oi ja voi, mitä on taas tullut luvattua!

Tällä viikolla on normaalit treenit luvassa, paukkupakkasissa. Ja viikonlopuksi jostain syystä hakeuduin vielä Vuorelan Lotan koulutukseenkin. Sunnuntaina pitäisi vetää westielenkkikin, mutta siinä on kyllä pidettävä järki kädessä ja pakkasrajana -15 astetta. Ensi viikolla ei agilitytreenejä olekaan, koska on perjantairyhmien vuoro järjestää epikset (ja itse olen tuomarin sihteerinä koko illan), tosin tietenkin viikonloppuna on toinen koulutus, Oreniuksen Juhan nimittäin. Lisäpaineita harrastamiseen luo, kuten jo mainittu, tuo ilmaston jäätävä kylmyys, mutta myös opiskeluni, jotka kiristyvät taas ennen talvilomaa huippuunsa. Elviiralle tuntuu jäävän ihan liian vähän aikaa ja koska ulkona ei yksinkertaisesti tarkene, on sisällä vaan yritettävä keksiä jotain aivojumppaa tuolle neidille.

Uusien asioiden opettaminen tuntuu kumman vaivattomalta. Onhan Elviira tokikin aina ollut helppo kouluttaa, mutta nykyään ei tarvita kuin yksi onnistunut suoritus, kun neiti jo osaa toteuttaa toiveitani. Tietysti voisi aina, kun kerran on aikaa, paneutua enemmän käskyjen erotteluun ja tiettyihin ärsykkeisiin, mutta minusta tuntuu, että niiden aika tulee, kun on tullakseen. Elviiralla on häkki, joka toimii yleisenä lelusäilönä, makuupaikkana tai matkoilla asumuksena. Ajattelin huvikseni, että jospa opettaisin Elvin menemään käskystä häkkiin. Ikävintä tässä oli se, että neiti onnistui ensimmäisellä yrittämällä (jo toisella yrittämällä sain seistä toisessa huoneessa ja lähettää Elvin häkkiin). Elviira kun ei ole järin toistonkestävä (asia, jonka huomaa varsinkin agilityssa) on varsinkin onnistuneiden temppujen toistaminen turhaa, sillä silloin Ee vain turhautuu ja yrittää keksiä toista vaihtoehtoa eli luulee siis, että vaadinkin jotain muuta. Täytyisi ehkä kaivaa internetin ihmeellisiä saloja ja etsiä lisää temppuja Elviiralle, vaikkakin yksi pitkäaikainen haaveeni on ollut, että opettaisin Elviiran sulkemaan (ja kenties myös avaamaan) kaapinovia ja miksei siis sulkemaan myös ihan oikeita ovia. Siinä saattaakin olla yhdeksi pakkasillaksi puhdetyötä! Ja hyödyllistä sellaista :)

Kovasti mietityttää taas kaverin hankinta, sillä Elviira on selvästi ystävää vailla. Mutta tässä elämäntilanteessa yhden koiran ja ihmisen kulut taitavat olla jo niin vaativat, ettei budjetti tässä taloudessa antaisi periksi toisen nelijalkaisen tarpeille. Ja mikäs se parempi sijoituskohde olisikaan kuin tuo oma karvakorva agilityharrastuksineen ;)

Palautumista

Perjantaina pääsimme vihdoinkin oman seuran omiin viikkotreeneihin agilityn osalta. Ratana oli yksinkertainen (tosin Elville vaikea) rata, jossa sai juosta ihan kiitettävästi. Alussa oli pitkä suora; aita, rengas, pituus, kaksi aitaa ja tämän suoran päässä u-putki. Putkeen ei kuitenkaan pitänyt mennä vaan piti ottaa viimeisen aidan viereinen aita kiertäen ennen kuin mentiin putken toiseen päähän. Yllättäen kyllä, tällä suoralla ja tuossa 180 asteen käännöksessä ei mikään tuottanut meille ongelmia. Elvikin haki todella nätisti renkaan molemmilla kerroilla ja kuten kouluttajakin yritti toitottaa, se reagoi todella nopeasti sanomisiini. Putken jälkeen oli suoraan eteenpäin kaksi aitaa (ja looginen seuraava este A, johon Elvi ei kuitenkaan missään vaiheessa langennut) ja 90 asteen kulmassa seuraava aita, jonka jälkeen suoraan yksi aita, tosin se piti ottaa takaa ja samalla tehdä sylkkärinomaisesti käännös siellä aidalla koiran kanssa. Elviiran kanssa on ehdottomasti pakko tehdä lisää sylkkäritreeniä (HITAASTI ja MATALALLA), tuo kun ei millään haluaisi kääntyä poispäin. Aitojen jälkeen tuli vielä putki, A ja kepit. Ja näitä ongelmia en viitsi edes kommentoida. Sanottakoon vain, että treeniä, treeniä, treeniä.

Positiviista: ok vauhti, osittain ok kuuntelu, napakymppi rengas
Vaatii harjoitusta: sylkkärit ja ylipäätään ehkä käden seuraaminen, kartturin kroppatyöskentely, alakontaktit, kepit, irtoaminen...



Treenien kautta jatkoimme matkaamme viikonlopun viettoon vanhempieni luokse ja Elviira pääsi viihdyttämään taas kasvanutta tibbevauva Tellervoa. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita:

Epikset

Paluu agikentille pitkän treenitauon jälkeen tapahtui epiksissä. Tapahtumapaikkana maneesi, kylmä halli, ihastuttavan pehmeällä hiekkapohjalla, jokaisen koirakon unelma. Elviira ei luojan kiitos uudesta ahneudestaan huolimatta ollut lainkaan kiinnostunut kaikesta ihanasta, mitä sieltä hiekan seasta kaivettiin ja syötiin, vaan oli innosta puhkuen menossa kentälle. Sain houkuteltua ystävän mukaan apujoukoiksi ja näinollen radat tuli videoituakin. Ja onneksi näin, en nimittäin edes huomannut rimanpudotuksia kentällä!


Ensimmäinen rata oli möllirata (ei keppejä, keinua, rengasta, pituutta). Paikkapaikoin melko haastava mölliradaksi. Alkuun suoraviivaisesti aita, puomi ja toinen aita, tämän jälkeen 180 asteen käännös aidalle ja puomin alla olevaan mutkaputkeen. Mutkaputkesta suoraviivaisesti pari aitaa ja niihin nähden 90 asteen kulmassa olevalle A:lle, jonka alku oli suoritettavien aitojen välissä. Sitten lenkki A:n jälkeen, muuri ja pari aitaa, jonka jälkeen vastakkaisesta suunnasta muuri uudestaan, putkeen ja loppuaita. Elvi jäi yllättävän hyvin tuijottelemaan ensimmäisen aidan taakse, mutta olin silti liian lähellä, kun annoin luvan lähteä, enkä siis ehtinyt puomin alakontaktille, jonka yli tottakai juostiin. Puomin jälkeisen aidan rima tippui, sillä 180 asteen käännöksiä aidan jälkeen ei olla treenattu niin, että voisi edes olettaa niiden onnistuvan. Putkeen Elvi sieti kuitenkin takaaleikkauksen ja päästiin jatkamaan matkaa onnistuneesti muurille asti. Muurilta Elviira otti taas vauhtia ja palikat lenteli, minkä vuoksi neiti sitten kieltäytyi hyppäämästä takaisinpäin muuria (juoksi siis suoraan ohi), koska palikat olivat lennelleet tielle. Loppu menikin onneksi ok. Tuloksena siis hyl, mutta kyseessä oli möllirata, jolla ei hylättyjä jaettu, joten sijoituttiin toiseksi 5,5,5,K -tuloksella. Palkinnoksi pieni sininen ruusuke ja viiden euron lahjakortti seuraaviin epiksiin!

Toinen rata olikin kilpailevien rata ja erona möllirataan puomin jälkeisen aidan ja viidentenä olleen esteen, putken, väliin aidan sijasta laitettiin kepit. Alkuun Elvi varasti, en siis taaskaan ehtinyt alakontaktille. Aidan jälkeen Elviira HAKI OIKEIN keppien aloituksen. Unohti kuitenkin jatkaa, minkä vuoksi palattiin alkuun. Toisella kerralla meni toiseksi viimeiseen keppiväliin asti loistavasti, mutta sitten korjauskestävyyden puuttuessa hinkattiinkin sitten sitä loppuväliä tuhottoman kauan. Ja tämän jälkeen fiksu neiti tottakai juoksi samaan päähän samaa putkea kuin edellisellä kerralla (vaikka pitikin mennä siihen toiseen päähän) ja teki tämän selkäni takana, minkä vuoksi ajatukset menivät sekaisin ja ohjasin väärältä puolelta takkuavasti aidat ja A:lle tultiin kummallisessa kulmassa siitä hyvästä. Muurista lenteli taas palikat ja kauimmaisesta aidasta lenkissä tippui rima ja lopussakin tapahtui jotain ihmeellistä takkuamista, minkä vuoksi viimeinen aitakin oli vähintäänkin kummallisesti suoritettu. Positiivista oli paljon (varsinkin kepit!), mutta niinpä taas negatiivistakin. Varsinkin kartturissa, joka oli pihalla suurimman osan aikaa!

Noh, josko tämä tästä taas, kun päästään vauhtiin. Kisaamisesta emme vieläkään haaveile, sillä möllikisojen nollatulos jäi jälleen kaukaiseksi haaveeksi, mutta ehkä vielä joskus ;)

Videomateriaalia epiksistä

Uusi vuosi ja taas uudet kujeet

Agilityelämä alkoi kuin alkoikin vuonna 2011 treenitauolla. Elviira steriloitiin ennen tammikuun puoliväliä ja siitä toipuminen olikin astetta rankempi kokemus. Eikä se suinkaan ole vielä ohitse. Näillä näkymin agilitytauko päättyy kuitenkin helmikuun toisella viikolla :)

Suurin ongelma, mikä välittömästi steriloinnin jälkeen alkoi ja jatkuu edelleen (fyysisten oireiden parantumisen jälkeen) on jonkinlainen henkinen trauma. Elviira, joka ei ole aikaisemmin pelännyt yhtään mitään, voi tänä päivänä yhtäkkiä olla kuulevinaan jotain ja pelästyä. Pelko ilmenee paniikkihuudolla. Joskus pelottavat rappukäytävän äänet, joskus sauvasekoittimen hurina, joskus hiljaisuus, joskus ulkona kuuluva puhe. Ja oman koiran tuntien, voin sanoa, ettei pelko todellakaan ole Elviiralla normaalia ja tapa viittaa nimenomaan johonkin henkiseen traumaan tai muuhun henkimaailman vikaan. Saapa siis nähdä, miten tämä vaikuttaa agilityyn ja sen harrastamiseen. Tosin toivon todella tämän olen jotain ohimenevää. Vaikka en ole henkimaailman asioihin uskoja tai kannattaja, olen jo harkinnut aloittavani Elviiralle kukkaterapian. Siitä nyt ei ainakaan mitään haittaa olisi, mutta jos se oikeasti auttaisi neitiä palautumaan.


Muuten Elviira on melkolailla ok. Leikkii innoissaan koirakavereidensa kanssa ja on innoissaan lenkeillä sekä treenatessamme tottista. Ihmeellisintä vain on, että Elviirassa on tapahtunut käyttäytymismuutoksia heti kuin iskusta steriloinnin jälkeen, vaikkei näin todellakaan pitäisi käydä. Enkä ole kuullut muiden kokeneen tällaista. Tosin Elviiran sterilointi ei nyt muutenkaan ollut millään lailla normaali. Tai siis steriloinnista palautuminen. Nyt kotona siis pyörii pirtsakka, ahne ja ajoittain luulotautinen nelijalkainen, entisen rauhallisen, apaattisen, nirson ja yli-itsevarman terriäisen tilalla.

Kuvassa Elviira ja lällättävä pikkupentu Tellervo :)