sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Back on track!

Nimittäin vähän joka asiassa! Bloggaaminen on jälleen kevään kiireissä jäänyt muun elämän jalkoihin ja jostain syystä tänä kesänä koiraharrastuskesä on tullut myöhässä mukaan kuvioihin eli juuri treeniä kummempaa kerrottavaa ei olisi ollutkaan.

Nyt on rallyssa kisattu melkein tavoitteet saavuttaen ja aloitimmekin tänään keskikesän kisatauon rallyradoilta. Viime viikonloppuna käytiin Nummi-Pusulassa ALO-luokan kisoissa, joista tuliaisina jäi vain turkasen paha mieli sekä ohjaajalle että koiralle. Elvi olikin känkkäränkkä ja napsi jaloista minkä ehti ja muutenkin leikki varsin yksinkertaista. Vaikka vannoin, ettei kyllä ihan hetkeen enää kisata, oli kuitenkin pakko lähteä tänä viikonloppuna kisoihin, joihin oli jo ilmoittautumiset laitettu. Eilen Nastolassa oman seuran kisat ja puolikänkkäränkkä-"en tiedä mikä on istu"-Elvin kanssa saatiin jotenkin puristettua radalta 93 pistettä ja RTK1-koulutustunnus sekä menolippu AVO-luokkaan. Ja tänään korkattiin sitten AVO tutun rally-Elvin kanssa eli intoa ja säpäkkyyttä riitti. Satoi tosin ihan kaatamalla ja epäilin tovin, että noinkohan käy edes istumaan märkään maahan, mutta istuihan se. Osa kylteistä oli vähän vieraampia ja todellinen haaste seisomattomalle koiralle olikin kyltti "istu-seiso-kierrä koiran ympäri". Ei kuitenkaan hyllytetty, vaan selvittiin siitäkin vain yhdellä virhepisteellä vinosta asennosta ja lopputulema olikin 99 pistettä (sadasta) ja luokkavoitto! Voittaja sai kultamitalin kaulaan ja iiiiiihanan tiikerilelun. Pienestä se on se Elviirakin onnellinen :)


Heinäkuun lopussa jatketaan rallykisaamista, mutta ettei sentään ihan vuoden parhaana kisa-aikana jäädä vain treenitauolle, lähdetään kokeilemaan, miltä se agility maistuu taas pitkän tauon jälkeen. Ja ennen kaikkea, miltä se tuntuu ja näyttää Elvin kropassa. Nyt on treenailtu ja käytiin viime tiistaina epiksissäkin ja palautuminen näistä on ainakin ollut ihan hyvää eli positiivisin mielin lähdetään taas Tsau:n jo meillekin perinteeksi muodostuneisiin juhannuskisoihin. Itse juoksen Elvin kanssa, mutta myös tiibetinterrieri-Tellervon kanssa, joka kisaa ykkösluokassa. Saas nähdä, miten käy tiiteröisen kanssa... lähteekö lipettiin vai ei...


Vennipennistä on kasvanut jo valtava ipana, tai ainakin valtavan valloittava. Ensimmäiset juoksutkin ovat ollutta ja mennyttä ja nyt Venlaa kuljetellaankin ympäriinsä eri koiratapahtumissa tuijottelemassa maailman menoa ja tekemässä pikkutreenejä häiriössä. Syssymmällä katsellaan agilityn aloitusta ihan noin niin kuin treeniryhmässä, rallyn puolella taidetaan käydä ensimmäisissä kisoissakin jo kesän lopulla, kunhan 10 kuukauden ikäraja tulee täyteen. ADHD-Venlasta on kyllä kasvanut kummallinen pieni sydäntenmurskaaja, joka rrrrrrrrrrrrrrrakastaa tuttuja ihmisiä ja koiria ja elämää kokonaisuudessaan.