torstai 7. kesäkuuta 2012

Tampereen kisat

Ratapiirros on lievästi sanottuna ahdas, todellisuudessa oli kyllä enempi tilaa, mutta kunhan idea käy selväksi. Käytiin siis Tampereella Takkujen iltakisoissa 6.6. Tarjolla oli agi ja hyppyrata, joista tehtiin vain agirata (että ehdin vielä yöksi töihin!). Rata oli todella suoraviivainen ja sisälsi kaikennäköistä estettä. Ylläri oli, ettei radalla ollut lainkaan puomia.

Ohjasin alun vasemmalta, kutsuin 1-hypyn yli, heitin takaakierrolle, takaaleikkasin aalla. Sieltä sitten oikeaa puolta jatkettiin, heitto vitosen takaakierrolle, "saksalainen" vitosen ja kutosen väliin, heitto kutosen takaakierrolle ja putkeen. Jatkoin ohjausta oikealta puolelta. Jäin about 8-hypyn kohdalle lähettämään Elvin kepeille ja sen vauhti oli aivan älytön, siis todella typerän kova ja Elvi sukelsi toisesta välistä sisään, korjaus ja sitten taas mentiinkin. Kävin saattamassa okserille, sillä muuten rimat olisivat ihan varmasti lentäneet, kun siellä edessä ei ollut enää mitään. Hyppäsi ihan mukavasti, eikä edes rimaa hipoen. Keinulla Ee hätäili, ei tehnyt lentokeinua, mutta selvästi turhautui, kun keinu kääntyi hitaasti ja örisi jotain mennessään. Juoksin samaa matkaa renkaalle, ettei tulisi ohijuoksuja, mutta niinhän siinä kävi, että väljä rengas vaan kutsuu töppöjalkaa hyppäämään matalammalta sivusta. Elvi takaisin ja renkaan läpi. Loppuradan ohjasinkin sitten oikealta puolelta, vaikka putkelle oli kannattanut ennemmin takaa- tai edestäleikata, mutta Een kanssa ehtiin hyvin juostakin.

Tuloksena siis aliaikakymppi. Etenemä oli joku 3,4m/s, mutta tokihan siellä jumitettiin korjaamassakin. Parhaiten ohjauksellisesti onnistunut kohta Eellä oli ehdottomasti tuo 5 ja 6 aidat, jossa kovin monelle muulle tuli hylkäys, kun ohjasivat koiraa kokonaan oikealta puolelta tai ajoittivat ohjauksensa väärin. Mineissä tuli vain kaksi tulosta, ykköselle yliaikanolla ja Elviiralle tosiaan se kymppi, joten päästiin siitä hyvästä palkinnoillekin. Käytiin siis tuolla kisoissa kuluttamassa Takkujen lahjakortti, mutta saatiinkin toinen (puolikas tosin) takaisin ja lahjakortti Mustiin & Mirriin.

Elviira ei ole vieläkään suoraviivaisten ratojen koira (joo, treeniä), eikä todellakaan yhden startin koira, mutta hei, ei sentään tullut hylättyä, eikä yksikään rima lennellyt saati tullut kieltoa.

Treenattavaa näistä kisoista: suoraan eteneminen ja väljä rengas. Onneksi kesäseuramme kentällä on vielä väljempi rengas, joten eiköhän tuosta jälkimmäisestä selvitä kesän aikana :) Niin ja kepeille pitää tehdä enemmän avokulman vauhtilähetyksiä.

Nyt ei päästäkään vähään aikaan kisoihin. Seuraavat, joihin ehditään, ovatkin vasta juhannuksena Kaarinassa. Viisi starttia tuolloin ja seuraavana viikonloppuna siitä onkin jo Agirotu-viikonloppu, kylpylähotellimajoitus ja 6 starttia, mahtavaa seuraa ja toivottavasti auringonpaistetta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti