lauantai 16. kesäkuuta 2012

B & W


Black & White
Kisatauon ja töidenpaljouden vuoksi Elvin elämä on jäänyt vähän vähemmälle raportoinnille, vaikka ollaan treenailtu ja touhuiltu vaikka ja mitä. Tänä viikonloppuna tarkoitus oli lähteä kahdestaan Elvin kanssa Lahteen, mutta suunnitelmien muutosten ansiosta jouduinkin lähtemään yksin. Josko juhannusviikonloppu ja sitä seuraava agirotuviikonloppu lieventäisivät vähän tätä eroahdistusta Elvistä, kun lähdetään peräkkäisiksi pitkiksi viikonlopuiksi viettämään laatuaikaa kisakentille ja muihin maisemiin :)

Lukaisin koiramme-lehden pari päivää sitten ja totesin, että vaikka tykkään rotutuotteista, on oma keräilyni varsin maltillista siinä esitettyihin himokeräilijöihin verrattuna. Vaikka mukaan laskettaisi ne posliiniesineet, joista haaveilen tai ne hankinnassa olevat ruokakupit tai t-paidat. Pitihän sitä nyt kuitenkin napsaista kuvia muutamista omista "keräilyesineistä". Sanottakoon, etten ole nirso sen suhteen, miten merkityksellinen tai kallis joku rotutuote on. Monien tavaroiden takana on hyvä tarina ja ne ovatkin muistoja ystävistä ja matkan varrella tapaamistamme ihmisistä.

Metallinen naulakko

Kalenteri
Lomonosovin skotti
Kinder-yllätys
Puunaulakko

Puutarhapatsas
Fanijuliste ja pinssi
Tarroja jokaista kokoa
Näiden lisäksi on siis paljon vaatetta ja muuta pikkutavaraa, mukeja ja muita... taitaa niitä sittenkin löytyä jo aika paljon.

3 kommenttia:

  1. Minäkin luin kyseisen Koiramme-lehti artikkelin. Me käydään tämän kyseisen henkilön trimmauksessa, mutta en kyllä ollut ennen tätä tietoinen kuinka kova westie-keräilijä hän on :D Itseltäkin kyllä löytyy melkoisesti westie-juttuja, kun oikein alkaa miettimään... vaikka en myöskään mitenkään tietoisesti niitä keräile :)

    VastaaPoista
  2. Meillä ei (ainakaan vielä) ole kertynyt kovin paljon westie tavaraa... Pari patsasta, pipo ja paita tällä hetkellä...:)
    Semmoinen kysymys mulla oli teille kun agilityä aktiivisesti harrastatte eli meillä alkoi nyt keväällä harkat. Kerran viikossa käydään, luultavimmin syksyyn asti. Oletko käyttänyt Elviiraa kuvattavana(polvet, lonkat...) tai hierojalla/fyssarilla? Kuinka usein omasta mielestäsi olis kannattavaa käyttää katsastettavana?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elviira kuvautetaan (lonkat, kyynärät, selkä) syksyllä/talvella, samalla kun pidetään tämän vuoden kisatauko. Tarkoituksena ehdottomasti kuvauttaa tuo, varsinkin nyt, kun kisataan kolmosissa ja mineillä hypyt tuntuvat olevan tapissa asti (35cm korkeudessa).

      Elvi käy säännöllisesti fyssarilla, ei siksi, että sillä olisi mitään vikaa, vaan ennaltaehkäisevästi kehonhuollossa. Ee käy kerran kuussa, joskus tiheämmin ja ihan satunnaisesti saattaa päästä myös hierojalle. Mutta oma kokemukseni on, että aktiiviurheilijalle fyssarista on enemmän hyötyä kuin hieronnasta.

      Vähemmän jos/kun harrastaa, ei välttämättä ole samanlainen tarve huollattaa ihan niin tiheästi koiraansa. Siis toki aina ennen treenin täytyy muistaa kunnon lämmittely ja treenin jälkeen kunnon jäähdyttely, mutta ehkä se hieronta voisi sitten olla ns. lisähoitona teillä paikallaan. Kerran kuukaudessa tai kahdessa, jos ei jumeja löydy, on varmaan kevyesti harrastavalle ihan sopiva käyntiväli. Toki, jos jotain vikaa on, niin kannattaa hoidattaa kuntoon (hierojalla tai fyssarilla), vaikkei enempää harrastaisikaan kuin kerran viikossa kesän ajan :)

      Tsemppiä teille treeneihin!

      Poista