perjantai 23. syyskuuta 2011

Toko-skotti

Tänään taas silmät aukesivat uudemman kerran, kun oli taas eri kouluttaja tokossa. Kaikilla on aina jotain erilaista annettavaa, tykkään siitä! :)

Sagan kanssa siis ollaan nyt kovasti treenattu maahanmenoa ja seisomista, nyt ne alkavat pikkuhiljaa toimimaan käsiavuin pelkkinä temppuina. Seuraamiseen saatiin tänään uutta ohjeistusta, että kannattaa palkata koiraa siitä, kun se hakee sitä sivuasentoa ja pitää intoa yllä / kasvattaa innostusta. Niin ja vinkulelu. Se oli ihana juttu! Se on kyllä vain semmoinen lelu, ettei meidän taloudessa sellaisilla ole tehnyt mitään. Elvi on aina ja ikuisesti inhonnut vinkuleluja (poikkeuksena ihana lehmä, jonka ääni kuulosti enemmän sorsapilliltä kuin vingulta), joten ei ole kyllä itseasiassa tullut pieneen mieleenkään, että semmoinen olisi skotinpoikasella oltava. Ja vieläpä, kun tuo sairaana ei ole leikkinyt lähestulkoon lainkaan, niin mistäs minä semmoista olisin sitten keksinyt?

Tehtiin tänään tokossa toisaalta ymmärrettävän hyödyllistä, mutta jotenkin silti turhan tuntuisia "ryhmäjuttuja" eli käveltiin ympyrässä ja annettujen käskyjen mukaan laitettiin koiria istumaan, maahan ja seisomaan, tehtiin täyskäännöksiä ja muka-seuruutettiin. Ja toinen variaatio oli seistä ympyrässä ja yksi koirakko kerrallaan pujotteli muiden ympäri. No joo, myönnettäköön, jos minulla olisi koira, joka esim. tykkäisi liikkua eteenpäin tai kävelisi edes jonkinlaista normaalivauhtia vapaaehtoisesti, ilman pakkoa, voisin kuvitella tuon olevan hauskempaa. Saga kun inhoaa ylipäätään narussa kulkemista (kun inhoaa sitä kulkemista muutenkin), niin jotenkin tuo tuntui vaan siltä kuin se valuisi mun perässäni, minne ikinä kuljen. Kommentoinkin, että Sagahan kulkee niin näppärästi minun perässäni vain ja ainoastaan sen takia, että välillämme kulkee se suuri ja mahtava hihna. Vaikka kyllähän tuo tosissaan on melko hyvin häiriötä kestävä koira ja tulee kyllä mukana, kun kutsutaan, mutta ei yhdellekään skotille yksikään ihminen ole ihan niin tärkeä, että omat agendat jäisivät kokonaan. Ja jos minulla olisi skotti, joka palvoisi minua yli kaiken, laittaisin sen heti vaihtoon, sillä siinä olisi jotain vikaa ;)

Palataksemme tokoon, paikkamakuu sujuu kyllä ihan kivasti. Tänään oli jotenkin hirveän paljon levottomuutta. Molemmilla puolilla koirat liikuskelivat ja ihmiset kulkivat, Saga seuraili näitä katseellaan, muttei ollut itse menossa minnekään. Palkkasin kahdesti kahden minuutin aikana ja vielä loppuun ennen sivu-käskyä. On se niin pätevä, silloin kun ei tarvitse liikkua mihinkään :D

Otettiin myös luoksetuloa, vahvalla käsiavulla sivulletulon kanssa, sillä en halua, että se oppii samanlaiseksi kuin Elviira eli tulee sivulle, korjaa, korjaa, korjaa, korjaa, korjaa ja sit osui. Toistaiseksi toimii hyvin. Häiriöttömässä tilassa (kotona, hyvässä vireessä) Saga pystyy jopa ilman käsiapuja tulemaan sivulle täydellisesti. Hallilla ei uskalleta vielä riskeerata, mutta suunta on oikea :)

Sain myös varmistuksen siitä, että tokossa täyskäännöksen saa kääntyä kumpaan suuntaan tahansa. Jäin nimittäin miettimään tätä eräs päivä, että jotain mätää siinä ihmisen oikealle kääntyvässä täyskäännöksessä on ja niinhän onkin, sellainen ei ole sallittu BH-kokeessa. Mietinkin, mikä ihme minulla on ollut perusteena opettaa Elville täyskäännös niin, että käännyn itse vasemmalle ja koira kiertää minut samaan tahtiin, mutta sehän se oli. Sagalle yritän kovasti opettaa sivullapysymiskäännöksen eli että se peruuttaa takapuolellaan / kääntyy sivullani. Katsotaan miten hommat etenee.

Minua harmittaa kovasti, että tuokin ihana kurssi loppuu, sillä minä tarvitsen ohjattua treeniä (tai lähinnä siis neuvonantajaa...) ja on todella kivaa treenata ja tehdä jotain Sagankin kanssa. Onneksi samalla kurssilla treenaa myös iiiiiihana aussipoika Luca omistajineen ja meillä on ollut vähän puhetta, että saisin tyttöjen kanssa lyöttäytyä heidän treeniporukkaansa mukaan häiriötreeniin. Jee! :)

1 kommentti:

  1. Minäkin odotan innolla että saadaan aloitettua tuo Toko, lokukuussa pitäisi alkaa. tykkään myös kovasti käydä ohjatuissa treeneissä koirani kanssa, nyt ei olla vaan vähään aikaan oltu missään...

    VastaaPoista