Tänään puolestaan käytiin Elviiran ja Tellervon kanssa pitkällä hihnalenkillä (Tellenkin koirakohtaamiset menivät hienosti ja rauhallisesti kuonopannassa). Sitten ajattelin, että poiketaan takaisin kotiin tutun metsälenkin kautta. Käveltiin sitten polkua pitkin joen rannassa, kun yhtäkkiä kohdalle osui kaksi peuraa! Peurat olivat meistä muutaman metrin päässä ja tottakai lähtivät karkuun jään yli. Kyseisessä joessa tai järvenosassa on kova virtaus, jonka ansiosta jää oli keskellä selkää ruskea ja heikko. Peurat valitsivat nätisti kestävän reitin ja olivat hetkessä vastarannalla. Elvihän lähti heti peurojen liikkeeseen mukaan, mutta ei päässyt edes jäälle asti, kun huusin, että ei mene. Eikä mennytkään. Pyysin Tellervonkin luokse, että saisin hihnan laitettua kiinni, mutta siinä vaiheessa tibbeä ei pidätellyt mikään. Telle juoksi peurojen jälkiä pitkin vastarannalle ja katosi metsään. Huusin ja huhuilin pitkän aikaa Telleä takaisin, mutta neitiä ei näkynyt missään. En voinut lähteä perään, sillä jää ei olisi kestänyt minua edes puoleenväliin saakka. Jonkin ajan kuluttua Tellervo tuli näkyviin metsästä ja lähti juoksemaan jäälle. En tiedä, mitä tiibetinterrierin päässä liikkui, mutta sen sijaan, että Telle olisi juossut minun luokseni, se jäi juoksemaan ympyrää heikolle jäälle. Sinne sitten humahti, mutta kuin ihmeen kaupalla sai nostettua itsensä jäistä ja juoksi suoraan syliini. Telle sylissä sitten vain juoksujalkaa pois metsästä ja kotiin lämmittelemään. Vaaralliset tilanteet riittävät nyt vähäksi aikaa. Vauhtia voidaan sitten hakea vaikka kotipihalla turvallisesti aitojen sisäpuolella...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti