Jyväskylän kisat

Tänään lähdettiin seurakaveri Idan ja lk mäyräkoira Tildan kanssa Jyväskylän kisoihin. Kommellusten kautta päästiin kisapaikalle viime tingassa (medikakkoset olivat jo rataantutustumassa), joten paniikissa sitten koirat häkkeihin ja rataantutustumaan. Tuomarina oli varalle merkitty Räsäsen Minna. Radat olivat helpohkoja, ainut vaaranpaikka, jota Elvin kanssa epäilin oli klassinen puomi/putki-viritelmä, mutta tällä kertaa päätinkin ohjata ne putken puolelta. Til, Ee ja Hilma olivat peräkkäin starttivuorossa, joten ulkoistettiin kuvaushommat ja hyvät videot saatiinkin kaikista!

Elvi jäi nätisti odottamaan, alun kaksi hyppyä ja kepit olivat suoraviivaiset, ei mitään ongelmaa, lähetys pimeähköön putkikulmaan ja putkesta tullessaan Elvi sitten oli tottakai tohinoissaan ja hyppäsi aidan auttamattoman kaukaa, laskeutui riman päälle ja raahautui naamallaan pitkän matkaa pitkin nurtsia. Vitonen. Ei jääty miettimään asiaa, jatkettiin eteenpäin. Ohjasin Elvin putkeen pakkovalssilla ja sehän toimi, Ee ei edes vilkaissut puomia! Jee!!! :) Välistävetoon tuli mukavasti kevyellä puolivalssilla ja sujahti kaikenkaikkiaan koko ajan putkiin kuin mitään putkiongelmaa ei olisikaan. Uskomatonta. Loistava juoksukontakti, aidat, putki ja sitten tuli minun mokani eli olisi pitänyt odottaa Elviä enemmän, oma liikkeeni oli liian kova, kun Elvi tuli putkesta ulos, joten rima lensi, kun ei ollut aikaa hypätä sitä kunnolla. Meno oli sulavampaa kuin koskaan aiemmin. Tuloksena aliaikakymppi.

Toiselle radalle mennessä, päästin Elvin niin kuin normaalistikin irti kentän laidalla. Elvi päätti kuitenkin laittaa kaasun pohjaan, juoksi tuomarin lähelle keskelle kenttää (ei suorittaen esteitä) ja haukkui muutaman painavan sanan. Kutsuin luokse ja käskin sivulle, sieltähän se neiti polleana kuin mikä palasi takaisin ja kävi perusasentoon. Taas jäi hienosti lähtöön ja tällä radalla sama putki/puomi-yhdistelmä oli murheenani. Päätin kuitenkin edellisen kierroksen onnistumisen siivittämänä ohjata Elvin kevyellä puolivalssilla putkeen ja taas katse pysyi vain ja ainoastaan putkessa. Tämä rata oli kaikkinensa Elvimäinen, takaakiertoja ihan jumalattomasti ja nehän tuo osaa. Koska meillä oli siis rata jo hylätty ennen alkuakaan, päätin puomin alakontaktilla testata, toimiiko vedätys juoksukontakteissa vielä kisatilanteessa (toimivampi treeneissäkin on, kun annan Elvin tehdä omaan tahtiin ja jään taakse) ja kuten huomaamme videolta, hyppäsi. Jos ei siis olisi ollut jo hylkyä, olisin tehnyt varman päälle ja jäänyt taakse, tästä syystä alakontaktista ei olisi tullut virhettä oikeasti. Jos ensimmäinen rata oli sujuvampi kuin koskaan, en tiedä, miten voisin kuvailla tätä jälkimmäistä rataa. Olen käytännössä sanaton, sillä jälkimmäisen radan meno oli ensimmäistäkin ainakin miljoona kertaa sujuvampaa. Uskomatonta, todellakin.



Koin siis itse, että meidän nollaputki on nyt vihdoinkin avattu kakkosissa hylätyllä nollalla ja sain ihan hurjasti enemmän puhtia taas agilityyn. Suuri kiitos positiivisille vaikuttajille, jotka ovat tsempanneet ja psyykanneet minua viime aikoina! Elvin agilitykäytökseen on selvästi auttanut se, että kun mennään kisapaikalle, käydään lenkillä, sitten Elvi häkkiin, kun on meidän vuoro tulossa, otetaan parit lämppäriesteet namipalkalla (tänään 2 x putki ennen molempia ratoja), mennään radalle. Radan jälkeen käydään lenkillä ja Elvi taas häkkiin jne. Tällä tyylillä taidetaan mennä tästä eteenpäinkin. Yksi tapa tosiaan mikä on auttanut varastamiseen on se, että päästän Elvin vapaaksi kentän laidalla, mutta taidetaankin vaihtaa se kahteen sivuun eli jätän sen ensin odottamaan kentän laidalle, menen itse oikealle paikalle ja pyydän Een sivulle jälleen odottamaan sitä, että saa lähtöluvan.

Kaikkinensa olin älyttömän tyytyväinen Elviiraan, vaikka uhkasinkin myydä sen torilla pariin otteeseen kisapaikalla ;) Elvi näytti tänään ensimmäistä kertaa ikinä pystyvänsä tekemään sujuvaa rataa kuin suoraan oppikirjasta!

Kisapaikalla ratojen välissä minua tuli koputtamaan olalle ihminen (jonka nimeä en tietysti tajunnut kysyä kisafiiliksissäni..), joka on lueskellut Sagan maksashunttielämästä täältä blogistamme. Hänellä itsellään oli aivan ihastuttava seitsenkuinen blue merle bordercollie, jolla oli todettu nuorempana maksashuntti kuin Sagalla. Kyseinen söpöläinen oli myös oireillut varsin eri tavalla kuin Saga (sokeutunut, ollut koordinaatiohäiriöinen) ja leikkauskin oli ollut aavistuksen erilainen, mutta tälle ihanuudelle leikkaus oli ollut todella avuksi ja näkö oli palautunut. Kovin arka ja pieni haukku, mutta selvästi reipastui hetki hetkeltä tuolla kisapaikallakin. Oli kyllä todella mukava jutella ja vaihtaa kommentteja, mielipiteitä ja arkielämän kuulumisia jonkun kanssa, joka ymmärtää, millaista elämä maksashunttikoiran kanssa on. Vaikkakin koiramme ovat täysin erilaisia peusluonteeltaan ja shuntti on vaikuttanut koiriin eri tavoin, silti yhtäläisyyksiä oli. Mielestäni on hienoa, jos näistä sepustuksistani saa edes vähän tietoa kyseisestä sairaudesta ja sen kanssa konkreettisesta elämisestä. Toivon kyllä kaikkea hyvää ja pitkää, oireetonta ikää sinisilmäiselle suloisuudelle!!

Kisojen jälkeen vein Idan ja Tilden linja-autoasemalle ja lähdin Mänttää kohti. Pysähdyttiin matkalla Keuruulla näyttämässä Saga eräälle skotti-ihmiselle ja Hilma pääsi vanhainkodille terapiakoirailemaan. Päästyämme perille vanhemmilleni, vastassa oli virtaa täynnä oleva Tellervo-tibbe. Käytiin Tellen kanssa vielä muutaman kilometrin potkukelkkailulla, niin saatiin kulutettua vähän akkuja siitäkin ikiliikkujasta. Kaikkiaan oli varsin mukava päivä, kiitos paljon Idalle matkaseurasta, todella hauskaa oli ja ehdottomasti lähdetään uudestaan reissuun! :)