tiistai 15. toukokuuta 2012

Reissuja ja treenejä


Sunnuntaina käytiin Lahdessa päiväreissulla Elvin ja Tellen kanssa. Treenattiin agilitya (tietysti). Oli todella kuuma, vaikka olikin kova tuuli, joten tehtiin vuoronperään lyhyitä treenejä. Oltiin siis ensimmäistä kertaa tänä kesänä ulkotreeneissä! Elvin kanssa treenattiin kahdella aidalla ennakoivia käännöksiä ja koiran puoleisen käden ja vastakäden erottelua. Tellen kanssa tehtiin puolestaan putki/aita vauhtisuoraa ja kokeiltiin hieman keppejä, jotka eivät ihan vielä suorina suju. Tellervo on siis opetellut kepittelemään vinokepeillä.

Eilen oli taas näyttelytreeni ja nyt tehtiinkin niin, että minä treenasin alusta asti Elvin kanssa. Elvi käyttäytyi hienosti, seisoi mahtavasti, mutta liikkumisen kanssa on suurimpia ongelmia. Siis minun täytyy kävellä, että Elvi ravaa eikä laukkaa innoissaan, mutta silloin Elvin ravikin on jotenkin ponnetonta ja se kulkee pää alhaalla kärsivän näköisenä. Jos kehun/innostan sanallisesti, Elvi ottaa katsekontaktin. Olemus ja kävely tietysti piristyy, mutta liikkeitä voi olla aavistuksen vaikea kontaktissa seuraavalta koiralta katsoa. Taidetaan vain hyväksyä Elvin hieman allapäinen kävely ja toivoa, että kokonaisuudella irtoaisi se H.

Tukka on sellaisessa tilanteessa nyt, että olen vähintäänkin huolestunut siitä, miltä tuo tulee näyttämään näyttelypäivänä. Nyt tukka on äärimmäisen ylipitkää, eikä alla näy mitään. Olen ottanut selästä about puolet pois ja nyt tuon tukka on harvaakin harvempaa, vielä kun jäljelle jääneet karvat ovat niitä yli 5 cm pitkiä... Se täytyy kuitenkin sanoa, että nyt tuo rintakehä taas näyttää hyvältä ja on lyhyt! Melkein siis väittäisin, että Elvi tarvitsisi vielä pari trimmiä, ennen kuin se olisi parhaassa mahdollisessa näytteykunnossaan, mutta kun on kolme viikkoa aikaa ja yksi trimmi varattuna, on näillä eväillä vain mentävä.


Hölmö kuva! Elvi näyttää tekevän jalkapallohyökkäystä kiven kimppuun, vaikka todellisuudessa juosee kiven ohitse :D


1 kommentti:

  1. Itsellä sama ongelma tuon ravin kanssa, mutta minä ainakin kehun Sofia paljon koska silloin se on tosi paljon paremman näköinen, vaikka ottaakin sitä katsekontaktia jonkinverran. Omasta mielestä se on kuitenkin parempi kuin masentuneen oloinen laahustus :)

    VastaaPoista