lauantai 5. toukokuuta 2012

Kontakteja

Ollaan taas viikkotreenien puutteen ansiosta treenailtu juoksukontakteja, mutta vieläkin pohdin, kannattaako näitä hioa loppuun lainkaan. Elvi nimittäin osaa tarjota pysäytystä 2on2offiin melko suvereenisti ja sen saisi kyllä pienellä vaivalla otettua mukaan radalle, mutta alkuperäinen syy, miksi en halua pysäytyskontaktia on lyllerö-Elvin ruumiinrakenne. Pieni, tanakka, lyhytjalkainen koira ei vaan millään ampaise pysäytyskontaktilta nollasta sataan samaan tapaan kuin isommissa luokissa paimenet, vaan vaikka siihen pysähdykseen ei itsessään menisi aikaa (eli käytännössä koira pysähtyy ja saa heti luvan jatkaa matkaa), kiihdytys pysähdyksen jälkeen syö arvokkaita sekunteja.

Toisaalta taas, pysäytyskontakti toisi sitä varmuutta, sillä jos satun vähänkin kisatilanteessa hetsaamaan Elviä ennen kontaktiesteitä (esim. vedättämällä edelliset esteet vauhdilla/kiihdyttämällä Elvin ollessa konaktiesteellä), se ei niitä malta juosta alas, vaan hyppää päästäkseen nopeammin jatkamaan matkaa. Toisaalta siis juoksukontaktienkaan hiominen ei mitään ihmeitä vaatisi, treeniä vain eri paikoissa ja eri viretiloissa, mutta silti Elvin historian tuntien luottamus koiraan voi jäädä puuttumaan. Eikä se ole puomi niinkään, mikä huolettaa, vaan A, joka vaatii enemmän malttia koiralta. Joka tapauksessa olisi jo aika saada kontaktit viimeisen päälle kuntoon, koiralla kuitenkin ikää jo kolme vuotta ja kolmosiin olisi into nousta ja kisatakin siellä ennen eläkkeelle siirtymistä.

Keinulla Elvi ottaa kiitettävän kontaktin ;)
Jos ei nyt jotain radikaalia tapahdu tai vastaan kävele jotain uskomattoman hyvää selitystä sille, miksi kannattaisi sittenkin jättää juoksukontakti pois, taidetaan jatkaa harjoittelua ja ottaa vaikka pysäytyskontakti sitten eläkkeellä treenattavaksi aiheeksi. Keskitytään nyt puhtaisiin suorituksiin ja sekunteihin, varsinkin edellämainituissa kun on vielä tekemistä.

Hyppytekniikkakoulutus olisi sellainen juttu, mihin haluaisin ehdottomasti päästä Elvin kanssa, että saataisi ihan oikeasti kunnon pohja hyppiskoulutukselle. Ollaan toki tehty hyppykoulutusta keskenämme, mutta se ei ole silti sama asia kuin asiantuntevan kommentaattorin kanssa treenaaminen. Josko siinä olisi kesälle tavoitetta saada kontaktit varmoiksi, nousta kolmosiin ja löytää hyppytekniikkakoulutuspaikka! Mejä-kokeisiin ei ainakaan alkukesästä päästy nyt sitten mihinkään, joten odotellaan loppukesän/syksyn paikkoja sitten, jos jossain onnistaisi. Kesällä aiotaan myös treenata tokoakin paremmalle mallille, liikkeestä seisominenkin alkaa jo pikkuhiljaa näyttää joltain. Parin hiipimisaskeleen kautta tosin edelleen, mutta on se jo parempi kuin metrien mukana valuminen. Kovasti on taas kalenteri täyttynyt menoista, ainut asia vain mitä todella harmittelen, on agilitykisojen vähäisyys. Kun ollaan Elviiran kanssa tähän mennessä menty periaatteella "ei se laatu vaan se määrä" ja tämä kesä alkaa pikku hiljaa näyttää siltä, että mottoa pitäisi kääntää ympäri.

Sateisena kevätpäivänä on mukava istua koneen ääressä pohtimassa, mitä kaikkea sitten pitäiskään tehdä, kun aurinko alkaakin taas paistaa.

Lisäyksenä vielä, blogin ulkoasun uudistuksesta huolimatta Saga (ja muut) on vielä mukana kuvioissa ja saa oman osansa maininnoista jatkossakin. Kotikoiraksi jäämisen myötä treeniblogin pito Sagan osalta jäi turhaksi, joten palaamme vanhaan. Jatkossa siis Elviiran elämää, Sagan seurassa :)

2 kommenttia: