maanantai 12. joulukuuta 2011

Vuoden viimeiset viikkotreenit

Tehtiin alla oleva rata (piirustus taas vähän sinnepäin)


Alkuun ohjasin oikelta ja tehtiin kolmoselle saksalainen, valssilla vitoselle ja sitten olisin itse tehnyt kutosen jälkeen persjätön, mutta kouluttajan ohjeistuksesta tehtiinkin sitten valssi. Elvi tosin kävi valssatessa vähän fyysiseksi eli olisiko liike sitten ollut liian hidas vai mikä. Yritettiin kepeille leijeröintiä. Oman logiikkani mukaan yritin jäädä taakse, etten omalla liikkeellä häiritsisi Elviä. No, se tuli koko ajan pois kepeiltä, joten otettiin sitten ilman leijeröintiä. Valssi keppien jälkeen ja hullun tiukka saatto putkeen (EI MENNYT PUOMILLE!!). Yritin sitten vielä persjättöjä putken ja pituuden jälkeen, mutta Ee haki hienosti kakkosaidan pituuden jälkeen. Taitava :)

Otettiin sitten uutta yritystä ja ihanaisen kouluttajan ohjeistuksella tehtiin loppuun pituudelle takaaleikkaus ja 14-aidalle sylkkäri. Kaikki jotka ovat jonkin aikaa seuranneet blogiamme ehkä tietääkin jo, että ollaan Elvin kanssa tehty hurjasti töitä takanaleikkausten ja sylkkäreiden kanssa, mutta ne eivät vain ota toimiakseen. No, tottakai tänään, kun kehuin suureen ääneen, että ne eivät toimi, molemmat toimivat loistavasti :D Ensimmäisellä yrittämällä Elvi pyörähti ennen pituutta ja aidan jälkeen, toisella kerralla kääntyi hienosti sinne minne pitikin. Uskomatonta. Näiden onnistuttua leijeröinti jäi vielä hampaankoloon, joten otettiin uudestaan se niin, että pidin itse liikkeen yllä ja olin käytännössä muurin tasalla, kun lähetin Elvin 9-aidalle ja kepeille ja juoksin ohjaus päällä vierellä (muurin ja aidan takana). JA LEIJERÖINTI ONNISTUI!!!

Elvi oli huippupätevä agilityhirmu tänään (kun tarpeeksi jauhettiin ;)

Keskiviikkona tokokurssi ja lauantaina vuoden viimeiset kisat Lempäälässä, sitten harrastusvuosi olikin siinä. Ympyrä sulkeutuu agilitykisojenkin osalta, sillä samaisessa paikassa oli tämän vuoden ensimmäisetkin kisat.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti