Oreniuksen koulutuksessa

Siitä asti, kun Elvi alkoi jumittaa tuon lannerangan kanssa (viime syksynä?), ollaan pidetty agitaukoa. Ja valitettavasti täytyy myöntää, ettei ole ollut mitään hinkua treenaamaan. Onneksi edellisestä seurastamme löytyy hulluja kavereita, jotka ajelivat aika monen monta sataa kilometriä Vantaalle Juha Oreniuksen koulutukseen (AA:lle) ja pyysivät minut Elvin kanssa mukaan. J on henkilökohtainen suosikkini noissa kouluttajissa. Jotenkin pysyy aina hyvin asiassa, selittää jos tarvitsee ja tsemppaa (ei jeejee-meiningillä) eteenpäin. Tämän koulutuksen ansiosta talven nukkumassa ollut agilitykipinäkin löytyi taas, jipii!

Rata oli ensinäkemältä mielenkiintoinen. Ei paha, mutta erilainen. Koitin kotona muistella esteiden etäisyyksiä ja taas hakkasin päätä seinään, miksei se treenivihko voisi olla mukana noissa treeneissä niin saisi heti siinä ja silloin piirtää radan ylös? Ratapiirros on siis vahvasti vain suuntaa antava.

Alussa jätin Elvin ensimmäisen hypyn eteen viistosti ja menin itse kakkoshypyn kohdalle. Heitto ykköselle, kakkosen takaakierrolle Elvi meni automaattisesti ja sitten pienellä haltuunotolla (mille ei oikeastaan ollut tarvetta, kun jätin vain tarpeeksi tilaa) kolmosen takaakierrolle hyppyjen puolelta ja päällejuoksulla pussille. Tämä alkupätkä oli ihan meidän ominta juttua, tuollaisissa Elvi toimii ja hyvin toimiikin, joten pala kakkua neloselle asti.

Sitten päästiin vitoselle ja Elvi lähti tottakai hienosti takaakierrolle joka kerta (vaikka lyllersin rikkinäisen polveni kanssa aina jäljessä siihen työntöön), mutta sitten kun tarkoitukseni oli niistää Elvi mukaan sieltä vitoselta, pakka levisi käsiin. Joo, niistot eivät todellakaan ole meidän vahva osaamisalue, en voi edes muistaa, olenko ikinä opettanut Eelle niistoja... Oma ajoitukseni oli koko ajan pielessä ja liian kiireellä olin jo menossa kohti seiskahypyn pakkovalssia, jolloin Elvi jätti tietysti hyppäämättä vitosen ja kääntyi vain juoksemaan perääni. Tätä paikkaa juostiin about miljoona kertaa ja koska en ole polvivammani takia ottanut yhden yhtä juoksuaskelta sitten syksyn, ei ihan riittänyt juoksukunto tuollaiseen rääkkiin. Toinen vaihtoehto tuohon tilanteeseen olisi sitten ollut vain kääntö takaakierrolle ja valssilla eteenpäin, mutta krhm, ei nuo valssitkaan ole sitä meidän ominta juttua...

Päästiin jotenkin henkihievereissä jatkamaan sitten eteenpäin ja J:n mukaan meidän kannatti ehdottomasti tehdä pakkovalssi seiskalle. Itse olisin halunnut tehdä saksalaisen, mutta ajoituksen kannalta pakkovalssi oli kyllä oikeampi. Vienti kasin kepeille ja heitto ysin takaakierrolle. Tahdoin tuossakin edistää keppien jälkeen jo kympille päin ja pariin kertaan Ee hyppäsikin ysin suoraan edestä. Takaakierto kympille ja vasemmalta puolelta 11-aidan kautta aalle.

13-aidan jälkeen hyppytrion ei-aa:n puolella persjättö ja oikealta puolelta ohjaten 14 ja 15. Taas persjättö, 16 ja 17 aitojen välissä välistäveto. Tai siis piti, mutta eihän me osata. Tai J:n sanoja lainaten, koira osaa, ohjaus ei ole riittävän vaativa. Eli kotiläksylistalla niistot ja välistävedot. Siitä jatkettiin sitten 18-aidalle vasemmalta ohjaten ja suoraa juoksua eteenpäin. Oikeastaan tuossa loppupätkässä ei ollut mitään ongelmia, mutta J pakotti juoksemaan loppupätkän myös toiseen kertaan ja voin sanoa, että olin niiiiiiiiiiiin fyysisesti loppu, että tuntui, ettei jalat liiku enää minnekään.Sitten se ohjauskin tietysti tipahti ja Elvikin oli jo sen verran loppu, ettei jaksettu oikeastaan enää kumpikaan edes keskittyä.

Muistikuva treenin viimeisistä hetkistä oli, kun J huutaa, että mitä paremmin ohjaan ja mitä kovempaa juoksen (=tsemppaan itse itseäni väsymyksestä huolimatta), sitä nopeammin saadaan lopettaa. Siinä oli sitä verenmaku suussa henkihieveriin asti treenaamisen meininkiä. Josta siis todellakin tykkään! 

Palautuu, palautuu..

Elviiran(kin) treenikunto ja -kestävyys on selvästi huonontunut tauon aikana, mutta keskittyi tuo silti yllättävän hyvin. Eikä mitään peitsaamista, ei mitään ontumista, ei mitään epämääräistä jäykkyyttä, mikä on tietysti superhyvä juttu kaiken jumittamisen jälkeen. Nesteytettiin kotosalla FitDogin Energyllä sekä edellisenä iltana, että vielä samana päivänä ja vaikka voisi kuvitella, että tuollainen valkoinen puuromainen mönjä ei maistu millään, Elvi nesteytyi oikein mielellään. Mukana hallilla oli sitten tietysti FitDogin Recoverya ja täytyy myöntää, että kyllä se maistuu paremmin treenin jälkeen kuin niin sanotusti kylmiltään. Eikä illalla tai seuraavana aamunakaan ollut Een kropassa mitään merkkejä kovasta treenistä, vaikka tuo sellainen olikin. Tuli ihan mieleen, että taitaa pulverit auttaa ja olla paikallaan :)

Vielä isot kiitokset treeniseuralle, oli kyllä huippukoulutus, ollaan aina innolla mukana J:n koulutuksissa! Agility on kivaa!