Sagalla on nyt ikää seitsemän kuukautta ja sisäsiisteys on parikuisen koiranpennun tasolla. Pissalla käydään ihan missä tahansa, sisällä, ulkona, ruokapaikalla, nukkumapaikalla, piilossa ja näkyvillä. Edistystä on tapahtunut oikeastaan vain siinä, että Saga pystyy nykyään itse pidättämään, kun näkee, että lähden avaamaan ulko-ovea, eikä tee niille sijoilleen tarpeitaan, vaan odottaa ulospääsyä. Mutta tällöinkin esim. Sagan heräämisen ja ulkonaolemisen välinen aikaero saa olla vain minuutin luokkaa. Neitiä ei siis tarvitse enää kantaa ulos.
Vedenjuonti on litran ja kahden välillä päivän aikana, mikä on 6 kilon painoiselle koiralle hurjan paljon, joten tämänkin vuoksi on ymmärrettävää, että Sagalla on käytännössä koko ajan hätä. Muutenhan likka on ruokavalion ansiosta piristynyt hurjasti ja rakastaa yli kaiken riehumista Een kanssa. Olen jo vakavissani harkinnut, josko hankkisin kissoille tarkoitetun hiekkalaatikon ja opettaisin Sagaa tekemään siihen tarpeensa. Jos Ässän pidätyskyky ei koskaan kehity sille tasolle, että neiti selviäisi työ- tai koulupäivieni ajan yöstä puhumattakaan käymättä ulkona, helpottaisi omaa elämääni suuresti se, ettei lattialla olisi toistakymmentä lammikkoa odottamassa siivousta. Ja lisäksi laatikkoon opettaminen pitäisi koirien elintilankin hygieenisenä silloin, kun en ole itse paikalla siivoamassa ja käyttämässä Sagaa tunnin-parin välein ulkona.
Vielä en heitä kirvestä kaivoon, voihan se olla, että Saga on vain hidas kehittymään (muutenkin ja sairautensa vuoksi). Henkisesti kaikki, sisäsiisteyden oppimisesta lähtien, mitä tämä koira on tuonut tullessaan on ollut raskasta ja vaikeaa, mutta sitten istahdan nojatuoliin ja Saga tulee nojaamaan jalkaani vasten tuijottaen herkeämättä kulmakarvojensa alta minua. Uskollinen pieni koira saa yhdellä ainoalla katseella valettua suuret määrät luottamusta jopa tähän epäilevään omistajaansa. Me selviämme kaikesta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti