keskiviikko 22. kesäkuuta 2011

Videopätkät

Tässä Tiian maanantaisen koulutuksen pätkä. Puomia edeltävällä aidalla saksalainen toimii ihan älyttömän hyvin (toisella kerralla), Elvin kylki raapii lähestulkoon siivekettä molemmin puolin! Ko. aidalle irtoaa myös hyvin takaakiertoon. Myöhemmin ei reagoi vastakkaiseen käteen, joten tehtävä puolivalssi. Kartturi ohjaa väärään päähän putkea. Huomion arvoista on, että Elvi hakee ihan jumalattoman kaukaa pimeän putken ollakseen putki-inhoinen Ee (sitä on treenattu ja vihdoinkin treenin tulos näkyy). Kepit tekee muuten ensimmäistä kertaa ulkona, joten tehtiin vain yksittäisenä esteenä, melkein ok suoritus, hieman hirvittää juhannuksen ulkokisat... Aidalle pimeän putken jälkeen oli tarkoitus tehdä ennakoiva valssi, mutta jostain syystä käänsin Eetä koko ajan väärälle puolelle. Aalta Ee hyppäsi alas, koska minä sanoin (en tiedä miksi) kesken aan TÄÄLLÄ. Ja silloihan Elvi tulee. Tämän jälkeen saatiinkin sitten kontaktipuhuttelu.



Eilen meidän oli tarkoitus osallistua Vau Cup -epiksiin, mutta huonosti menneen Tiian koulutuksen vuoksi päätinkin, että mennään vain hallille treenaamaan. Treenattiin Elville vaikeaa asiaa, samojen asioiden toistoa. Hyvin on neiti oppinut sietämään moneen kertaan samojen esteiden suorittamisen. Vahvistettiin myös juoksukontakteja, mutta ne toistot eivät tarttuneet videolle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti