lauantai 25. kesäkuuta 2011

Juhannuskisat osa 2

Tänään oli Tsau:n juhannusagilitykisojen toinen päivä Piikkiössä. Vuorossa olivat C- ja D-agilityradat. 1. radalla oli joitain pieniä vaaranpaikkoja, mutta eilisen perusteella olin jo asennoitunut siihen, että menemme jälleen tekemään mahdollisimman hyvää rataa ja keskittymään siihen, mitä ollaan tekemässä, eikä pohdiskelemaan lopputulosta. Puomi oli kolmantena esteenä ja sen halusin ihan tahallani varmistella, mutta eihän siinä mitään ongelmaa ollut, eilisen kummallisuuksia vain. Kaikki meni siis loistavasti radalla, kunnes 8. putkella tein takaaleikkauksen, enkä jäänyt varmistelemaan vaan luotin Elviin. Tapahtui siis juuri se, mitä olin eilen epäillytkin eli Ee kääntyi takaisin putkesta ja näin radalta vitonen. Kepeille epäröi jostain syystä mennä ja Ee odotti jostain syystä minulta lähtölupaa kepeille, mutta siitä ei saatu kieltoa ja hienosti pääsimme loppuun.




Toisella radalla oli yksi ainut vaaranpaikka aidoilla ennen aata ensimmäisellä kerralla. Selvisimme siitä, mutta sitten keppejä edeltävällä aidalla Elvi tiputti riman. Tyypillinen Elvin kanssa tapahtuva virhe, kun se joutuu hyppäämään tuollaisen aidan ja se yrittää tehdä kaarteesta liian pienen. Kepeillä Een keskittyminen jostain syystä herpaantui ja se meni yhden välin yli, korjattiin kepit ja sen jälkeen ne olivatkin ok. 12. ja 13. aidoilla kuuluu videolla, miten Een hyppytekniikka ei kyllä oikeasti ole kunnossa, sillä rimat kolisevat, vaikka pysyvätkin paikallaan. Elvin into oli parempi tällä radalla, mutta vauhtia puuttui tänäänkin molemmilla radoilla.




Jälkimmäisellä radalla Elviä oli tsemppaamassa turistikoirana toinen westie, muuten nämä kisat olivat westiettömät (ykkösluokan osalta siis). Hauskinta oli, että monet ihmiset tunnistivat Sagan skotiksi (vaikka likka on siis tooooodellla pitkässä karvassa) ja vielä useampi kysyi, kisaako se näissä kisoissa. Vielä on hieman matala ja sairas likka, mutta jos parantuminen edistyy tällä tavalla, mikäs meitä estää agilityn aloittamista ensi talvena ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti