Hiljaiseloa

Elvin blogi viettää hiljaiseloa joulukuun puoleenväliin saakka opiskelu- ja työkiireistä johtuen. Sitten onkin paljon raportoitavaa. Hyvää alkanutta joulukuuta kaikille!

Fifi ja rusettipeti.

Elvi ja Fifin peti. Hiljaiseloa.

Lenkkiä

Elvi tykkää lenkkeilystä, mutta kyllä siitäkin huomaa, miten tylsäksi elämä käy, kun ei ole harrastuksia, vaan pelkkää lenkkeilyä. Toki aktivoidaan pelien ja temppujen voimin, mutta silti Elvi välillä oikein vetää ulko-ovelta autolle, että pliiiiis lähdetään jonnekin.

Olen itse yrittnyt keksiä lenkeille jännitystä reittivalinnoilla. Harvemmin tehdään hihnalenkkiä asfaltilla, usein kierretään lähimetsän lenkkejä tai kiireessä kierretään pururadan parin kilometrin lenkki. Eilen käytiin pyöräilemässä (siis Elviira ravasi, itse pyöräilin) ja ei meinannut koira pysyä nahoissaan, kun oli niiiiiin intona vauhdista. Välillä hypätään bussiin ja ajellaan keskustaan tai jonnekin muualle vaeltelemaan, välillä taas hypätään autoon ja mennään muihin metsiin lenkkeilemään.

Parin viikon päästä ollaan jälleen fyssarin pöydällä kuuntelemassa asioita Elvin tulevaisuudesta. Tällä hetkellä ainakin kävely jumittaa välillä, peitsaaminen on tullut entistä pahempana takaisin ja painonsiirtotreenit ovat melkein mahdottomia eli ei ole Elviira ihan kunnossa ei. Tällä hetkellä näyttää siltä, että "loppuvuoden treenitauko" pitenee ainakin puolella vuodella eteenpäin, jos ei jopa jätä Elviä kokonaan sairaseläkkeelle lajista. Tosin eipä se Elvi mikään kipuinenkaan ole, vaan nimenomaan jumiutuneen oloinen, mikä on aina positiivisempaa. Ja tietysti vapaanaollessaan metsässä mikään ei vaivaa mihinkään suuntaan ;)

Maakuntamatkailua

Lähdettiin vapaapäivän kunniaksi maakuntamatkailemaan Elvin kanssa ja hieman huvitti kotiintullessa, miten monen kunnan kautta sitä ajettiinkin 40 kilometrin matka... Iitti, Kouvola, Nastola, Heinola, Lahti.. kylistä puhumattakaan!

Käytiin Iitissä Hiidensaaressa kiipeämässä Hiidenvuorelle. Oli kyllä upeat näkymät, vaikka hieman tietysti hirvitti, kun Elviira oli painattamassa jyrkänteelle ilman mitään huolenhäivää. Onneksi hihna oli matkassa. Harmittavasti itse vuorelle kiipeäminen oli hieman tylsää, sillä paikalle oli rakennettu portaat lähestulkoon koko matkalle, mutta Elvi kierteli polkujen kautta saman matkan ylös, joten samapa tuo, oliko minulla tylsä nousu vai ei. Kaikkinensahan vuoren alue oli pieni, mutta hyvä niin, sillä pimeys pääsi silti yllättämään ennen kuin ehdittiin takaisin autolle. Sain sentään muutaman valokuvan otettua, vaikka maisemat eivät pääse niissä yhtään oikeuksiinsa. Elviiran mielestä maakuntamatkailu oli superkivaa ja saihan se pitkin metsää juoksuhepuleita useampaan otteeseen.

Maakuntamatkailuun tietysti ajauduttiin ihan toisen reissun ansiosta, sillä pääsin tuijottamaan jotain minidonitseja (eli pieniä Donut's kennelin pentuja, kiitos tästä Piia!). Kuvat puhukoon puolestaan :)

Fifi!

On ihan unohtunut virallisesti esitellä bichon frisén, joka totta tosiaan tarttui sitten viikon mietinnän jälkeen mukaan siskolleni. Virallisesti Cute'n'Cool eli Cece, epävirallisesti Fifi ;) Fifi tulee ensi viikonloppuna moikkaamaan Elviiraa ensimmäisen kerran. Katsotaan, mitä pieniä valkoisia piippaavia koiria inhoava Ee tykkää.

Elviira pääsi tänään Riihimäellä käymään vakkarihoitotädillä makoilemassa ja vähän yritettiin jo pedata Elville hoitopaikkaa ensi vuoden alkuun, kun itse lähden Lontooseen lomalle. Sitä westietavaramäärää odotellessa...

Fysioterapiaa ja J. Orenius

Oltiin Elviiran kanssa fyssarilla ja vinohan tuo on vieläkin. Jäykkä edestä, muttei missään mahdottomassa jumissa mistään. Selvästi kuitenkin kipuili nyt takapäätään ja häntää tärisytti paikkapaikoin. Kysyinkin vielä erikseen, että pitäisikö tuota jo kiidättää kuvauksiin, johon fyssari sanoi, että ei ole mitään tarvetta, sillä röntgenissä ei tällä hetkellä näkyisi mitään. Jos hommaa ei saada korjattua ja takapään lihaksistoa (syviä lähinnä) vahvistettua, lannerankaan muodostuu spondyloosi ja sittenhän tuon tappajaisen aktiivi(urheilijan) elämä oli sillä taputeltu. Kovasti siis jatketaan työntekoa kuntoutuksen saralla. Ajattelin, että täytyy ottaa tässä jonain päivänä Elvistä jumppavideoita niin pysyy itselläkin sitten jatkossa muistissa mitä pitää tehdä ja miten ollaan tehty. Löydettiin aivan mahtava tapa treenata hidasta kävelyäkin sisällä, pienen pahvilaatikon avustuksella, mutta onpahan pirun vaikeaa Elvin mielestä. Siinäkin huomaa lähes täyden tiedottomuuden takajalkojen olemassaolosta, kun laatikon reunaa vasten yrittää vielä raahata niitä takakinttujaan ja melkein hermostuu, kun joutuu niitä nostelemaan kävelessään laatikon yli ;)

Fysioterapia jatkuu siis samaan malliin edelleen eli hoidetaan tuota ongelmaa (myös laserilla) ja kotona jumppaillaan. Agisaikku jatkuu niin ikään, tosin päästiin eilen Oreniuksen Juhan koulutukseen. Ja olipahan ihanaa mennä Elvin kanssa pitkin rataa. Tehtiin rimattomana tottakai ja namipalkalla (hidastaa sekä aivotoimintaa että vähentää loukkaantumisriskiä jalkapallon sijaan). Palkkaus ei ollut mieleinen tappajalle, mutta söi nyt kun ei kerran muutakaan saanut.

Tässäpä pitkästä aikaa siis vähän rataselostetta. Alun ohjaus niistopersjättönä kakkoselta puomille, heitto nelosen takaakiertoon ja kevyttä ( ;) ) juoksuvauhtia eteenpäin, kevyellä haltuunotolla seiskalle, heitto kasin takaakiertoon (ja voin muuten kertoa, että Elvi irtosi aivan älyttömän kaukaa tuon seiskan jälkeen takaakierrolle ♥), persjättö ja heitto putkeen. Kymppiaidan oikeanpuoleisen siivekkeen kautta kierrätys ja sitten pidinkin liian kiirettä ja huolimattomasti vedin Elvin pois 11-aidan takaakierrolta. Sainkin palautetta siitä, että jos itse liikun eteneepäin, koiranikin liikkuu, eli tuttua juttua, rytmitä oikein! Elvin maltti loppui kepeillä, mutta kun pääsi taas tekemisen makuun, ei niissä mitään ongelmaa ollut. Persjätöllä pimeään putkeen ja kutsumaan Elviä 15-aidan taakse, sieltä pakkovalssilla heitto aidalle ja matka jatkui, persjättö aan jälkeen ja sitten päästiinkin radan vaikeimpaan kohtaan, aidalle 21. Joo, ehkä olisi voinut kuvitella, että joku pyörittely tai muu olisi ollut vaikeaa, mutta ei, hankalinta on aina se, kun Elvin pitäisi kyetä itsenäiseen työskentelyyn. Oma rytmitykseni oli aivan metsässä aidalle 21, mutta kun saatiin se kuntoon, Elvin otti ja kääntyili ennen 21-aitaa jo takaisinpäin. Kunnon saatolla saatiin toki menemään aidalle, mutta kun laitoin sen jälkeen kaasun pohjaan (ohjaus päällä), että ehdin persjättöön putken jälkeen, Ee oli jo perässä, eikä mennyt putkeen. Tehtiin siis palkkailua putkelle namialustalla (ei mitään vetovoimaa sillä tosin, se jalkapallo toimii niin paljon paremmin). Sitten toki lopussa olin jo itse niin poikki etten jaksanut enää ohjata, saati juosta. 20 min reipasta liikettä riitti, onneksi juteltiin välillä agilityn vallitsevista villityksistä maailmalla (tai siis J. jutteli) niin sain itse hengähtää ;)

Oli kyllä kaikkinensa superantoisa koulutus ja sain uutta puhtia jatkaa valitsemallani tiellä ja tavalla Elvin irtoamisharjoitusten kanssa. Kun se kerran on edistynyt jo tähänkin pisteeseen niin miksei voisi edistyä vielä enemmän? Siinäpä se, miksi ei. Ja uusia ajatuksia ja vinkkejä sain ja kehitin tuon koulutuksen aikana omille ryhmäläisilleni talveksi. Yllättävän paljon sitä ehtii pohdiskella samalla, kun juoksee, ohjaa koiraa, kuuntelee kouluttajaa ja yrittää pysyä hengissäkin vielä vajaan puolituntisen aikana. Superihana Elviira oli kyllä ihan kuitti, kun päästiin jäähdyttelyn jälkeen autoon ja kotiin. Henkisesti rankkaa agilitya!

Noutajat

Meneväinen elämä jatkuu. Tässä viikon aikana on tullut pyörähdettyä Kotkassa, pk-seudulla ja Turussa Elviiran ja Kiri-lainakoiran kanssa. Jälkimmäinen on siis ollut hoidossa ja agikaverina taas. Elviiralla menee täysin hermo adhd-pikkupaimeneen ja kieltämättä varsinkin lenkillä, kun koirat ovat irti, on itseänikin alkanut jo hieman hermostuttamaan Elvin puolesta. Kiri on kuin unelma hihnan päässä, mutta vapaana huutaa kuin syötävä ja käy jatkuvasti rähisemään ja paimennushaukkumaan Elviiralle, joka tottakai ottaa ihan kaikki pienimmätkin sanomiset vakavissaan ja on kuin tulisilla hiilillä. Ollaan siis tehty vuorottelusysteemiä eli välillä toinen on irti, kun toinen on hihnassa ja sitten taas vaihdetaan. Mitään tappelua ei onneksi ole tullut, Kiri kun väistää, vaikkakin valitellen kohtaloaan samalla kovaan ääneen.

Tänään oli melkein aurinkoistakin yhdessä vaiheessa päivää ja kipaistiin kesän päätyttyä autioituneelle leirintäalueelle heittelemään palloa. Jälleen vuorotteluysteemi käyttöön, sillä Kiri ei ihan tahtonut ymmärtää, että sitä palloa ei välttämättä saa, saati kannata, ottaa Elviiran suusta. Tosin leikki loppui siihen, kun yhtäkkiä pallon lentäessä Elville, selkäni takaa singahtikin göötti-torpedo kaulapanta ja puolen metrin mittainen hihnanjämä kaulassa roikkuen (tosin ihan turhaan, sillä Elvi ehti pallolle ensin). Kamerakin osui mukaan pitkästä aikaa.

Mainitsemisen arvoinen seikka on myös se, että ei oltu suinkaan heittelemässä jalkapalloa, vaan tennispalloa. Elviirasta on tullut melkein noutaja ♥

Ja tietysti on pakko mainostaa, että pääsin itse katselemaan eilen Turun reissulla bichon firsé laumaa... vaikkeivät terrierejä olekaan, ovat otsatukat kyllä mahtavat! Yksi pieni (aikuinen) söpöläinen sinne jäi odottelemaan, josko sille olisi uusi koti tarjolla, ei toki tästä taloudesta, vaan siskoni luota. On kyllä ällöttävä ;)

Elämää Sagan jälkeen.

♥

Onko sitä?

Koti on hiljentynyt, sillä Elviira on koirista se, joka viihtyy omissa oloissaan kotona. Saga puolestaan oli aina siinä, vain olemassa, leikkimässä tai tutkimassa, että mitähän me nyt tehdään. Elvi on mykkä, kun taas Saga haukkui ja murisi ihan vain huvikseenkin, jos sattui tylsä tai hiljainen hetki. Lenkit sujuvat vauhdikkaammin, vaikka sielläkin Een leikkihepulit ovat käyneet minimiin seuran puutteesta. Elviiran yksinäisyys näkyy iltaisin myös siinä, että lelu on alkanut taas kulkeutua minun jalkoihini, kun ei ole sitä leikkikaveria, johon voisi purkaa kaiken energiansa. Onneksi nuo koirat viettivät kuitenkin myös aikaa erillään, joten mitään suruoireita Elvi ei ole esittänyt. Välillä se tosin käyttäytyy niin kuin se odottaisi Sagaa, lenkillä, kun mennään tutun mutkan taakse, johon Saga aina jäi pimentoon ja juoksi sitten perästä kovaa vauhtia tai kotona, kun pitää tarkistaa, että onko siellä eteisen naulakossa, takkien suojissa, kenkien päällä ketään mustaa nukkumassa. Ohessa Sagan viimeinen kuva, eläinlääkärille on matkalla yksi riutunut ja väsynyt pieni skotti.

Pieniä iloja ovat olleet muunmuassa lattialle palanneet matot ja järjestyksenvalvojaa vaatineet tehtävät lainakoiran tullessa taloon. Elviiran ollessa sairaslomalla, olen saanut lainakoiraksi agilitykentille aivan ihanan göötin, Kirin, ja viime viikonloppuna startattiinkin ensimmäiset yhteiset kisat Jyväskylässä. Kiri on superkuuliainen ja -ahne pikkupaimen, joka on ehkä tervepäisin koira, jonka olen pitkään aikaan tavannut! Elviira oli heti alkuun sitä mieltä, että Kiri voisi vaikka samantein lähteä kotiin, kun sen meille "hoitoon" hain ja niinhän se sitten koko pitkän viikonlopun ärhenteli ja purisi Kirille. Kisapäivänä Elvi jäi hoitoon ja Kirin kanssa käytiin pyörähtämässä 10 rv:n ja HYL:n verran radoilla. Saatiinpa siis uutta intoa ja lähdetään heti tulevana viikonloppuna uudestaan koettamaan onneamme Kotkaan, siellä en ole vielä koskaan ollutkaan kisaamassa.

Elviira ja Kiri

Elviiran kanssa ollaan edelleen jatkettu fyssarilta saamiamme kuntoutusohjeita, rangan venyttelyä, painonsiirtoja ja lihasjumppaa. Reilun viikon päästä pääsemme näyttämään tuota tapausta taas fyssarille ja kovasti olisi toiveissa, että Elvi saisi aloittaa kevyesti taas agilityn, mutta realistina olen kuitenkin henkisesti varautunut siihen, että sairasloma saattaa kestää jopa loppuvuoteen. Metsälenkkeilyä on myös harrastettu ja oikeastaan Helsingin trimmausreissua lukuunottamatta Elvi on lenkkeillyt koko ajan vapaana, minkä avulla olen siis entisestään edesauttanut sitä, ettei mikään paina mihinkään suuntaan, jolloin liike ja ranka pysyvät mahdollisimman vapaina ja luonnollisina.

Ikävä

Skotti pääsi tänään nukkumaan. 

Saga (Pionin Fairytale) 28.12.2010 - 2.10.2012

Fysioterapiaa

Elviira pääsi ensimmäistä kertaa Annakaisa Ventomäelle Kärkölään eli uudelle fyssarille hoitoon. Oireita olivat tosiaan siis kesällä alkaneet peitsaaminen aina kävellessä (ravi pysynyt kelvollisena, laukasta tullut jäykkää) ja välillä hihnalenkeillä poikittaminen eli takapää lähtee kulkemaan sivuttain menosuuntaan. Elvin kesäfyssarin, Marika Ruottisen, hoitama vasemman etupuolen täysjumikin oli toki huolena. Suurin pelko ja epäilys on ollut tätä uutta fyssariaikaa odotellessa lonkkien kunto.

Fyssari halusi ensi Elvin seisomaan suoraan. Tästä jo tehtiin huomio, että Elvin ranka on takapäässä hännästä lannerankaan vinossa. Toinen huomio oli sivuprofiilista katsottuna rangan mutka lapojen kohdalla, vaikka turkki hämääkin hienosti asian oikean laidan. (Ohessa ehkä selventävä piirros.)

Sitten fyssari alkoi työstää Elviä takapäästä eteenpäin. Takapäässä oli jumia lonkissa ja hännäntyvessä, vasemmalla edessä jumiutunut etuosa oli edelleen jumissa, eikä vasen etujalka tahtonut suoristua vaivattomasti eteenpäin. Fyssari totesi etupään olevan todennäköinen syypää peitsaamiseen, sillä jumiutunutta etujalkaa on helpompi käyttää suorana (eli  peitsissä nostaa jalka sivukautta eteen), eikä koukistaa niin kuin normaalissa kävelyssä. Takapäätä käsitellessään fyssarin ensimmäinen kysymys oli, onko Elvi leikkinyt jonkun sellaisen koiran kanssa, joka on saattanut ottaa sitä hännästä kiinni ja mieleen juolahti tietysti heti koko kesän jatkuneet jahtausleikit pihassa Tellervon kanssa, joka ei mistään muualta kiinni saa tai uskalla ottaa kuin hännästä. Toivottavasti siis onni onnettomuudessa ja poikittamisen sekä takapään jumiutumisen syy olisi vain tässä, että Telle on liian rajusti repinyt Elviiraa ja näinollenhan Ee tulee kyllä taas agikuntoon kuntoutuksen myötä. Fyssari oli sitä mieltä, että lonkissa ei edes välttämättä tarvitse olla mitään vikaa, sillä jos hännänjuuri/takapää on jumissa, ranka lähtee helposti vääntyilemään paremman asennon löytämiseksi.

Paljon metsälenkkeilyä vapaana, ovaalin jumppapallo päällä venyttelyä, tasapainotyynyillä painonsiirtoja ja tasapainoilua on luvassa pienissä pätkissä joka päivä seuraavan viiden viikon ajan, kunnes päästään uudestaan fyssarille ja katsotaan tilannetta, voidaanko kenties jo alkaa suunnittelemaan kevyttä paluuta agin pariin.

Onneksi sentään edes hieman parempia uutisia kuin mitä uskalsin odottaa, mutta voi että, Tellervo on rikkonut Elvin!

"Mitä? Häh? Ai minä vai?"

Piirinmestikset

Elviiran kanssa pyörähdettiin ensimmäistä kertaa ikinä piirinmestaruuskisoissakin viikonloppuna. Tunnelma ei ollut onnellinen ja odottavainen niin kuin pari kuukautta takaperin jo suunniteltiin, vaan huoli Elviirasta painoi koko kisailun ajan. Kaksi yksilöstarttia lauantaina ja yksi joukkuestartti sunnuntaina.

Tuomarina toimi Henri Luomala, ei ihan lemppareitani epäjohdonmukaisen tuomaroinnin ansiosta, mutta mukavia ratoja ollaan saatu aina Henrin suunnittelemilla pohjilla tehdä.

Agiradalta saatiin 10 rv (aliajalla, sij. 4.), yksi rima tippui ja puomin alakontakti jäi välistä. Ohjasin alun oikealta, valssilla aalle, jolloin tietysti kolmannen aidan rima tippui. Heitto aan jälkeiselle takaakierrolle, varmistus putkeen ja täysiä sokkarin tekoon ennen keppejä. Hieman tuli kiire, mutta ihan kohtalaisen hyvin ehdin juosta alta pois ja Elvihän haki toki hienosti kepit. Vasemmalta puolelta 8-aita, heitto takaakierrolle ja sokkarilla kympille. Myöhäinen ja töksähtelevä sokkari puolestaan 10-aidan jälkeen ja sitten tulikin päänraapimista aiheuttava kohta radalla. Jos olisin antanut Elvin juosta alakontaktin, se olisi todennäköisesti samalla vauhdilla juossut aalle, koska aa oli todellisuudessa hurjan lähellä puomia. No, en sitten antanut sen juosta vaan käänsin puomilta poispäin ja sieltähän se hyppäsikin, alakontaktin ohi. 13-aidan jälkeen jälleen sokkari kuin myös keinun jälkeen, muutoin perusohjausta. Elvillä oli aika kiva vire ja fiilis, mutta heti kun lähdettiin jäähdyttelylenkille, alkoi epätasainen liike ja peitsaus. Venyttelin Elviä lenkin lomassa eikä se tuntunut kipuilevalta, joten jatkettiin seuraavalle radalle.

Hyppärille mennessä Elvi ei ollut oikein oma itsensä, jotenkin oudon poissaoleva. Heti alusta huomasi, ettei kaikki ollut ok, Elvi varasti törkeästi ja oli muutenkin aivan omissa maailmoissaan. Tehtiin rataa töksähdellen eteenpäin ja kieltoja napsittiin sieltä täältä. Muurille Elvi teki kiellon ja juoksi koko esteen ohi pussiin, josta tuloksena HYL. Rata oli kyllä mukava, mutta Elvi ei halunnut olla siellä lainkaan.



Tulin siihen tulokseen, että Elvin kanssa ei kyllä lähdetän sunnuntain joukkueradalle, mutta sitten ryhmäpainostuksen ansiosta sinne ajauduttiinkin. Elvillä oli parempi vire ja fiilis sunnuntaina ja meno olikin oikein mukavaa. Saatiin joukkueradalta 5rv (joukkue ei sijoittunut) ja kävi ihan samalla tavalla kuin Agirodun Open Class -tasoituskisassa, kiihdytin liikaa puomilla, jolloin Elvistä lähti mörisevä ääni "odota mua!!" ja sieltähän se valkoinen tappaja juoksi puomin jälkeisen aidan ohitse perääni. Siitä siis vitonen, korjattiin ja päästiin hengissä maaliinkin vielä. Heti kun vire laskee normaaliksi eli mennään lenkille suorituksen jälkeen, alkaa peitsaaminen ja epätasainen liike. Evi siis kulkee agiradalla adrenaliinin voimalla.

Nyt Elvi saakin viettää sairaslomaa agilitysta, sillä epäilen syyksi lonkkaa/lonkkia. Toivottavasti saadaan fyssarilta apua keskiviikkona ja jonkinlaista kuntoutusohjelmaa, miten tästä eteenpäin. Onneksi Ee on pirtsakka ja vielä ollaan siis virallisesti terveiden kirjoissa, mutta en halua riskeerata ja ensin rikkoa koiraa treenaamalla ja kisaamalla ja sitten vasta todeta, ettei asialle voikaan tehdä mitään.