perjantai 20. helmikuuta 2015

Luomisen tuskaa

Tai pikemminkin valinnanvaikeutta. Olen nimittäin viime viikot yrittänyt pähkäillä Elvin koiratanssikoreografiaa.

Muuten hyvä, mutta pää on aivan täynnä ideoita, joiden valinnasta ja jäsentelystä ei tahdo tulla mitään. Tavoitteena olisi kuitenkin saada meidän ihkaensimmäinen kisaohjelma valmiiksi ja treenattua kesään mennessä.

Sen vuoksi olen päättänyt, että mennään jo repertuaarista löytyvillä tempuilla, keskittyen kokonaisuuteen ja yhteistyöhön. Aika paljon vaadittu ja melkoinen haaste,  mutta ilman tavoitteita ei tehdä mitään ja liian lepsuilla tavoitteilla ei tehdä tosissamme mitään ;)

Musiikkiin heräsin eräänä yönä ja miksasin alo-luokan minimimitan eli 1:30 minuuttia huudatusta. Tavattoman lyhyen tuntuinen aika itsekseen treenatessa, mutta yleisön edessä esiintyessä fiilis voi olla ihan toinen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti