Eilen kävin tekemässä 400 metrisen jäljen åyhdellä kulmalla, kun täällä on sateisten päivien ansiosta jo paikoin lumetonta metsissä. No, tarkoitus oli vanhettaa jälkeä yön yli, mutta iltapäivästä alkoi sataa lunta. Käytiin siis ajamassa Venlan kanssa vuoden ensimmäinen verijälki illalla. Jälkitarkkaa, siis todella jälkitarkkaa työskentelyä noin niin kuin tauon jälkeen, mutta eipä oikein muuta hyvää sanottavaa. Hirveä hinku, hätä ja kiire, hyvä kun tajusi sentään pysähtyä kaadolle (tosin oma iltaruoka siinä saattoi auttaa asiaa). Jos kelit pysyvät tällaisina, otetaan lähiviikkoina uusi jälki ja katsotaan, onko aivot paremmin mukana.
Elvin kanssa treenattiin tanssinumeron sisääntuloa. Kolmannen toiston jälkeen paineistui ja lopetettiin. Olen huomannut, että Elvi paineistuu helpommin ns. kotitreeneissä ja jos Ven on lähistöllä. Täytyy siis seuraavan kerran hallilla testata samaa sisääntuloa ja katsoa onko paikalla vaikutusta.
Eilisen treenipäivän jälkeen ajattelin, että pidetään tänään lepopäivä. Eli pelkkää lenkkeilyä. Meidän nurkilla, tarkemmin sanottuna parin kilometrin säteellä kotiovesta, lähtee yhteensä noin sadan kilometrin mittainen vaellusreitistö. Haaveiltiin siitä jo kesän lopussa ja syksyllä, mutta ei koskaan ehditty.
Lähdettiin tänään katselemaan löydettäisiinkö tuo meitä lähinnä oleva reitin aloituspää. Ja löydettiinhän me. Kiitos uuden älypuhelimen, retkikartta kulkee onnellisesti mukana matkan jokaisella askeleella. Ja muuten Endomondokin vaihdettiin SportsTrackeriin ja ainakin tähän mennessä olen ollut tyytyväinen siihen.
Ilokseni totesin, että reittiä oli ajettu moottorikelkalla eli olisiko se talvikunnossapidetty, jes! Lähdettiin talsimaan opastettua polkua ihmetellen eläinten jälkiä, vaihtuvia maisemia ja hiljaisuutta.
Hiljaisuus vaihtui painaviin sanoihin neljän, viiden kilometrin vaelluksen jälkeen, kun moottorikelkat olivat poikenneet pois reitiltä. Siinä sitten keskellä nevaa ihmetellään minua reiteen asti upottavassa hangessa, että mitä tehdään. Koirat sentään pysyivät hankikannolla, joten ajattelin, että ei tässä mitään, kilometrin verran isommalle polulle matkaa ja se olisi varmasti taas kelkalla ajettu.
Muutaman sadan metrin rämpimisen jälkeen ajattelin, että eipä tämä kevyt lenkki voisi tästä enää raskaammaksi muuttua. Hetken päästä kuitenkin hankikanto hävisi koiriltakin ja siinä sitten koko porukka kontattiin eteenpäin. Olen yleensä se ensimmäinen, joka sanoo, että pieni koira pärjää siinä missä isotkin ja jos minä pystyn etenemään, niin koiranikin pystyvät. Tuo umpihanki oli jo itsellenikin lähes mahdotonta, joten ei muuta kuin koiria auttamaan. Kannoin vuorotellen aina toista olalla, kun toinen rämpi eteenpäin. Yhteistyöllä selvittiin kuin selvittiinkin se järkyttävin kilometri ja onni oli, että meitä todellakin odotti se moottorikelkkaura polulla.
Tokihan sitä tuli mieleen, että oltaisi Elvin edestakaisinkävelyongelmasta huolimatta käännytty nevalla takaisin, mutta kun kolme terrieriä päättävät jatkaa eteenpäin, niin ;)
Ei siitä ihan sitä lepopäivän lenkkeilyä siis tullutkaan, mutta lepopäivänhän voi aina siirtää huomiseen. Nyt on pieni pintaraapaisu otettu tuohon vaellusreitistöön ja hinku lähteä uudestaan ja pidemmälle syntyi.
Ainut mikä puuttui matkasta oli vaellusseura. Schapet tulivat kerran jos toisenkin mieleeni vaellessa, mutta ehkä ne saadaan vielä joskus sieltä Lahden metsistä terriäisten vaellusseuraksi.
Onnellista sunnuntaita ja levänneenä kohti uutta viikkoa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti