Luonnetesti

Käytiin Elviiran kanssa Keravalla luonnetestissä. Ikää kaksi viikkoa vajaa kolme vuotta. Testipaikka oli mielestäni hieman erikoinen, muutaman metrin päässä kulki vilkas autotie, ihan vieressä kulki vilkas jalkakäytävä/pyörätie, yläpuolella nousivat ja laskeutuivat isot matkustajalentokoneet ja vieressä oli koirapuisto. Voisin väittää, että heikkohermoisempi koira ei olisi välttämättä edes päässyt testiin asti stressaantumatta. Hieman siis poikkesi miljöö luonnekuvauksesta, joka oli autiolla sorakuopalla keskellä ei mitään. Siellä kun oli aikaa keskittyä niihin vähäisiin ärsykkeisiin mitä siellä oli eli agiesteisiin ja tapahtuviin testin osiin. Harmillista sinänsä ettei jo pelkän testipaikan takia näitä kahta luonnekuvausta pysty millään tavalla vertailemaan, sillä Elvin käytös oli jo ärsykkeidenkin perusteella erilaista, vaikkakin Elvi oli molemmissa testeissä oma itsensä.

Tässä Elviiran luonnetestin video yhtenä palasena. Ensimmäiset 3 minuuttia pelkkää puhetta ja paikallaseisoskelua, kolmen minuutin kohdalla toinen koira ohittaa meidät kuvaajan selän takaa ja kolmen ja puolen minuutin kohdalla alkaa itse testi.



Toimintakyky +1, kohtuullinen
Terävyys +1, pieni ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua
Puolustushalu -1, haluton
Taisteluhalu +2, kohtuullinen
Hermorakenne +1, hieman rauhaton
Temperamentti +2, kohtuullisen vilkas
Kovuus +1, hieman pehmeä
Luoksepäästävyys +3, hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin
Laukauspelottomuus +++, laukausvarma

Yhteensä siis 153 pistettä ja hyväksytty tulos.

Elvi oli siis koko testin ajan varsin oma itsensä. Kovin hajut veti mennessään ja useassa kohdassa jalkoihin solmuuntuva naru aiheutti hämminkiä pikkukoirussa. Mutta perusrauhallinen ja alistuva Elvinen oli mukana ja vaikka Elvi käyttäytyikin ihan niin kuin pitikin noissa osioissa, olisin ehkä itse ollut hieman eri mieltä joissain kohdissa arvostelusta. Tuomareita (Mikael Laine, Sami Heikkilä) on kuitenkin uskominen. Huvittavimmat kohdat olivat ehkä kuitenkin uhkaava ihminen, kun jätin Elvin seinään kiinni ja pimeään huoneeseen odottelu. Elvi napottaa, napottaa, napottaa, napottaa. Jostain siis ehkä huomaa sen, että vaikka Ee ei todellakaan mistään eroahdistuksesta kärsi, ollaan me silti samaa settiä.

Pimeästä huoneesta tosiaan siis vielä sen verran, että Elvi löysi ensimmäisen ihmisen, joka tuli vastaan eli tuomarin ensin ja alkoi luimisteluintoilu, kunnes muisti, että minutkin piti etsiä ja haisteli tuolia, jolla istuin, kunnes yhtäkkiä nenä osuikin jalkaani ja kevyt luimistus, kehu ja sitten päästiinkin sisähajujen kimppuun! Jotenkin huvittava kontrasti sen välillä, miten Elvi tervehtii muita ihmisiä ja miten se tervehtii minua, muiden ihmisten kanssa jälleennäkemisen riemu on sanoinkuvaamattoman hienoa, jopa niin hienoa, että hypätään vähän vastekin ja minun kanssa riittää etäältä otettu katsekontakti, korvien pikaluimistus ja hännänheilutus, josta palkkana kehu. Ja siis näin haluankin, että minua tervehditään, en inhoa mitään muuta niin paljon kuin vasten hyppivää koiraa (oli se sitten iso tahi pieni) ja Elvi tietää sen, pätevä pieni :)

Olisi pitänyt myös laskea montako miljoonaa kertaa Elvi ehti merkkailla tuon parikymmenminuuttisen aikana, hajuja (jotka veivät mennessään) oli älyttömän paljon, kun maa oli ihanan sulaa. Luoksetulossa Elvi jäi hajujen lisäksi jumittamaan siihen tosiasiaan, että hihna roikkui perässä, siis kun sehän meinaa sitä, että se on irronnut jonkun kädestä ja pitää odottaa tai että se on jonkun kädessä kiinni, jolloin ei vedetä. Tuomarin kevyellä avustuksella Ee pääsi kuitenkin liikkeelle ;) Tynnyrin jälkeen päädyttiin aidan viereen, jossa oli lunta, jossa piti möyriä ja oli kivaa!

Ainut kohta, jossa Elvillä oli kaikista vaikeinta ja selkeästi epäkivaa alusta loppuun saakka oli kelkalla. Ee jäi ihan täysin jumiin, kunnes vaihdoin puolta. Mutta heti kun lähdetään kävelemään poispäin kelkasta, kaikki on ok. Eikä sitä jäljellejäävää pelkoakaan ollut järin hirveästi. Puolustushalukkuudesta tuomari kommentoi, että tuon kanssa ei välttämättä kannata nakkikioskilla lähteä ohittelemaan. Tokaisin siihen, että onneksi Elvillä on mut mukana, sillä meidän perheessä se on kyllä pomo, joka karkottaa ihmiset pois. Ja tuosta uhkaavasta ihmisestäkin huomasi sen, että Elvillä ei tosiaan ole mitään kokemuksia ihmisistä, jotka tekisivät sille pahaa. Ensin se katsoo ihmistä, että tuossa on jotain outoa ja kun se ei lopeta ja tulee lähemmäs, Elvi siirtyy jalkani viereen ja alistuu. Ja vaikka puolustushalu olikin ainut josta saatiin miinusta, ei se todellakaan ole mielestäni huono juttu, ei pienen terrierin tehtävä olekaan puolustaa minua varsinkaan ihmistä vastaan.

Mikään ei oikeastaan yllättänyt, vaan kaikki meni niin kuin kuvittelin ja niin kuin ennen testiä arvioin kameranaisellekin (superisti kiitosta vielä Ida!). Toisin kuin agikentillä nähdyn tappaja-Elvin kovuuden ja hermorakenteen alla piilee oikeasti ihan tasapainoinen, rauhallinen ja mukava pieni Elviira, jonka kanssa on superhelppo olla ja elellä.

Ainiin ja vielä piti mainita, että tuomari oli selvästi kotiläksynsä tehnyt, kun osasi heti alkuun tietää, että westie ja skotti ovat yhdessä viskikoirat. On nimittäin ollut yllättävän harvassa, jopa koiraihmisten keskuudessa, tieto siitä, miksi westie ja skotti kuuluvat yhteen ;)