keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

Iltalenkki

Elvi ei pääse vieläkään uimaan, mutta varpaat on jo kasteltu!
Saga nauttii lenkin juomatarjoilusta.
Molemmat hepuloivat vuoron perään rinteessä.
Tästä näkee Sagan kevättukan, ihan ei niin kaljuja ollakaan kuin talvella!
Kiiltonenäskotti
Elviira
Ei näitä onneksi mikään vaivaa...
Pitkästä aikaa tuli otettua kamerakin mukaan lenkille, vaikka näpit olivatkin ihan jäässä. Saga piristyi lenkillä yllättävän paljon ja juoksi kyllä monen viikon kävelylenkkien verran pitkin metsiä ja sulanutta nurmikkoa äristen ja öristen. Neidillä on taas korvatulehduskin, johon sain onneksi puhelinreseptillä antibioottia ja korvaan laitettavaa mönjää. Sagan korvat ovat kyllä oudot, kun niissä tuntuu lähestulkoon koko ajan olevan jotain kränää, mutta hei, eipä ole silmätulehdusta ollut enää pitkään aikaan! Elvi alkaa taas olemaan näköisensä trimmin puolesta, mutta onneksi huomenna saadaa helpotusta tähän hätään, kun päästään trimmaajan juttusille. Handleri on varattu ja henkisesti alettu valmistautumaan siihen, että Ee esiintyy kesäkuussa näyttelyssä, itse pääsen samaisessa näyttelyssä handlaamaan tibbe-Tellervon.

Vielä varoituksen sanana kaikille, nimittäin kennelyskää on taas liikenteessä. Jopa Hilma, joka ei ikinä saa kennelyskää köhii ja rohisee minkä ehtii. Ei kiva lainkaan!

1 kommentti:

  1. Meidän Sofia ei voi päästää lähellekkään tuollaisia heikkoja jäitä, on jo pariin otteeseen lähtenyt kirmaamaan niillee (kerran viime vuonna ja kerran tänä vuonna) niin että olen melkein sydänkohtauksen saanut! Ja kun meidän Lunan isäkin on hukkunut jäihin, niin pelkään todellaa että niin voi käydä meidänkin huimapäälle. Mutta onneksi jäät pian sulaa pois, Sofi on jo käynyt uimassa pariinkin otteeseen, vaikka vähän turhan kylmää siellä vielä kyllä on polskutella. Mutta eihän tämä neiti mitään kylmää tunne! :) Hienoja lenkkikuvia!

    VastaaPoista