Kisatreeniä

Vennin agitreenaaminen on erittäin hyvällä, jos ei jopa loistavalla mallilla. Uuden seuran löytymisen myötä ollaan saatu tärkeän estetreenin lisäksi viikoittainen agitreeni koutsin ohjauksessa. Tämä mahdollistaa siis häiriötreenaamisen, ohjaustekniikkatreenaamisen valvovien silmien alla, mutta myös Venlaan ja sen mielenmaisemaan tutustumisen.

Elviira on aina ollut valitettavan helppo tapaus. Lämpö nousee nollasta sataan, kun parkkeerataan treeni- tai kisapaikan (ei niin) läheisyyteen, radan läheisyyteen mennään vasta, kun edellinen koirakko on loppusuoralla ja Elville ei missään nimessä näytetä, mitä se edellinen koirakko siellä tekee. Sitten radalle tappajanraivolla, annetaan 110 prosenttia ja lähdetään pois. Tässä vaiheessa voidaan jo hieman rauhoittua, mutta heti, jos kuuluu agilityn ääniä jostain, kuumuus nousee taas nollasta sataan ja homma uusiksi väsyneempänä. Pähkinänkuoressa siis melko ennalta-arvattavaa ja toistuvaa käytöstä kerrasta toiseen.

Venla on jo arjessakin niin outolintu, että en aina pysty ymmärtämään. Tämän vuoksi agitreenaaminen sen kaikissa muodoissa onkin niin mielenkiintoista. Viime viikkoina ollaan erityisesti treenattu vaihtelevuutta. Välillä treenataan lyhyitä pätkiä, välillä pitkiä pätkiä, välillä yksi pätkä, välillä vaikka viisi. Toisinaan treenataan esteitä, toisinaan ohjauksia, toisinaan rataa. Joskus treenataan paikallaoloa, joskus leikitään, joskus tokoillaan kesken agitreenin. Suoritusten välillä Venni on ollut häkissä, autossa, paikkamakuussa, tehnyt temppuja, ollut kontaktissa ja tehnyt pitkää lenkkiä.

Tottakai on asioita, jotka edesauttavat haluttuja käytöstapoja tai asioita, jotka vain kuuluvat lajiin. En esimerkiksi koskaan kisatilanteessa pitäisi suorituksen jälkeen Venlaa kontaktissa perusasennossa tai pitkiä aikoja paikkamakuussa, vaan jäähdyttelylenkillä, jonka jälkeen niin sanotusti vapaalla, joko hihnanpäässä tai mieluummin omassa tilassa eli vaikka siellä häkissä tai autossa. Mutta tässä vaiheessa, kun haluan oikeasti oppia tuntemaan tuon pienen kummajaisen, haluan asettaa sen erilaisiin tilanteisiin ja nähdä, miten (pääkoppa) reagoi.

Ollaan siis myös treenattu kisatilanteita eli käyty möllikisoissa. Tarkemmin sanottuna supermölleissä eli luokissa, joissa on vain Venlalle helppoja ja tuttuja hyppyesteitä sekä putkia. Kisatreenien tarkoituksena kun on tässä vaiheessa ollut tilanteen tutkinta ja opettelu, ei niinkään se ratatreeni.

Venla on siitä helppo koira, että se on putkiaivoinen. Jos se keskittyy yhteen asiaan, se ei välttämättä koskaan edes huomaa toista (vrt. Elviira, jolla on 24 tuntia vuorokaudessa 360 asteen käsitys ympärillä olevista ja tapahtuvista asioista). Kisapaikoilla putkiaivoisuudesta on se hyöty, että toisten koirien ohittelu tiukoissa tilanteissa on helppoa. Venni kontaktiin ja avot, ei edes huomattu kiljuvaa pikkuchihua, takapuolta nuuskivaa beeceetä tai niskakarvoja nostelevaa terriäistä.

Vaikka ollaan kisapaikoilla oltukin treenaamassa olemista ja liikkumista, en ole kuitenkaan asettanut Venlaa tilanteeseen, jossa sen täytyisi sietää ns. vapaalla muiden koirien ahdistelua. Venni ei arvosta vieraiden koirien läheisyyttä, joten sitä en ole edes lähtenyt kokeilemaan. Ihmisiä olen antanut moikata normaalisti, jos ihmiset ovat halunneet moikata Venlaa. Muuten Venla on ollut kenkienvaihdon tai rataantutustumisen ajan omassa tutussa ja turvallisessa häkissä. Rauhassa. Sekin vielä, ihan rauhassa.

Mutta itse möllikisasuorituksiin, niin Venla on kyllä ollut positiivinen yllätys siinä, että se ei jännittyneessä kisatunnelmassakaan huuda. Innostuu kyllä, varsinkin kun näkee, että edellinen menee agilitya, mutta missään vaiheessa homma ei läiky yli ja radanseuraaminen katkeaa välittömästi, jos pyydän kontaktiin. Sama, kun kävellään kisaradan vierellä, jossa joku on paraikaa rataa suorittamassa. Venla pystyy hyvin kävelemään hihna löysällä vaikka radassa kiinni, ei huolta.

Silti, kun mennään radalle, intoa on kuin pienessä kylässä ja vauhtia osaamistasoon nähden riittävästi. Lähdössäpysymistä ei olla sen kummemmin treenattu, siellähän se pysyy. Toki sitäkin aletaan jatkossa treenaamaan myös kisatilanteissa varmemmaksi ja kaukaisemmaksi. Niin kuin treeneissäkin, välillä Vennin intoilu ilmenee lievänä keulimisena (vakiovirheeksi on tässä vaiheessa muodostunut hypyn ohi juokseminen ja hyppääminen ns. takaisinpäin). Tässä ohessa on video viimeisimmästä supermöllistartistamme, jossa ohjaajan osaamattomuus aiheuttaa molemmat virheet eli Venla toimii täydellisesti taitojensa mukaan! Ensimmäisiksi videoiksi laitoin kuitenkin edeltävästä kisasta tuplastartin videot eli sama rata kahteen kertaan, joista ensimmäisellä lähti kyllä pikkukoiralta itseltään välillä ihan lapasesta (kun olisi ollut mahtavaa mennä vain putkiin). Mutta iloisena yllätyksenä toisella eli uusintaradalla ainut virhekin oli ohjauksellinen, kun putkijarru ei ole vielä tuttu käsite. Tosin kakkosradalla huomaa myös sen, että lopussa alkaa kone hyytymään. Osasyynä tähän ol palkan puuttuminen noissa kisoissa. Mukana oli vain syötävää, ei sitä maagista vihreää taikapalloa.

  

  

  

Melko mieletöntä kerrassaan. Seuraavan kerran, kun mennään kisatreeneihin, lähdetään tekemään mölliratatreeni eli kokeilemaan, miltä ne muut esteet tuntuvat vierailla kentillä ja kisaympäristössä. Ja miten ne sujuvat, tottakai myös.

Onneksi elämään kuuluu myös paljon muuta kuin pelkkää westieagilitya. Seuraavaksi täytyykin kirjoitella kuulumisia tanssirintamalta. Olin katsomassa ensimmäistä kertaa elämässäni koiratanssin möllikisoja ja sieltä sain paljon ajateltavaa ja ehkä ilmapiiristä johtuen Elvinkin tanssinumeroita suunniteltua eteenpäin! Ja jos joku jaksaa oikeasti lukea näitä kilometritekstejä tajunnanvirrastani koskien Venlaa ja agilitya, niin täytyy onnitella ja nostaa hattua. Yhtä outoja olette kuin Venla ;)