EI

Tänä iltana oltiin Agilassa sellaisten oikeasti Venlan tasoisten (eli ei kaikki esteet hanskassa olevien) ryhmässä tuuraamassa ja kun katselin muiden menoa ja treenejä, jossain pään sopukoissa tuli mieleeni, että olisipa mukava joskus itsekin taas kouluttaa agia. Siis mitä ihmettä. Puolen vuoden täystauko ja kolme treenikertaa, niin motivaatio alkaa tekemään paluuta?

Tänä iltana myös tein jotain, mitä en ole varmaan koskaan aikaisemmin tehnyt! Olin ihan tuntemattomassa ryhmässä, vieraan koutsin tunnilla ja sanoin EI. Ihmettelin oikein itsekin, että onko kohta 9 vuotta agilityn treenaamista ja kolmannen agikoiran kohdalla todella voinut tapahtua jotain pientä aivotoimintaa omassa pääkopassani. Nimittäin pääni sisällä on erittäin selvä visio, miten Venlan kevättalvi ja tuleva kesä tässä edistyvät. Koska treenataan, mitä treenataan, miksi treenataan ja miten treenataan.

Tehtiin 11 esteen pikkurata (hyppyjä ja putkia), jossa oli muuri. Muistaakseni Venla on hypännyt muurin irtopalikoiden yli joskus vuotiaana tai alle, mutta mieleeni ei tule varsinaisia treenitilanteita esteen kanssa. Sanoin siis, että muuri on Venlalle uusi este, ei olla tehty. Enkä varmasti paljon valehdellutkaan. Koutsi oli sitä mieltä, että tehdään rata ensin muurille asti ja sitten treenataan sitä. No, näin tehtiin. Kun päästiin muurille, koutsi sanoi, että Venla ottaa sen varmasti (siis täyskorkean minimuurin) ihan tavallisena aitana ja sanoi, että lähettäisin Venlan muuria edeltäneeseen putkeen ja sittem vain vauhdilla muurille. En tietenkään sano, etteikö Venla olisi siitä yli hypännyt, mutta se suunnitelma päässäni huusi kovaan ääneen EI. Ja niin sanoin. EI.

Otin koutsin vastalauseista huolimatta targetilla pelkän muurin. Venla hyppäsi yli, mutta huonosti. Koutsi pisti edelleen vastaan, että olisi pitänyt ottaa putkelta, että olisi saanut paremman vauhdin. Mutta EI. Otin uudestaan targetin, samasta kohdasta ja avot, Venla hyppäsi ja hyppäsikin hyvin. Kolmannella toistolla (siis jo kolmannella) otettiin sitten se edeltävä putki mukaan kuvioihin. Venla sinkosi putkesta kiitolaukkaa muurin yli (koska edellisillä toistoilla siellä oli se target), ei mitään empimistä, ei mitään kyselemistä, ei mitään ongelmaa. Toistettiin sama muurikohta muutamaan otteeseen, kun otettiin vielä koko rataa ja jatkettiin muurilta loppuunkin, ilman ongelmia.

Vaikka tuo nyt oli pientä, hyvin pientä, niin koin, että olen kasvanut agikoiran ohjaajana. Aina pitäisi uskaltaa tehdä päätös ja seistä se takana, varsinkin, kun tietää olevansa oikeassa ja tekevänsä koiralleen oikeutta. Eikä olla koutsille mieliksi tai tehdä nyt tämän kerran näin, vaikka olisi muussa tilanteesa tehnyt toisin. Muistan, miten olen vuosien saatossa tuskaillut sekä Hilman että Elviiran kanssa, kun olen sokeasti uskonut jotain oppia ja myöhemmin oppinut sille paremman vaihtoehdon. Silloin on tullut mieleen, että miksei joku ole voinut jo etukäteen antaa näitä kaikkia vaihtoehtoja, joista olisi oman koira tuntien voinut itse valita parhaimman vaihtoehdon.

Onni on, että kaikki tämä vuosien saatossa kerääntynyt kokemus kiteytyy tällä hetkellä kristallinkirkkaaksi päämääräksi. Venlasta tulee loistava. Se on jo loistava.