Hyviä juttuja

Pyörähdettiin tänään eläinkaupassa tyttöjen kanssa täydentämässä Een ruokavarastoa eli kanakasvista ja kasvista tarttui matkaan. Molemmat saivat älyttömät westiekohtaukset, kun vastassa oli rapsuttelevaa henkilökuntaa ja melkein unohtui asia, miksi kauppaan oltiin edes tultu. Olin erityisen tyytyväinen siihen, että Venla kulkee 3,5-kuisena pentuna ympäri maita ja mantuja häntä pystyssä ja reippaana, mentiin sitten sisälle vieraaseen paikkaan tai minne tahansa muualle. Saivat autotekemiseksi yhden jättipossunkorvan, josta riitti mukavasti tekemistä molemmille vielä kotiin asti.

Iltalenkilläkin päivällä saavutettu hyvä mieli jatkui ja tehtiin mukavan reipas lenkki. Lenkin loppuvaiheessa tultiin risteykseen, jossa oli gordoninsetteri haistelemassa lumipenkkaa viitisen metrin päässä meistä. Elvi huomasi sen, kohotti päätään, nosti korviaan, mutta sen jälkeen katsahti minuun (josta kehu tietysti) ja jatkettiin tien yli palkkaamaan. Ei mitään pöhinää, rähinää, haukkua, ulvomista, varoitusta tai ääntä lähtenyt koko koirasta. Vaude. Tässä sen taas näkee, että kyllä ne opitut asiat vaan toimii ja tehoaa, kunhan niitä muistaa vahvistaa aika ajoin (viitaten siis sunnuntain ohitustreeneihin).

Nyt alkaneella viikolla on tarkoitus käydä vielä fyssarilla tarkastamassa tuota Een rangan vointia. Jos se edelleen on kunnossa/parempaan päin, ensi viikosta eteenpäin aletaan sitten kasvattamaan tuota agilitykuntoakin taas. Kentän ulkopuolella lisätään monipuolisempaa ja rankempaa liikuntaa Elville ja päästään jopa uimaan taas. Uinti kun on ollut pannassa sairasloman ajan, sillä vastoin kaikkia oletuksia, uinti ei ole paras liikuntamuoto jumiutuneelle kropalle. Elvi kun on siis ollut jumissa etuosastaan siksi, ettei takaosa ole ollut käytössä kivun vuoksi. Tällöin uidessaankin Elvi olisi vain käyttänyt etuosaansa ja näinollen jumiutunut entisestään. Helmikuussa pikku-Veekin pääsee mukaan uimalan ihmeelliseen maailmaan. Ainakinkotona suihku vetää pientä puoleensa niin paljon, etten usko ainakaan veden olevan se kauhun paikka tuossa hommassa.

Ohitustreeniä ja ylivilkkautta

Jes, oltiin Elvin kanssa treenailemassa ohituksia ja oli tosi kivaa! Tuntui mahtavalta päästä taas pitkästä aikaa tekemään jotain fiksua Elvin kanssa kaksistaan. Elvi oli ihan intona ja teki töitä kunnolla. Paikalla oli kuutisen muuta koiraa (isoja), joista muutama oli hieman rauhattomampi, yksi oli selvästi rauhattomampi ja yksi oli selvästi rauhallisempi. Elviiran hermon päälle otti eniten riehuva sakemanni, mutta yllättäen myös superrauhallinen bullmastiffi (tmv.), mutta toisaalta taas, siinä saattoi jo pelkkä koko olla ärsytyksen aihe.

Eli ohiteltiin toisiamme ensin isommalla parkkiksella, jossa sai etäisyyttä kunnolla toisiin. Elvi seuraili nätisti, mutta kahden edellämainitun kohdalla välillä teki niitä rähinäpyrähdyksiään. Tosin kaikki huutaminen oli kyllä tosi vähäistä, mistä olen erittäin ylpeä. Sitten tosiaan treenattiin samanmoisia ohituksia kadulla, mikä oli jo huomattavasti vaikeampaa Eelle. Tämän lisäksi tehtiin myös pujotteluharjoitusta (eli pujoteltiin muiden muodostaman johon läpi). Elvi huutaa selvästi siis sitä, ettei halua muiden tulevan lähelle (=jonkinlainen pelko), mutta luulen, että varsinkin noissa rähinäpyrähdysissä on kyse myös omaisuuden (=minun) puolustamisesta sekä namin vartioimisesta. Siis kun toinen koira menee ohi, Elvi käy kerran rähähtämässä ja tulee pois.

No, jatkamme kitkemistä ja sanottiinkin tuolla treeneissä, että tämä on meidän kymmenen vuoden tavoite!

Toinen asia, mikä tänään vapaapäivänä on tullut taas ilmi, on tuo Venlan ylivilkkaus. Tai eihän se ylivilkas ole, mutta Venlan on tosi vaikea rauhoittua nukkumaan päiväsaikaan. Nukkuu hyvin yksin, nukkuu hyvin öisin, mutta heti, jos jotain tapahtuu sisällä (tapahtumaksi riittää se, että telkkari on päällä), ei malta olla, vaan seuraa koko ajan mukana. Ja sitten tietysti narisee väsymystään ja kiukkuaa. Olen pohtinut eri syitä tälle ja toimintaratkaisuja.

Saatiin vihdoin ja viimein ruokarytmi vaihdettua kolmeen ateriaan päivässä neljästä, mikä auttaa osaltaan tuohon energiansaantiin. En myöskään ota Venlaa mukaan kaikista pisimmille lenkeille, vaan pidetään liikunnan määrä kohtuullisena (siis hihnalenkkeilyn), leikkiä toki saa ulkona ja sisällä niin paljon kuin jaksaa. Venla saa myös aivojumpaksi nenätyöskentelyä eli älypelejä pelattavaksi ja välillä saa ruuan kongista tai namipallosta. Välillä kun leikkivät Elvin kanssa liian rajusti liian pitkään, Venla käy oikein ylikierroksilla ja sitten lähtee kyllä ihan kaikki lentämään matalammilta tasoilta, kirjahyllyn alimmilta hyllyiltä ja eräänä päivänä hyppäsi verhoihinkin kiinni...


Että enpä osaa juuri sitä syytä näiden pohdintojen osalta osoittaa, minkä vuoksi tuo ei kykene päiväsaikaan väsyneenä nukkumaan. Tällä hetkellä ollaan ratkaistu asia sillä, että kun pikku-Vee käy selvästi kierroksilla ja on väsynyt, vien sen pari kertaa omaan nukkumapaikkaansa. Välillä saattaa rauhoittua nukkumaan hetkeksi, mutta jos ei, olen laittanut aitauksen portin kiinni ja jättänyt Venlan kokonaan omaan rauhaansa. Tällöin simahtaa kyllä melkein heti. Pitäisihän sen oppia rauhoittumaan tilanteessa kuin tilanteessa, mutta vaatii kyllä vielä todella paljon harjoitusta. Täytyy vielä yrittää tutustua aiheeseen, mutta otan mielellään myös ideoita, ehdotuksia ja ajatuksia vastaan pennun nukkumisongelmiin liittyen. Yöt nukkuu aina hyvin, mutta päiväsaikaan touhu on tällaista.

Vertailun vuoksi....

Elviira

Venla

Yhtä monta kuukautta elämää takana Elviiralla ja Venlalla kuvissa. Että onhan tuo Venla vaan niin erinäköinen westiepentu. Pystyt korvat, suora ja karkea turkki, piiiiiiiiiiiitkät jalat ja pikkuinen nenä!

♥

Kuulumisia

Sydämensulattaja © Tuija Laurila

Meille kuuluu tottatosiaan nykyään taas laumaelämää! Elvi sai tuossa joulukuun puolella uuden, pitkäjalkaisen westiekaverin. Neiti tottelee nimeä Venla, mutta viralliselta nimeltään plikka on Donut's Tosca.

Venla on hauska tapaus, kokoa tosiaan riittää (säkä vain muutaman sentin alle Elvin) tai siis ainakin jalkaa ja niillä on hyvä pistää mm. vastaan, kun joku yrittä ottaa syliin tai onnistuessaan siinä rimpuillessaan irti. Venni on ollut edellisessä elämässään sellainen kala, jota käytetään jalkahoidossa, jossa jalat laitetaan kalojen akvaarioon ja ne putsaavat kaikenmaailman epäpuhtauksia pois. Tai vaihtoehtoisesti sellainen pieni lintu, joka käy virtahepojen tmv. villieläinten hampaidenvälejä putsaamassa. Pääharrastuksena on siis, jos ei pissa-alustojen tuhoamista lasketa, paljaiden jalkojen ja varpaiden metsästys (nuolemistarkoituksessa) tai Elvin hampaiden putsaus.

Pikkuneitiä ei hirvitä juuri mikään, välillä ollessaan yksin lenkillä saattaa olla enemmän varuillaan kuin Elvin kanssa, mutta ei juuri muuten sätky. Koiria ei pelkää lainkaan, vaan tahtoo heti määrätä kaapin paikan ja käydä niskaan kiinni (siis alistaakseen). Ihmisiä rakastaa westiemäisellä innolla korvat luimussa ja kieli lipoen (pyrkimys päästä tietysti niihin ihaniin korviin käsiksi). Venla on pirteä ja aktiivinen pentu kaikin puolin ja kulkee lenkeilläkin jo mukavasti mukana. Ja sisäsiisteys on hyvällä mallilla, yöaikaan ei tee mitään sisälle, päivällä jos joutuu olemaan kauemmin kuin viisi tuntia itsekseen, tekee pissat alustalle.

Mutta ettei kaikki olisi pelkkää ruusuilla tanssimista, on Vennillä huonojakin puolia. Tai oikeastaan kaksi. Ahneus ja kovaäänisyys. Kaikki ruoka mikä vähänkin koskettaa maata, sujahtaa Venlan mahaan. Varastaa törkeästi ruokaa, jos siihen annetaan mahdollisuus, myös toisten koirien kupeista. Toisaaltahan se on ihan kiva, että kaikki ruoka maistuu ja kippo tyhjenee aina. Ehkä ikä tuo jotain järkeä tuohon ahneuteenkin.

Kovaäänisyys puolestaan on rasittavinta mitä tiedän. Venla huutaa tylsyyttä, nälkää (eli kun kuppi tyhjenee liian nopeasti tai kun kuppi ei osu nenän eteen riittävällä nopeudella), telkkarin mainoksille, komentaakseen, leikkiäkseen, päästäkseen ulos, päästäkseen sisälle jne. Eli lähestulkoon kaikelle. Elvihän oli mykkä pentuna johonkin puolivuotiaaseen asti. Aloin pohtia, että voisikohan pikkupennun haukkumisintoon vaikuttaa kasvattajan luona vietetty alkuelämä. Elvi kun tuli kodista, jossa oli vain ja ainoastaan tämä Elvin emä, joka ei haukkunut. Saga puolestaan tuli kodista, jossa oli muitakin koiria ja yleistä haukkumista, kuten myös nyt Venlakin. Olisipa mielenkiintoinen aihe tutkia, miten paljon pennun äänenkäyttöön vaikuttaa noiden 8 ensimmäisen elinviikon aikana opitut asiat.

Sellaisia kuulumisia Venlasta, eiköhän niitä tässä Elvin elämän ohessa kertoilla aina säännöllisesti :)

Elviiran kanssa puolestaan kevätkausi etenee siten, että ilmojen lämmettyä päästään taas aloittelemaan agilityn treenaamista. Ranka on suoristunut, onneksi, minkä ansiosta Eekin pääsee takaisin harrastuskentille. Häntävarovainen Elvistä on selvästi tullut eli leikkiessään muiden kanssa, ei siedä lainkaan sitä, että häntään kosketaan, vaan on heti rähisemässä eli jäi siitä selvästi jotain traumaa ja muistoa Elvillekin. Toiveena ja tavoitteena olisi saada tappaja taas kisakuntoiseksi, että päästäisi oikeastikin kokeilemaan niitä kolmosten kisoja. Voisin kuvitella, että loppukesästä voitaisi olla taas molemmat kisatikissä Elvin kanssa, mutta se jää nähtäväksi ja mennään Elvin kropan ehdoilla, ei aikataulun mukaan.

Paranemaan päin oleva peto © Tuija Laurila

Elvin "urosmainen" käytös on taas joululoman (joka vietettiin siis koiralaumassa eli Tellervon ja Hilman kanssa) jälkeen uusissa sfääreissä. Tuo reviirirähinöinti, vastaantuleville huutaminen, merkkaaminen (ulkona) ja nenä maassa kuljeskelu käskyistä huolimatta, alkoi steriloinnin jälkeen, muttei ole siis missään vaiheessa poistunut. Todellakin täytyy sanoa, ettei etukäteen muiden vakuuttelut siitä, ettei sterilointi vaikuta luonteeseen/käytökseen, oli kyllä täyttä puppua. Ei olisi koira voinut enempää muuttua.

Mutta aiheeseen siis, huomenna mennään yhden porukan kanssa keskustan tuntumaan treenaamaan kohtaamisia tai siis ohituksia. Ylipäätään saan siis Elville positiivista kokemusta vieraiden (rähisevien) koirien läsnäollessa eli namia naamaan, kun nähdään muita. Tätä on tullut tehtyä varsin vähän, sillä asutaan niin kaupungin laitamilla, ettei täällä juurikaan lenkeillä muita tule vastaan. Tai jos tulee, ne kääntyvät edeltävästä risteyksestä eri suuntaan ettei vaan kohdattaisi. Ensin pohdin pitäisikö myös ottaa Venla mukaan, mutta taidan jättää Vennin treenaamaan yksinoloa ja mennä toiste keskustan suuntaan ihmettelemään maailmaa.

Huomenna siis raporttia siitä, miten ensimmäisissä ohitustreeneissä meni, nyt takaisin sohvannurkkaan kahden westietyynyn kanssa ja leffa pyörimään!

Tellervo, Hilma, Elviira, Venla

Vennipenni

Täällä ollaan taas ja ryminällä jatketaan uutta vuotta :)

Elvi

 

Vennipenni

Elviira & Venla

Hiljaiseloa

Elvin blogi viettää hiljaiseloa joulukuun puoleenväliin saakka opiskelu- ja työkiireistä johtuen. Sitten onkin paljon raportoitavaa. Hyvää alkanutta joulukuuta kaikille!

Fifi ja rusettipeti.

Elvi ja Fifin peti. Hiljaiseloa.

Lenkkiä

Elvi tykkää lenkkeilystä, mutta kyllä siitäkin huomaa, miten tylsäksi elämä käy, kun ei ole harrastuksia, vaan pelkkää lenkkeilyä. Toki aktivoidaan pelien ja temppujen voimin, mutta silti Elvi välillä oikein vetää ulko-ovelta autolle, että pliiiiis lähdetään jonnekin.

Olen itse yrittnyt keksiä lenkeille jännitystä reittivalinnoilla. Harvemmin tehdään hihnalenkkiä asfaltilla, usein kierretään lähimetsän lenkkejä tai kiireessä kierretään pururadan parin kilometrin lenkki. Eilen käytiin pyöräilemässä (siis Elviira ravasi, itse pyöräilin) ja ei meinannut koira pysyä nahoissaan, kun oli niiiiiin intona vauhdista. Välillä hypätään bussiin ja ajellaan keskustaan tai jonnekin muualle vaeltelemaan, välillä taas hypätään autoon ja mennään muihin metsiin lenkkeilemään.

Parin viikon päästä ollaan jälleen fyssarin pöydällä kuuntelemassa asioita Elvin tulevaisuudesta. Tällä hetkellä ainakin kävely jumittaa välillä, peitsaaminen on tullut entistä pahempana takaisin ja painonsiirtotreenit ovat melkein mahdottomia eli ei ole Elviira ihan kunnossa ei. Tällä hetkellä näyttää siltä, että "loppuvuoden treenitauko" pitenee ainakin puolella vuodella eteenpäin, jos ei jopa jätä Elviä kokonaan sairaseläkkeelle lajista. Tosin eipä se Elvi mikään kipuinenkaan ole, vaan nimenomaan jumiutuneen oloinen, mikä on aina positiivisempaa. Ja tietysti vapaanaollessaan metsässä mikään ei vaivaa mihinkään suuntaan ;)

Maakuntamatkailua

Lähdettiin vapaapäivän kunniaksi maakuntamatkailemaan Elvin kanssa ja hieman huvitti kotiintullessa, miten monen kunnan kautta sitä ajettiinkin 40 kilometrin matka... Iitti, Kouvola, Nastola, Heinola, Lahti.. kylistä puhumattakaan!

Käytiin Iitissä Hiidensaaressa kiipeämässä Hiidenvuorelle. Oli kyllä upeat näkymät, vaikka hieman tietysti hirvitti, kun Elviira oli painattamassa jyrkänteelle ilman mitään huolenhäivää. Onneksi hihna oli matkassa. Harmittavasti itse vuorelle kiipeäminen oli hieman tylsää, sillä paikalle oli rakennettu portaat lähestulkoon koko matkalle, mutta Elvi kierteli polkujen kautta saman matkan ylös, joten samapa tuo, oliko minulla tylsä nousu vai ei. Kaikkinensahan vuoren alue oli pieni, mutta hyvä niin, sillä pimeys pääsi silti yllättämään ennen kuin ehdittiin takaisin autolle. Sain sentään muutaman valokuvan otettua, vaikka maisemat eivät pääse niissä yhtään oikeuksiinsa. Elviiran mielestä maakuntamatkailu oli superkivaa ja saihan se pitkin metsää juoksuhepuleita useampaan otteeseen.

Maakuntamatkailuun tietysti ajauduttiin ihan toisen reissun ansiosta, sillä pääsin tuijottamaan jotain minidonitseja (eli pieniä Donut's kennelin pentuja, kiitos tästä Piia!). Kuvat puhukoon puolestaan :)

Fifi!

On ihan unohtunut virallisesti esitellä bichon frisén, joka totta tosiaan tarttui sitten viikon mietinnän jälkeen mukaan siskolleni. Virallisesti Cute'n'Cool eli Cece, epävirallisesti Fifi ;) Fifi tulee ensi viikonloppuna moikkaamaan Elviiraa ensimmäisen kerran. Katsotaan, mitä pieniä valkoisia piippaavia koiria inhoava Ee tykkää.

Elviira pääsi tänään Riihimäellä käymään vakkarihoitotädillä makoilemassa ja vähän yritettiin jo pedata Elville hoitopaikkaa ensi vuoden alkuun, kun itse lähden Lontooseen lomalle. Sitä westietavaramäärää odotellessa...

Fysioterapiaa ja J. Orenius

Oltiin Elviiran kanssa fyssarilla ja vinohan tuo on vieläkin. Jäykkä edestä, muttei missään mahdottomassa jumissa mistään. Selvästi kuitenkin kipuili nyt takapäätään ja häntää tärisytti paikkapaikoin. Kysyinkin vielä erikseen, että pitäisikö tuota jo kiidättää kuvauksiin, johon fyssari sanoi, että ei ole mitään tarvetta, sillä röntgenissä ei tällä hetkellä näkyisi mitään. Jos hommaa ei saada korjattua ja takapään lihaksistoa (syviä lähinnä) vahvistettua, lannerankaan muodostuu spondyloosi ja sittenhän tuon tappajaisen aktiivi(urheilijan) elämä oli sillä taputeltu. Kovasti siis jatketaan työntekoa kuntoutuksen saralla. Ajattelin, että täytyy ottaa tässä jonain päivänä Elvistä jumppavideoita niin pysyy itselläkin sitten jatkossa muistissa mitä pitää tehdä ja miten ollaan tehty. Löydettiin aivan mahtava tapa treenata hidasta kävelyäkin sisällä, pienen pahvilaatikon avustuksella, mutta onpahan pirun vaikeaa Elvin mielestä. Siinäkin huomaa lähes täyden tiedottomuuden takajalkojen olemassaolosta, kun laatikon reunaa vasten yrittää vielä raahata niitä takakinttujaan ja melkein hermostuu, kun joutuu niitä nostelemaan kävelessään laatikon yli ;)

Fysioterapia jatkuu siis samaan malliin edelleen eli hoidetaan tuota ongelmaa (myös laserilla) ja kotona jumppaillaan. Agisaikku jatkuu niin ikään, tosin päästiin eilen Oreniuksen Juhan koulutukseen. Ja olipahan ihanaa mennä Elvin kanssa pitkin rataa. Tehtiin rimattomana tottakai ja namipalkalla (hidastaa sekä aivotoimintaa että vähentää loukkaantumisriskiä jalkapallon sijaan). Palkkaus ei ollut mieleinen tappajalle, mutta söi nyt kun ei kerran muutakaan saanut.

Tässäpä pitkästä aikaa siis vähän rataselostetta. Alun ohjaus niistopersjättönä kakkoselta puomille, heitto nelosen takaakiertoon ja kevyttä ( ;) ) juoksuvauhtia eteenpäin, kevyellä haltuunotolla seiskalle, heitto kasin takaakiertoon (ja voin muuten kertoa, että Elvi irtosi aivan älyttömän kaukaa tuon seiskan jälkeen takaakierrolle ♥), persjättö ja heitto putkeen. Kymppiaidan oikeanpuoleisen siivekkeen kautta kierrätys ja sitten pidinkin liian kiirettä ja huolimattomasti vedin Elvin pois 11-aidan takaakierrolta. Sainkin palautetta siitä, että jos itse liikun eteneepäin, koiranikin liikkuu, eli tuttua juttua, rytmitä oikein! Elvin maltti loppui kepeillä, mutta kun pääsi taas tekemisen makuun, ei niissä mitään ongelmaa ollut. Persjätöllä pimeään putkeen ja kutsumaan Elviä 15-aidan taakse, sieltä pakkovalssilla heitto aidalle ja matka jatkui, persjättö aan jälkeen ja sitten päästiinkin radan vaikeimpaan kohtaan, aidalle 21. Joo, ehkä olisi voinut kuvitella, että joku pyörittely tai muu olisi ollut vaikeaa, mutta ei, hankalinta on aina se, kun Elvin pitäisi kyetä itsenäiseen työskentelyyn. Oma rytmitykseni oli aivan metsässä aidalle 21, mutta kun saatiin se kuntoon, Elvin otti ja kääntyili ennen 21-aitaa jo takaisinpäin. Kunnon saatolla saatiin toki menemään aidalle, mutta kun laitoin sen jälkeen kaasun pohjaan (ohjaus päällä), että ehdin persjättöön putken jälkeen, Ee oli jo perässä, eikä mennyt putkeen. Tehtiin siis palkkailua putkelle namialustalla (ei mitään vetovoimaa sillä tosin, se jalkapallo toimii niin paljon paremmin). Sitten toki lopussa olin jo itse niin poikki etten jaksanut enää ohjata, saati juosta. 20 min reipasta liikettä riitti, onneksi juteltiin välillä agilityn vallitsevista villityksistä maailmalla (tai siis J. jutteli) niin sain itse hengähtää ;)

Oli kyllä kaikkinensa superantoisa koulutus ja sain uutta puhtia jatkaa valitsemallani tiellä ja tavalla Elvin irtoamisharjoitusten kanssa. Kun se kerran on edistynyt jo tähänkin pisteeseen niin miksei voisi edistyä vielä enemmän? Siinäpä se, miksi ei. Ja uusia ajatuksia ja vinkkejä sain ja kehitin tuon koulutuksen aikana omille ryhmäläisilleni talveksi. Yllättävän paljon sitä ehtii pohdiskella samalla, kun juoksee, ohjaa koiraa, kuuntelee kouluttajaa ja yrittää pysyä hengissäkin vielä vajaan puolituntisen aikana. Superihana Elviira oli kyllä ihan kuitti, kun päästiin jäähdyttelyn jälkeen autoon ja kotiin. Henkisesti rankkaa agilitya!