Näyttelyviikonloppu

Tyttöjen kanssa vietettiin eilinen lauantai Kouvolassa näyttelyssä ja tänään jatketaan näyttelyvierailua Heinolassa. Kumpikaan terriäisistä ei onneksi ole esillä, vaan kuulumme Tellervo-tibben kannatusjoukkoihin.

Elviira meni sekaisin, kun lähestyimme näyttelyaluetta, sillä nykyään tuolle likalle koirien- ja väenpaljous tarkoittaa lähestulkoon aina jotain agilityyn liittyvää. Autosta ulos päästyään keuhkosi ja vauhkosi ja vartioi suurella vimmalla laumaansa. Ee rauhoittui vasta ehkä viiden minuutin paikallaolon jälkeen ymmärtämään, että tässä ollaan nyt jonkun muun kuin agilityn äärellä. Toki asiaa auttoi se, että teimme koirille tukikohdan retkituolien, makuualustojen ja Tellervon kevythäkin avulla. Jos joku koira yritti tulla oikein lähelle tai juoksi läheltä, Ee, niin kuin normaalistikin, oli lähdössä korjaamaan tätä tilannetta rähähtämällä, mutta onneksi minun ennakoitu rähähdykseni tehoaa noinkin koiravilkkaissa tilanteissa. Tästä taas totesimme sen, että Elviira ei vain ole koirista pitävä koira.

Westiekehää vilkaisin vain nopsasti ja naureskelin, että Een kanssa täytyykin kiertää vähän kauempaa, hyvässä trimmissä oleva westie kun on hieman toisenlainen Elviin verrattuna ;)

Saga puolestaan oli superonnellinen, sillä näyttely vilisi vieraita koiria ja ihmisiä ja kaikkea ihmettä. Hihnassa käveltiin hienosti ja vauhdilla ja pieni tokoiluhetkikin maltettiin suorittaa raviradan kaviouralla. Saga on jotenkin niiin erilainen koira kuin Elviira ja tarkoitan tämän siis vain hyvällä molempia tyttöjä kohtaan. Saga on supersosiaalinen (vaikkakin pentuaikana sosiaalistaminen meni aivan pieleen, eikä likka nähnyt kuin kourallisen koiria tai elämää, siinä ehkä siis hyvän perusluonteenkin vaikutuksen näkee) kaikkia ihmisiä, koiria ja tilanteita kohtaan. Mikään ei hirvitä, kaikki on oikeastaan vain kivaa. Häiriöherkästä koirasta ei Sagan tilanteessa voi puhua, sillä vähän treenatessamme perusasentoa siinä vilinän keskellä, ainut ympäristötekijä, joka sai jonkun reaktion aikaiseksi (eli pää kääntyi pois katsekontaktista) oli vähän isompi skotti, skotlanninhirvikoira, jonka kanssa pikkuneiti olisi lähtenyt heti leikkimään! :D Paikalla istuessamme Saga kipusi Tellervon häkkiin ja kaivoi sieltä jonkun puruluun ja viihdytti itseään pitkän aikaa, kunnes väsymys voitti ja oli nokosten vuoro. Kaikenkaikkiaan Saga on osoittautunut reippaaksi ja sopeutuvaiseksi koiraksi, joka ei stressaannu missään tilanteessa.

Skottikehää tuijottaessamme huomasimme avoimen luokan nartun, joka ei ollut juuri Sagaa isompi. Olen ollut huolissani tuon minikoiran koosta, mutta totesinkin, että jos aikuinen näyttelykoirakin on vain aavistuksen kookkaampi, ei tuon skotinpoikasen koko voi ihan hirveän pielessä olla.

Hauskoja tilanteita, hetkiä ja tapauksia näyttelyissä kohdataankin, mutta olen kyllä vakaasti sitä mieltä, että minusta ei koskaan koiranäyttelyihmistä saa. Tytöt saavat tyytyä elämään sen asian kanssa.