Fysioterapiaa ja J. Orenius

Oltiin Elviiran kanssa fyssarilla ja vinohan tuo on vieläkin. Jäykkä edestä, muttei missään mahdottomassa jumissa mistään. Selvästi kuitenkin kipuili nyt takapäätään ja häntää tärisytti paikkapaikoin. Kysyinkin vielä erikseen, että pitäisikö tuota jo kiidättää kuvauksiin, johon fyssari sanoi, että ei ole mitään tarvetta, sillä röntgenissä ei tällä hetkellä näkyisi mitään. Jos hommaa ei saada korjattua ja takapään lihaksistoa (syviä lähinnä) vahvistettua, lannerankaan muodostuu spondyloosi ja sittenhän tuon tappajaisen aktiivi(urheilijan) elämä oli sillä taputeltu. Kovasti siis jatketaan työntekoa kuntoutuksen saralla. Ajattelin, että täytyy ottaa tässä jonain päivänä Elvistä jumppavideoita niin pysyy itselläkin sitten jatkossa muistissa mitä pitää tehdä ja miten ollaan tehty. Löydettiin aivan mahtava tapa treenata hidasta kävelyäkin sisällä, pienen pahvilaatikon avustuksella, mutta onpahan pirun vaikeaa Elvin mielestä. Siinäkin huomaa lähes täyden tiedottomuuden takajalkojen olemassaolosta, kun laatikon reunaa vasten yrittää vielä raahata niitä takakinttujaan ja melkein hermostuu, kun joutuu niitä nostelemaan kävelessään laatikon yli ;)

Fysioterapia jatkuu siis samaan malliin edelleen eli hoidetaan tuota ongelmaa (myös laserilla) ja kotona jumppaillaan. Agisaikku jatkuu niin ikään, tosin päästiin eilen Oreniuksen Juhan koulutukseen. Ja olipahan ihanaa mennä Elvin kanssa pitkin rataa. Tehtiin rimattomana tottakai ja namipalkalla (hidastaa sekä aivotoimintaa että vähentää loukkaantumisriskiä jalkapallon sijaan). Palkkaus ei ollut mieleinen tappajalle, mutta söi nyt kun ei kerran muutakaan saanut.

Tässäpä pitkästä aikaa siis vähän rataselostetta. Alun ohjaus niistopersjättönä kakkoselta puomille, heitto nelosen takaakiertoon ja kevyttä ( ;) ) juoksuvauhtia eteenpäin, kevyellä haltuunotolla seiskalle, heitto kasin takaakiertoon (ja voin muuten kertoa, että Elvi irtosi aivan älyttömän kaukaa tuon seiskan jälkeen takaakierrolle ♥), persjättö ja heitto putkeen. Kymppiaidan oikeanpuoleisen siivekkeen kautta kierrätys ja sitten pidinkin liian kiirettä ja huolimattomasti vedin Elvin pois 11-aidan takaakierrolta. Sainkin palautetta siitä, että jos itse liikun eteneepäin, koiranikin liikkuu, eli tuttua juttua, rytmitä oikein! Elvin maltti loppui kepeillä, mutta kun pääsi taas tekemisen makuun, ei niissä mitään ongelmaa ollut. Persjätöllä pimeään putkeen ja kutsumaan Elviä 15-aidan taakse, sieltä pakkovalssilla heitto aidalle ja matka jatkui, persjättö aan jälkeen ja sitten päästiinkin radan vaikeimpaan kohtaan, aidalle 21. Joo, ehkä olisi voinut kuvitella, että joku pyörittely tai muu olisi ollut vaikeaa, mutta ei, hankalinta on aina se, kun Elvin pitäisi kyetä itsenäiseen työskentelyyn. Oma rytmitykseni oli aivan metsässä aidalle 21, mutta kun saatiin se kuntoon, Elvin otti ja kääntyili ennen 21-aitaa jo takaisinpäin. Kunnon saatolla saatiin toki menemään aidalle, mutta kun laitoin sen jälkeen kaasun pohjaan (ohjaus päällä), että ehdin persjättöön putken jälkeen, Ee oli jo perässä, eikä mennyt putkeen. Tehtiin siis palkkailua putkelle namialustalla (ei mitään vetovoimaa sillä tosin, se jalkapallo toimii niin paljon paremmin). Sitten toki lopussa olin jo itse niin poikki etten jaksanut enää ohjata, saati juosta. 20 min reipasta liikettä riitti, onneksi juteltiin välillä agilityn vallitsevista villityksistä maailmalla (tai siis J. jutteli) niin sain itse hengähtää ;)

Oli kyllä kaikkinensa superantoisa koulutus ja sain uutta puhtia jatkaa valitsemallani tiellä ja tavalla Elvin irtoamisharjoitusten kanssa. Kun se kerran on edistynyt jo tähänkin pisteeseen niin miksei voisi edistyä vielä enemmän? Siinäpä se, miksi ei. Ja uusia ajatuksia ja vinkkejä sain ja kehitin tuon koulutuksen aikana omille ryhmäläisilleni talveksi. Yllättävän paljon sitä ehtii pohdiskella samalla, kun juoksee, ohjaa koiraa, kuuntelee kouluttajaa ja yrittää pysyä hengissäkin vielä vajaan puolituntisen aikana. Superihana Elviira oli kyllä ihan kuitti, kun päästiin jäähdyttelyn jälkeen autoon ja kotiin. Henkisesti rankkaa agilitya!