AGILITY!

Vanhan seuran äkkikasvu suureksi seuraksi, osittain riistäytyen kasvuvaiheessa käsistä ja treenihallin vesivahinko, joka napsi sen viimeisenkin treenimahdollisuuden pois sekä Elvin agikentiltä poistuminen aiheuttivat kaikki viimeisten vuosien aikana omaan päähäni motivaationpuutteen. Agility ei kyllä kiinnostanut Lahden suunnalla enää ollenkaan, ei edes Venlan kanssa. Treenien veto sentään jotenkin vielä kiinnosti, mutta enpä voi sanoa, että olisin siihenkään enää suhtautunut yhtä innolla kuin ennen.

Sitten muutettiin ja pieni kipinä heräsi, että löytyisiköhän sitä agilityintoa uudella paikkakunnalla. Saatiin harkkaoikeus lähikenttään ja käytiinkin siellä kesän aikana pariin otteeseen, mutta eipä tuo agilitykärpänen paljon nakerrellut. Lähes puolen vuoden täystauko agilitysta ja liityin LAKKE:n riveihin. Pienehkö agiseura, joka toimii Lapuan seudulla. Vähän jännitti, että mitähän pakkopullaa tästä tulee (siis henkisesti itselleni), kun sitoutuu käymään viikoittain treeneissä ja kaiken lisäksi anoin omatoimiharkkaamisoikeudenkin.

Viime torstaina lähdettiin sitten ensimmäistä kertaa kohti Agilaa ja lähes viimeisellä minuutilla kurvattiin oikeaan pihaan (käytiin kiertämässä parit maatalot matkalla kohteeseen). Hyppäsin ulos autosta ja ennen kuin ehdin tehdä mitään, minua jo huudeltiin hallin ovelta. Täytyy sanoa, että oli enemmän kuin piristävää tuntea itsensä tervetulleeksi treeneihin, seuraan ja koko maakuntaan! Koutsi on iloinen, pirteä, mutta opettaa ja opastaa. Hallilla on korkeussäädettävät kontaktiesteet (luksusta) ja sain niihin käyttöopastuksen. Minulle kerrottiin kaikki, miten hallilla toimitaan, missä saa lenkkeillä jne. Olin kyllä otettu, hieno ensivaikutelma.

Ykköstreeni ja sama peilikuvana

Tehtiin me sentään agilityakin, eikä vain ihmetelty! Meidän ryhmässä on villakoira (keskikokoinen?), australianpaimen, mudi (medi sellainen, onko niitäkin?) ja tietysti Vennipenni. Muilla taitaakin olla kaikki esteet hallussa eli Vennipenni on ainut ns. tosimölli tuossa ryhmässä. Mutta ei haitannut kyllä yhtään! Tehtiin pari lyhyttä persjättötreeniä, joista ratapiirrokset alla. Ensiyrittämällä Venla veti niin kovaa ensimmäiseen mutkaputkeen, että kompastui varmaankin siellä sisällä. Tuli nimittäin ulos sellaista kylkimyyryä ettei tosikaan. No, intoahan löytyi! Radanlukutaitoa ei vielä ole, tietenkään, minkä vuoksi Venla juoksikin kerran mutkaputken jälkeisen suoran hypyn ohi (ulkokautta). Mutta korjattiin ja Ven teki oikein. Persjättöähän treenattiin silloin Vennin alkuaikoina, joten siihen se kyllä taipuu.

Tunne on vain jännä, kun ohjaan Venlaa agikentällä. Elviiran kanssa pystyin luottamaan, että se lanasi juuri jokaiseen ohjaukseen ja oli aina siinä, mutta Venla on niin itsenäinen ja vielä kokematon, että se saattaa tehdä mitä vain. Toisaalta ihanaa vaihtelua tuo Vennin kanssa treenaaminen, sillä kun Ven jotain oppii, sen se tekee innolla, itsenäisesti ja täysin minusta välittämättä. Lähetin sen tuossa ensimmäisessäkin treenissä putkeen niin, että olin itse aitojen tasalla, enkä siis todellakaan edes putkien suunnalla. Päätään kääntämättä sinne se sinkoaa. Tämän olenkin tiennyt koko ajan, että Venlasta tulee ihan erilainen menijä agikentällä kuin Elvistä, mutta tuntuu se silti mahtavalta, kun näkee sen käytännössä.

Kakkostreeni

Ja muistelen, kun käytiin pikku-Vennin kanssa Oreniuksella ja Vuorelan Lotalla, että motivaatio (siis koiran) oli vähän hukassa ja koko otus vähän mähää. Mutta eipä ole enää. Kyllä se vihreä geelipallo on ollut Venlan agipalkkauksen kulmakivi. Ei tarvita ruokapalkkaa ja vire pysyy ylhäällä koko ajan. MUTTA ei ylikuumentuen. Odotteluajat katseltiin muiden menoa ja olihan Venla innoissaan, jonkun kerran haukahtikin, mutta heti kun pyysin, hiljeni tai pystyi esimerkiksi hyvin malttamaan paikkamakuussa. Että jos Elviiran kanssa on rakennettu treeni/kisamotivaatiota monen vuoden ajan sellaiseksi, että siltä ei tipahda pää hartioilta, niin Venlan kanssa ollaan kyllä rakennettu se toiseen suuntaan. Itseä täytyy taputtaa olalle, että olen onnistunut. Mutta mikäs siinä onnistuessa, kun on vuosien mittaan saanut onnistumisen avaimet ja välineet huippukouluttajilta.

Palatakseni vielä Vennin agitreeneihin, niin tuo toinen radanpätkä olikin sitten ihan mieletön. Jos ensimmäisellä otettiin vähän höyryjä pois ja muisteltiin, mikä homman nimi olikaan, niin toisella Venni meni kuin vanha tekijä. Eipä tarvinnut paljon uusia, vaan ehdittiin treenaamaan rengastakin ns. uutena esteenä. Olipa mahtavaa, kun koutsi sitä itse ehdotti ja palkkaili Vennikän (namein, kun opeteltiin uutta), että sain itse keskittyä liikkumiseen tai liikkumattomuuteen. Alkutyön kun tekee Venlan kanssa huolella, niin siitä tulee kyllä melkoinen menijä. Kun ei tarvitse huolehtia, että osaako se vai eikö se osaa tai tekeekö se vai eikö se tee.

Ensimmäinen kisastartti virallisissa kisoissakin kolkuttelee jo, Agirodussa startataan!

Kivaa koiratanssia ja pekopettymys

Lähes viikko sitten käytiin ensimmäistä kertaa Elviiran kanssa DreamTeam-areenalla Viialassa. Westiekerho järjesti siellä Haaviston Sallan vetämän koiratanssipäivän westieille. Koiratanssihan on kiinnostanut Elviiran kanssa jo jonkin aikaa, mutta muut harrastukset ovat ajaneet edelle. Ehkä nyt, kun agility on Elvin osalta jätetty, riittäisi aikaa tanssitreenailullekin?

Paikalla oli 8 westietä (kurssilaisia, joiden lisäksi Sallan

westietrio) sekä meidän tiibettiläinen vahvistus Tellervo. Tehtiin treenejä koko viiden tunnin kurssipäivän ajan kahdessa ryhmässä ja kaikki pitivät koiriaan vapaana treenatessa. Myös allekirjoittanut tappaja-Elviiran kanssa!!! Elviiraa ahdisti parilla ensimmäisellä kierroksella varsinkin ryhmässä olleet urokset, mutta Tellervon läsnäolo (Telle oli peräkkäin kulkiessamme Elvin ja muiden westien välissä) ja temppuilu auttoivat kyllä Elviä sietämään muita.

Saatiin siis Elvin kanssa hyvää häiriöharkkaa! Temput olivat suurimmaksi osaksi helppoja ja tuttuja juttuja, mutta ensimmäistä kertaa tehtiin Elvin kanssa koreografiaa. Sekä tuulesta temmattua "menkää liikkumaan koiran kanssa musiikin tahtiin", että Sallan omaa koreografiaa. Oli yllättävän hauskaa ja vaivatonta. En tosin tiedä, miltä se näytti, mutta onhan sekin jo jotain, että tuntui vaivattomalta.

Päivän aikana Elvin kanssa jätettiin välistä vain motivaatio/vire-koulutusosio, sillä Elviira poikkeaa kyllä vahvasti rotutovereistaan. Onhan sillä tokikin luonteenpiirteenä nollasta sataan kiihtyvä ja tekemisestä innostuva tapa olla, mutta väitän, että työnteollakin on ollut osansa asiassa. En usko, että yksikään koira on luonnostaan täydellisessä vireessä tai täydellisesti motivoitunut, vaan jokaisen kanssa on tehtävä töitä, jos jotain halutaan yhdessä tehdä. Elviira kanssa ollaan tehty paljon hommia vireenhallinnan suhteen ja olipa mukava, että se (muualla kuin agikentillä) on tuottanut tulosta.

Salla lupasi, että jos tullaan yksityistunnille, hän tekee meille tanssiohjelman. Itselläni on teema ja temput mielessä, mutta niiden kutominen koreografiaksi ei vain luonnistu. Katsotaan, jos joskus otetaan asiaksemme käydä sellainen rakentamassa. Sittenhän se olisi melkein kisoihinkin mentävä ;)

Päivä oli kyllä kerrassaan mukava ja tavattiin uusia aktiivisia westiejä omistajineen. Syksylle sovittiin samantein uusi koiratanssipäivä DreamTeamille. Sinne siis!

Näistä tunnelmista sitten palattiinkin takaisin maan pinnalle keskiviikkona Venlan hallittavuustestissä uuteen pekoryhmään haettaessa. Omakotitaloalueella oli pimeää, jääkylmää, vieraita (ihania) ihmisiä, vieraita koiria, lapsia kiljumassa lumivallin takana ja viisikymmentämiljoonaa eri hajua. Ensimmäisenä oli luoksepäästävyystesti (kuten tokon luoksepäästävyys) ja koin, että testaaja oli hieman pettynyt, kun Venla kävi iloisesti moikkaamassa, mutta tapansa mukaan sinkosi sitten hajulle tai minne muualle sinkosikaan. Ymmärrän toki, että voi olla vaikea käsittää, ettei tuollainen koira ole koskaan jättänyt maalimiestä, mutta se on fakta, että Venla on ihan eri koira töissä kuin vapaalla. Ja tuolla oltiin vapaalla.

Seuraaminen oli nimittäin ensimmäinen testattava yksilöliike ja se meni niin vapaalla kuin ikinä voikaan mennä. Venla pompotti kolmen metrin säteellä minusta suuntaan jos toiseen. Onnellisena, ei minnekään karkaamassa, mutta ei kyllä lainkaan kontaktissa. Paikkamakuu -12 tai kovemman pakkasen lukemissa oli kyllä pienelle koiralle liikaa vaadittu. Minuutin verran pysyi maate, sitten Venni lähti tekemään sijaistoimintaa, vilkuili ympärilleen, oli haistelevinaan ja kun kävin näyttämässä uudestaan, että tähän maahan, niin Ven yritti syliin. Koira, joka ei koskaa halua syliin, kertoi ehkä hieman selvästi liian kylmästä maasta.

Tiesin jo tässä vaiheessa, että homma jäi jo tähän, mutta kun kerran oltiin paikalla, niin otettiin vielä se luoksetulokin. Tajusin menomatkalla testipaikalle, että luoksetuloa ei olla kyllä treenattu yhtään sen jälkeen, kun muutettiin tänne maaseudulle. Venla kun ei ole sen jälkeen enää vapaana kulkenut. No, jätin Vennin istumaan ja menin kentän toiseen päähän. Kutsui ja Venla juoksi suoraan ja täysillä luokseni niin pätevänä kuin koira voi luokse tulla. Ihan super. Tästä jäi hyvä mieli, vaikka testi muuten menikin ihan päin mäntyä.

Pettymyksestä huolimatta mennään kesällä yrittämään uudestaan. Nythän meillä onkin hyvää aikaa Vennipennin kanssa treenata agilitya ja sitä ensimmäistä virallista starttia varten.

Tokomielellä

Venla sai kutsun ensi viikolle uuden pelastuskoiraryhmän hallittavuustestiin. Testi pidetään ulkona mitä ilmeisimmin jollain omakotitaloalueella, joten odotukseni onnistumisen suhteen eivät ole järin suuret. Neidillä on intoa kuin pienessä kylässä ja vielä kun päästään vieraaseen paikkaan, into vain moninkertaistuu. Eikä intoilussa toki mitään muuta vikaa olekaan kuin se, että silloin jo muutenkin malttamattoman koiran mieli läikkyy sekunnin sadasosassa yli. Hallittavuustestissä testataan luoksepäästävyys, (kolmen minuutin) paikallaolo, seuraaminen vapaana ja luoksetulo.

Tottakai mennään yrittämään tosissamme, haluanhan Venlan parempaan ryhmään, se on selvä. Mutta koska tässä viimeisen puolen vuoden aikana ollaan harjoiteltu hirvittävän vähän yhtään mitään, en voi edes soimata koiraa saati itseäni siitä, jos ei onnistuta. Alkuviikon aikana otetaan vielä loppukiri varsinkin häiriön suhteen eli niin paljon häiriötreeniä kuin vain ikinä jaksetaan ja ehditään.

Molempien kanssa on tokon suhteen nyt ryhdistäydyttävä. Tokon kilpailusäännökset muuttuvat elokuussa. Muutokset ovat varmasti kokeneemmille tai ylemmissä luokissa tokoileville hyvin pieniä, mutta näin ALO-luokan näkökulmasta suuria. Uudet säännökset pähkinänkuoressa tasaavat luokkien välisiä eroja eli alemmat luokat valmistavat systemaattisesti koirakkoa ylempiä luokkia varten. Nykymeiningillä kun luokkien väliset hyppäykset ovat olleet paikoitellen hyvinkin suuret.

No mitä tämä tarkoittaa meidän osalta? Elviiran tokotavoitteille tuli kiire (TK1) ja Venlan tokokoedebyytti sai juuri kaivattua lisäaikaa elokuulle. Elvin osalta siis uudet säännökset ovat lähes mahdottomat, sillä jo ALO-luokkaan tulee mukaan noutokapula. Venlan osalta puolestaan uudet säännökset ovat helpompaa kauraa, vaikka ei vanhoissakaan mitään vikaa olisi ollut.

Olen kuullut, että jossain täällä meidän uusilla nurkilla järjestetään kerran kuussa tokon möllikokeet eli niistä täytyy ottaa lisää selvää ja lähteä Elviiran kanssa ensin mutustelemaan niitä ja sitten laittaa sitä ilmoittautumista viralliseenkin kokeeseen. Viimeisimmän eli Elvin ensimmäisen tokokokeen aiheuttama shokki alkaa pikkuhiljaa unohtua. Karkaava japaninpystykorva ja paikallaolon uusimisen aiheuttanut Elvin täydellinen paineistuminen... niitä ei ole mukava muistella!

Elviiran kanssa treenilistalla yllätyksellisyys ja kuuntelu, Venlan listalla maltti. Töitä riittää.

Villi ja vapaa Venla

Pihaleikkejä

 Flunssan kourissa ei halua saati jaksa kulkea pitkiä matkoja lenkillä lumihangessa. Onneksi meilläkin on nykyään pieni piha, johon terrierit voi päästää leikkimään ja purkamaan pahinta intoiluenergiaansa. Venla kiittää ja kuittaa!

Tampereen koirapuistokierros osa 1

Vieraillaan kohtalaisen usein Pirkkalassa, Tampereen kupeessa, minkä vuoksi Tampereen koirapuistoissa tulee juoksutettua tätä neljän koiran laumaa jonkin verran. Tampereella on kaupungin nettisivujen mukaan yhteensä 12 koirapuistoa, joten eräänä päivänä tuli mieleen, että olisi hauska käydä testaamassa kaikki ja tehdä niistä pienet arvostelut. Tässä ensimmäinen osio koirapuistoista ruodittuna.

Elviira-testikoira maapohjatutkimuksilla koirapuistossa!

Vähäjärvenpuisto (Perkiönkatu, Härmälä)
Tämä on meidän vakipuisto Tampereen messukeskuksen takana, jonne on helppo löytää. Autolla pääsee puiston viereen, mikä helpottaa yksin lauman kanssa koirapuistoilua. Puistossa on yksi puoli eli isot ja pienet yhdessä. Pohjaltaan puisto on jonkinsortin ruohikkoa yhdellä hiekkapolulla. Kohtalaisen ison puiston laitamilla on vähän nuorta puustoa ja pusikkoa, mutta pääasiassa tasainen ja aukea puisto. Pussit on melko usein loppu, mutta juuri tällä kierroksella niitä sattui siellä olemaan.

Villilänpuisto (Raholan puhdistamon länsipuolella, Villilä)
Tämä on meidän toinen vakipuisto Pirkkalasta katsottuna vastarannalla. Tästä puistosta olen kuullut, että täällä on ollut myrkytettyjä nameja ja mitä muuta, mutta koskaan ei olla itse sellaiseen törmätty. Villilänpuistokin on autolla helposti tavoitettavissa, kunhan löytää sokkeloisen reitin perille. Puistossa on yksi puoli ja pohjaltaan melko laaja metsä/ruohikkopohjainen puisto, johon on tehty puiston kiertävä polku tallattavaksi. Pusseja löytyy yleensä. Tässä puistossa on varsinkin talvella auringon paistaessa hieno valo valokuvauksen kannalta.

Leimapuisto (Tesomankatu, Tesomajärvi)
Tämä oli ihan uusi tuttavuus. Helppo löytää annetun osoitteen perusteella, sillä puisto on ihan Tesomankadun varressa. Puisto on kahdessa osassa, mutta pieni puoli oli niin pieni, ettei viitsitty edes vilkaista sitä. Iso puoli oli puolestaan todella reilun kokoinen ja puolirinteessä olevaa metsämaastoa. Isoja puita, isoja kiviä, kantoja, joiden juurten alla oli koloja kaivettavaksi. Kaikin puolin erittäin paljon aktiviteettia tarjoava koirapuisto. Pusseja ei ollut tarjolla ja satuttiin tähän puistoon juuri, kun oli kova pakkanen ja lunta eli puisto näytti olevan siistissä kunnossa, mutta jäljistä päätellen suosittu puisto, joten kurakelillä tai sulalla muutenkin voi totuus olla siisteydestä toinen. Täällä meillä oli mukavaa seuraa Vihtori-lagotosta!

Viirapuisto (Linjakatu, Ryydynpohja)
Víirapuisto löytyi Lielahden ostosparatiisin kupeesta. Osoitteen avulla löytyi perille, mutta auton kanssa ei ollut puiston lähelle menemistä. Jätettiin auto parkkiin K-raudan pihaan ja käveltiin siitä. Puistossa oli lunta, joten pohjasta ei havaintoa, mutta veikkaus olisi hake/hiekkapohja ja nurmikkoa. Puisto oli iso, mutta jälleen yhdessä osassa. Pussit olivat loppu täältäkin. Hieman tämän puiston arvostelua vaikutti koko ajan riitaa haastanut japaninpystykorva, jonka omistaja ei tehnyt kyllä elettäkään hillitäkseen koiraansa. Vaikka meidän koko lauma (jopa Elviira ja Tellervo!) olivat omissa oloissaan, juoksi japski iholle rähjäämään ja haastamaan riitaa. No, selvittiin hengissä, ei muuta raportoitavaa.

Santalahdenpuisto (Simppoonkatu, Santalahti)
Tänne löydettiin helposti osoitteen avulla vain todetaksemme, että koirapuisto on hävitetty tietyömaan alta pois. Höh!

Härmälän Rantapuisto (Haapakuja, Rantaperkiö)
Haapakuja löytyi helposti ja jätettiin auto parkkiin kerrostalon pihaan ja jatkettiin kävellen kohti rantaa. Lähes heti metsän puolelle kävellessämme puisto löytyikin vasemmalta puolen. Pienen pieni yhdessä osassa oleva puisto ihanassa metsärinteessä. Luonnonpuisto kaikessa hienoudessaan, puita, rinnettä, kiviä, kalliota! Todella törkyisessä kunnossa tosin, vaikka pussejakin löytyi. Mutta syrjäinen metsän siimeksessä oleva sijainti varmasti saa aikaan sen, ettei viitsitä siivota oman koiran jälkiä. Todella harmi, sillä täällä olisi muuten viihtynyt pidempäänkin.

Ahvenispuisto (Teekkarinkatu, Hervanta)
Tämäkin puisto löytyi helposti Teekkarinkadun varrelta. Puisto on metsässä luonnonpohjainen, kallioinen ja erittäin viihtyisä puisto. Ahvenispuisto on kahdessa osassa, mutta jälleen pieni puoli oli niin pieni, ettei viitsitty edes vilkaista. Iso puoli oli todellakin mahtava. Hieno kallio, jossa pieni Vennipenni-pelastuskoirakin sai harjoittaa omatoimista kalliokiipeilyä ja Elviira pääsi kallionkielekkeen alle sateensuojaan! Pussejakin löytyi, molemmilta puolilta, mutta silti joku jättirotuisen omistaja oli jättänyt siivoamatta aivan puiston ulkopuolelta oman koiransa tarpeita. Äly hoi, älä jätä! Isoin miinus tälle puistolle oli kuitenkin ison puolen molemmissa päissä olevat portit puistoon. Jos seisoo sopivasti kallion takana, ei ole mitään mahdollisuutta nähdä, kuka sieltä toisesta ovesta on tulossa tai onko puistossa jo joku. Eli aikamoisia vaaratilanteita voi syntyä. Täällä meillä oli seurana vanha tolleriherra omistajineen.

Näyttämönpuisto (Elna Hellmannin katu - Simo Kaarion katu, Hervanta)
Tämä näyttämönpuisto oli aika lähellä Hervannan Ahvenispuistoa. Hieman sokkeloisen reitin kautta löydettiin näyttämönpuistoon, mutta itse koirapuistoa sieltä jouduttiinkin vähän etsimään. No, olisi pitänyt suoraan vain kiivetä näyttämönpuiston rinteen laelle, sillä siellähän se oli. Vanha, hakepohjainen puisto, joka oli kohtalaisen pieni ja vain tasamaastoa. Ei puustoa, ei pusikkoa, ei kiviä. Eli täydellinen puisto, jos haluaa vain juoksuttaa/leikittää koiria. Puisto oli iästään huolimatta hyvässä kunnossa ja siisti, pusseja löytyi. Tästä jäi hyvä maku!

Loput neljä puistoa etsitään seuraavan kerran ja arvioidaan nekin, mutta olihan tässäkin uutta. Olin yllättynyt, miten monipuolisia puistoja Tampereelta löytyikään. Ja onhan niitä monta, kun vertaa Lahden kolmeen koirapuistoon tai nykyisin lähimpään eli Seinäjoen yhteen koirapuistoon ;)

Miksi tämä yhtäkkinen kiinnostus sitten koirapuistoihin? Vahvasti riista- ja saalisviettinen Venla ei voi enää juurikaan muuten vapaana kulkea. Päivästä riippuen se saattaa pysyä vapaana joukossa mukana 0,2 sekuntia tai jopa viisi minuuttia, mutta jos ei olla töissä, niin vapaanaolo on kyllä nykyisin enemmän mahdoton tehtävä. Uskon, että Venlakin oppii ja tottuu vuosien saatossa maaseudun elämään ja kykenee hillitsemään viettejään, mutta puoli vuotta ei ole vielä tehnyt tehtäväänsä. Ja en missään nimessä valita, terrierin kuuluukin olla viettinen. Innolla odotan tulevaa sulaa kautta, jolloin Venlan kanssa tullaan korkkaamaan pelastuskoirakokeet (peruskokeet sekä haussa että jäljessä) sekä mejä-kokeet.

Uiden uuteen vuoteen

Viime vuosi oli yllättävä ja kiireinen. Koiraharrastukset jäivät auttamattoman vähälle, loppuvuodesta kokonaan poiskin. Tottakai westiet ovat olleet mukana arjessa siinä missä tähänkin asti, mutta kaikki niin sanotusti ylimääräinen oli vain pakko karsia pois.

Nyt ollaan uuden vuoden puolella ja on aika laittaa asioita taas tärkeys- ja arvojärjestykseen. Tehdä asioista, jotka rikastuttavat elämää. Eli koirajuttuja!

Tavoitteita tälle vuodelle on paljon, mutta suurin tavoite on tehdä aikaa koirien kanssa puuhastelulle ja siitä tämä vuosi olikin hyvä aloittaa. Tänään käytiin vihdoinkin testaamassa Tampereen koirauimala Nokialla. Viime uinnista koirauimalassa onkin aikaa, viime vuonna ei nimittäin käyty kertaakaan, liekö siis toissavuonna tai sitä edeltävänä viime käynti. Tästä uinnista tuli siis parivuotiaan Venlan ensimmäinen.

Kun tultiin lämmitettyyn teollisuushalliin, jossa uimala toimii, siellä oli parikin porukallista koiria sisällä kohtalaisen pienessä tilassa eli hälinää ja hulinaa riitti. Molemmat westiet ottivat todella lungisti, niin kuin yleensäkin. Alkupesun jälkeen päästiin altaalle ja Elviira laitettiin Venlan kanssa samaan aikaan veteen rampilta. Elvi menikin kuin vanha tekijä, vaikka uudessa paikassa oltiin. Venla ei ole mikään uimari järvessäkään. Tykkää kahlata ja noutaa leluja, mutta ei muuten uiskennella, joten tuo uiminen altaassa oli pikkuneidin mielestä vielä pahempaa. Jouduinkin siis keskittymään aika paljon siihen, ettei Venla kiipeä laidan yli pois altaasta, vaan ui rauhassa ja poistuu sitten liuskan kautta takaisin altaan laitamille. Yhtäkkiä sitten huomasin, että Elvi on jo kääntynyt takaisinpäin, enkä ehtisi millään rampille kutsumaan sitä oikeasta kohdasta pois altaasta. Huoli oli turha, sillä hetken päästä Elvi kurvasi suoraan oikeasta kohdasta rampille, kiipesi altaan laidalle ja hieman polleana päivysti kuivalla maalla. Luonnonlahjakkuus ja uimamaisteri, joo joo, tiedetään! Elviira kävi noutamassa lelujakin vedestä, mikä on melko harvinaista. Venla saatiin lopuksi rentoutumaan pakkouiton jälkeen kunnon vetoleikeillä Elvin kanssa. Eikä sillä ollut mikään kiire pois uimalasta, itse uimisesta ei vain välittänyt.

Kotona Venla, Elviira ja mukana ollut Tellervo-tibbe vetivät vielä kunnon kuivattelupainit, iltapalat ja nukahtivat omiin nurkkiinsa. Fyysisesti ja henkisesti väsytettyjä eli onnellisia koiria :)

Äänekosken ryhmänäyttely 6.9.

Yhtäkkiä kesken kaiken sähköpostiin tuli näyttelynumero ja muistin, että ai niin, oltiinkin palauttavaksi näyttelyksi kesän isojen näyttelyiden jälkeen ilmoittauduttu Äänekoskelle pikkuryhmikseen. Se oli täysin unohtunut, sillä kesän suuruudetkin jäivät välistä äkkilähdön ansiosta.

Kasvattaja, joka on tähän mennessä trimmannut Venlan ennen näyttelyitä, on 500 kilometrin päässä, joten ei kuin tuumasta toimeen ja omatoiminen näyttelytrimmaus käyntiin. Toki nyppiminen on kohtalaisen tuttua hommaa minullekin, mutta olen kaukana osaajasta siinä hommassa. Varovasti lähes karva kerrallaan nypin viikon verran ja yritin parhaani mukaan neidin kuontaloa muotoilla. Niskassahan ei ollut kesällä yhtään karvaa, kun ylipitkä jouduttiin napsimaan kokonaan pois. No, nyt karvaa oli hieman paremmin, mutta ei siltikään ihan riittävästi. Muutenhan tuota tukkaa oli sen verran, että pystyi jotain muotoilemaankin. Rintakehä alkaa selän ohessa olemaan tänä päivänä helppo homma, pääkin sujuu, mutta onhan noita ongelmapaikkoja. Pään ja muun vartalon rajan siistiminen kaipaa vielä paljon harjoitusta, olan/kyynärpään/kainalon seutu on hankalaa, mutta jotenkin tehtävissä. Suurimmaksi ongelmaksi osoittautui takapuoli. Siis hännän alapuolella peräpeilin (saksitun) ja muun persuksen raja. Huh, miten vaikeaa!

Pesun jätin edelliseen päivään, sillä täällä tuntuu, että Venla likaantuu vielä helpommin kuin kaupunkioloissa. Onneksi on tuo loistoshampoo (MD-10 White Texture Volume), jonka ansiosta Venlasta tulee puhdas, vaan ei kiiltävä ja liukas, vaan turkki säilyttää karkeutensa. Otin ennen pesua Vennistä seisotuskuvaakin hehkulampun valossa. Ja huomasin, että kappas, pikkuneiti on oppinut seisomaan ihan itse! Hieno koira :)

Näyttelyaamuna lähdettiin sitten kohti Äänekoskea, Elvi tietysti mukana seuraneitinä. Kehät olivat myöhässä, mutta onneksi vain puolisen tuntia. En tosin ymmärrä sitä, miksi kaikki westieihmiset tulevat sinne paikalla todella aikaisin ja alkavat heti puunaamaan koiriaan. Yritän oikeasti tehdä huolella ja kauttaaltaan Vennin valmistelun siellä näyttelypaikalla, mutta en saa parhaalla tahdollakaan siihen kulumaan varttia pidempää aikaa. Venlan tukan kanssa kun on vielä se ongelma, että sitä on kyllä oikeastaan ihan turha edes tupeerata ja muotoilla, sillä heti, kun neiti lähtee liikkeelle, tuo supersuora ja karkea tukka vetää itsensä omaan muotoonsa.

No, oltiin sitten tekevinämme jotain, kunnes westiekehä alkoi. Paikalla oli kuusi westietä, joista kaikki olivat narttuja. Kaksi junnua, kaksi nuorta ja kaksi avointa. Kanssakisaajien kanssa jutellessa sain tietooni, että tuomari (Kimmo Mustonen) olisi tiukka arvostelussaan, mutta enpä tiedä. Minusta hän oli tarkka, kävi siis koiran läpi tunnustelemalla ja kauttaaltaan, eikä vain katsellut kaukaa.

Venla keskittyi todella hyvin kehässä, ei ollut näkevinäänkään toista nuorta, sillä varoittelin jo etukäteen, että ei kannata tulla iholle. Kierrettiin ensin porukalla kehää, sitten Venla pöydälle (rimpuili muuten hieman vastaan, kun tuomari tunnusteli, tätä täytyy siis treenata!). Pöydän jälkeen käveltiin vielä edestakaisin, ympäri ja jäätiin seisoskelemaan, kun tuomari kirjasi arvosteluaan. ERI tuli että napsahti ja odoteltiin kaverin tuomio. Toinen nuori sai EH:n, joten Venlalle luokkavoitto ja pitkin hampain tuomari antoi SA:n. Otettiin se ilolla vstaan!

Tässä vaiheessa ilmeisesti toisen nuoren esittäjältä unohtui sanomiseni ja päästi nartun haistelemaan Venlaa aivan iholle. Venlahan kilahti täysin ja lähdin kyllä pikavauhtia räjähtävä pikkuwestie kainalossa pois. Haettiin myyntikojusta lisää nameja (ei ihan varattu riittävästi kahta kehää varten syötävää) ja Vennikin ehti rauhoittua. Sitten paras narttu -kehään yhden junnun ja yhden avoimen luokan nartun kanssa. Räjähdyksen ansiosta Venla olikin sitten paljon kyttäävämpi tässä kehässä, mutta ilman rähjäämistä selvittiin. Selväähän toki oli, että ei pärjätä kanssakisaajia vastaan, mutta oikeasti, oltiin jo jätetty kolme muuta westietä taaksemme! Sijoitus siis kolmas ja vielä napsahti varasertikin, joten ei voi kuin hymyillä.

Venlan elämän kolmesta näyttelystä kolme ERIä, kolme SAta, kolme PN-sijoitusta ja kaksi VASERTiä. Huh, mikä plikka! Tottahan toki niitä ns. huonompiakin tuloksia varmasti tulee jatkossa eteen, mutta olen erittäin toiveikkain mielin, että niitä huipputuloksiakin tullaan näkemään. Ja sain lievästi sanottuna hieman henkistä taputusta olalle trimmauksen suhteen, jes!

Hieno arvostelu hienolle koiralle:
 Tyypiltään ja mittasuhteiltaan erinomainen nuori narttu. Hyvä purenta. Erinomainen narttumainen pää, hyvät silmät ja ilme. Hieman kookkaat korvat. Erittäin hyvä ylälinja, tasapainoisesti kulmautunut. Hyvä rungon ja luuston vahvuus. Hyvä karvanlaatu (sanoi kyllä erinomainen). Liikkuu sujuvasti hyvällä askelpituudella. Miellyttävä luonne ja esiintyminen.

♥

Nyt

Sain heinäkuun lopussa yhtäkkiä töitä. Vakituinen työpaikka sai keräämään kamppeet pikavauhtia kasaan ja alle viikossa löydettiinkin uusi koti, muutettiin ja aloitin uudessa työpaikassa. Ettei tässä olisi ollut tarpeeksi, kotipaikkakunta ja koko ympäristö (kaverit, harrastukset ja muu elämä) jäivät hetkessä taakse.

Kauhava oli uusi osoite ja täällä nyt ollaan. Tarkemmin sanottuna kotikylä on Kortesjärvi eli muutaman tuhannen ihmisen maalaiskylä keskellä.. no, lakeuksia. Kulttuurishokki on ollut suurin asia, minkä kanssa on tarvinnut painia. Elämänmeno on erilaista, kaikki on vierasta ja täällä on todellakin maaseudun rauhaa.

Kodiksi saatiin rivitaloasunto ja se onkin ollut upean työpaikan ohella ihanin asia tänne muutossa! Hei vaan rappukäytävän äänille ja melskaaville naapureille, tervetuloa oma ulko-ovi, rauha ja oma pienen pieni pihamaa! Elviira onkin pihalla ottanut omakseen jo aurinkoisen pihan aurinkoisimman paikan ja nautiskelee siinä olostaan ja elostaan. Venla puolestaan mönkii pitkin puskia ja nurmikkoa etsien ties mitä hajuja ja metsästäen ötököitä. Välillä pysähtyy haistelemaan kilometrin säteellä olevien maito- ja sikatilojen sekä kettutarhan hajuja.

Oman kylän kirkolla

Vapaanaolo on vaihtunut varsinkin nuoremmalla sankarilla maalaismaisesti flexiin (vapaana lähtee jäljelle keskimäärin 0,2 sekunnissa), Elvi sentään kulkee vapaana suurimmaksi osaksi. Metsämaastoja löytyy jonkin verran, mutta samanlaista metsäpolkujen verkostoa kuin Lahden seudulla, ei täältä löydy. Suunnittelenkin jo nyt sulan aikaan, minne aletaan tekemään sitten talvella niitä omia polkuja. Lenkeillä tässä kotikylällä ei tule oikeastaan ketään vastaan, ei koiria eikä ihmisiä. Autoja, traktoreita ja lehmiä väistellään parhaamme mukaan. Hirvikärpäsiä ei enää pysty väistelemään ja tänään tuli vielä käärmekin lenkillä vastaan. Huh.

Kaupunkilaiset maaseudulla totta tosiaan. Vielä on opettelemista, mutta tässä reippaassa kuukaudessa  molemmissa tytöissä on tullut huomattua muutoksia. Elviira on rauhoittunut huomattavasti. Näin arvelinkin, kun ei tarvitse vahtia samassa rappukäytävässä asuvia koiria ja olla koko ajan vahtimoodissa. Sisällä ei ole kertaakaan kuulunut Elvin puhinaa, miksi olisikaan, kun Ee voi ottaa rennosti. Venla puolestaan on levoton, hyvin levoton. Vaikka liikutan (kävellen, pyörällä ja joskus jopa juosten) riittävästi ja päätä aktivoin tokon ja temputtelun merkeissä, on tytsyllä joitain öitä, jolloin se vaeltelee ulko-ovelta pihan ovelle, vinkuu, kitisee, eikä kykene rauhoittumaan. Vapaana riehumalla ja riekkumalla on saanut ennen kulutettua sitä pahinta höyryä, mutta koska vapaanaolo on toistaiseksi ainakin pois päiväjärjestyksestä, täytyy neidinkin opetella olemaan muuten. Ja kyllähän Venni pääasiassa onkin fiksusti, sopeutunut kuitenkin huonommin kuin Elvi, mikä tuli yllätyksenä.

Koiraharrastusten kanssa pelaaminenhan vaikeutui sitten kertaheitolla, kun lähdettiin hyvien treenimahdollisuuksien Lahdesta takametsiin. Valikoiden ja pohtien olen tullut siihen tulokseen, että Elvin kanssa treenataan vain rallya ryhmässä (matkaa 60km yhteen suuntaan kerran viikossa yhteistreeneihin). Tämän lisäksi käydään satunnaisesti lähikuntien koiraseurojen tokotreeneissä. Samaisissa tokoissa käydään myös Venlan kanssa, siis niissä satunnaisissa tokotreeneissä ja talven aikana pyritään pääsemään mukaan pelastuskoiratoimintaan (100km yhteen suuntaan kerran viikossa yhteistreeneihin). Ennen sitä täytyy läpäistä testit eli Vennipennin on opittava makaamaan paikallaan. Tämän pienen peko-pulman myötä jätettiin haaveet peruskokeen korkkaamisen suhteen nyt syksyllä ja otetaan uudeksi tavoitteeksi ensi vuoden sula kausi, jolloin urakoiraan sitten useampi koe.

Agilityn suhteen olen kadottanut itseltäni sen suurimman kipinän. Elvistä ei enää agikoiraksi ole (pelkään viedä neidin syksyllä polvitutkimukseen, mutta siitä sitten lisää) ja Venlan kanssa kun into ja keskittyminen on ollut vahvasti pekossa, ei olla ehditty edes agiin panostaa. Lähimmän agiseurat toimivat noin 50 kilometrin päässä, joten seuraa onkin sitten tullut pohdittua. Lapua ja Pietarsaari taistelevat nyt mielessäni keskenään siitä, kumpaan haluaisin ja lähtisin mukaan treenaamaan Venlaa agikoiraksi. Tavoitteellisesti tottakai, mutta ei kiireellä.

Kiireettömyys on tullut muutenkin osaksi elämää. Kaupungissa asuessani saatoin käydä mihin aikaan vuorokaudesta esimerkiksi kaupassa. Täällä sellainen ei onnistu. Öisin nukutaan, kun koko maailma nukkuu. Panostus työhön ja siellä käytetty aika on vienyt tottakai aikaa pois koirilta ja koiraharrastuksilta ja kaikkea on saanut karsia. Toisaalta, kun asioita karsii, löytyy myös aikaa tehdä niitä todella tärkeitä asioita. Jalkapalloa Elvin kanssa, pihahommia Venlan avustuksella ja kaikkea muuta.

Nettikin on toiminut niin huonosti, että sen käyttö on vähentynyt huomattavasti. Nyt tosin se murhe on jotenkin selätetty, joten blogin päivitys ainakin jatkuu aktiivisesti. Kuvia on tullut otettua todella vähän. Kun en ole oikein tiennyt, kantaako kameraa mukana vai ei, olen sen moneen kertaan jättänyt kotiin ja harmitellut jälkeenpäin. Mukana onkin moneen kertaan ollut vain onneton vähä-älyinen puhelin, jonka kamera ei todellakaan ole kehuttava. Seuraava isompi hankinta onkin puhelin, jossa on edes kelvollinen kuvausväline mukana. Sitä odotellessa kuitenkin tässä postauksessa enemmän ja vähemmän laadukkaita tunnelmakuvia uusista maisemista.

Tässä ja nyt!

Forssan näyttely

Tupeerattu harvahapsi

Forssassa käytiin Venlan ensimmäisessä kaikkien rotujen näyttelyssä pyörähtämässä kesäkuun viimeisenä viikonloppuna. Säätilan puolesta oli lupailtu sadetta (ja sitä vähän toivoinkin), mutta toisin kävi ja säätila oli mitä mainioin ja kesäisin.

Venlan tukka on tosiaan sellaisessa hauskassa vaiheessa, että ketään ei kyllä oikeasti naurata. Selässä on erinomainen tukka, kyljissä kelvollinen, niskassa täysin ylipitkä (mikä trimmin jälkeen oli siis kalju) ja päässä sunnilleen kaksi karvaa ristissä. Koitin kuitenkin parhaani mukaan neitiä laitella kehäkuntoon. Sain kyllä hyviä vinkkejä Venlan siskon omistajalta, joka on siis westiekasvattaja itse, että miten tuon kanssa kannattaisi nyt toimia ennen elokuun kisoja.

Kehässä oltiin toisen nuoren nartun kanssa, Venla ensimmäisenä esiintymässä. Ei siinä, kaikki oli hyvin, koska ei nähty takana kulkevaa westietä. Tuomari käpelöi Venniä, joka osaa muuten nykyään käyttäytyä todella hyvin pöydälläkin! Nuorempanahan Venlalla oli lieviä ongelmia pöydällä, onneksi oli eikä ole enää. Sitten tuomari ottikin ja sijoitti (ihan ansaitusti) toisen nuorten narttujen ykköseksi ja Venla jäi kakkoseksi. Mentiin sitten siihen järjestykseen ja Venlalla napsahti ihan täysin, kun toinen tuli nenän eteen. Ärinäraivokohtaus oli kyllä melkomoinen.

Saatiin kuitenkin eri ja sa ja mentiin jäähylle kehän ulkopuolelle. PN-kehässä ei mitään ihmeitä odotettukaan, mutta siellä Venla veti jälleen ihan hullun raivokohtauksen, tällä kertaa siskolleen, joka kisasi avoimissa nartuissa samaisessa näyttelyssä. Väkisin sain pitää pientä ja sievää terrieriä kuristusotteessa, ettei se vain pääsisi syömään ketään elävältä. En nimittäin epäillyt hetkeäkään, etteikö Venla olisi käynyt päälle. Lopulliseksi tulokseksi siis tuli eri sa pn4 eli ihan törkeän hyvä suoritus puolikaljulta ja ilmeisesti alipainoiselta koiralta! Olin kyllä superylpeä Venlasta, vaikka käytöksessä olikin hieman sanomista.

Venla kun on vielä ollut se meidän "kiltti koira" ja Elviiran kanssa saanut varoa. Osat ovat kääntyneet ja nykyään Empun uskaltaa melkein herkemmin päästää vieraiden koirien sekaan kuin Venlan. Mutta Venlan käytös oli kyllä sitten kehäpyörimisten jälkeen westielaumassa ihan samanlaista kuin se oli jo silloin, kun näin sen pikkupentuna tai siskosten pentuetreffeillä. Se yrittää koko ajan keskittyä johonkin muuhun (esim. ihmisiin), ettei vain tarvitsisi nähdä niitä muita koiria. Ven on aina ollut, varsinkin pienten valkoisten koirien kanssa, erittäin epäsosiaalinen. Kertonee ehkä jotain pikkukoiran vääristyneestä minäkuvasta, että tuntemattomien schapendoesien keskellä oltiin kuin kotonamme ja kaikki oli ihanaa ;)

Arvostelu oheen:

"Light bones. Typical size. Very feminin head, short neck. Topline is without withers, typical size of coat, nice coat. Front legs are outside, back legs straight. She looks very modest. Action is good in backlegs."

Vapaasti suomennettuna kevytluinen, tyypillisen kokoinen, erittäin feminiininen pää, lyhyt niska. Ylälinja ilman säkää (jep, trimmattiin se ylikasvanut niskakarva pois), tyyppilinen turkin koko, kiva turkki. Etujalat kääntyneet ulospäin, takajalat suorat. Hän näyttää hyvin vaatimattomalta. Toimintatakajalat ;) Eli takajaloissa hyvä liike.

Ja vielä paperille kirjoittamattomana puheena tuomari kertoi, että tykkäsi ihan hirveästi Venlasta. Siinä oli paljon hyvää, erinomainen luonne ja temperamentti (joo, tykkäsi rähjäroosasta), erinomainen turkin laatu ja väri ja paljon hyviä ominaisuuksia. Mutta ei vain kyennyt sijoittamaan Venlaa keveyden vuoksi. Tästä virisikin mielenkiintoinen pohdinta taas päässäni siitä, miksi näyttelykoiran pitäisi olla raskas, massakas ja jopa ylipainoinen. Varsinkin nuorella koiralla ylipaino voi vaikuttaa huomattavasti luuston ja nivelten kehittymiseen ja jos koiralla on nuorena jo paljon massaa, en välttämättä halua edes tietää, minkälainen tynnyri se on vanhempana. Kaikille tulee kroppaa iän myötä, halusi sitä tai ei. Me jatkamme seitsenkiloisen goljatin kanssa samaa rataa eteenpäin, sporttivartaloiset westiet kunniaan myös näyttelyissä!

Seisontakuvien otattaminen on kyllä hyödyllistä! Tästähän sen näkee; niskaan enemmän karvaa, että selkälinja alkaa vasta etujalkojen takaa, rintakarvoitusta vähemmäksi, että kaula näyttää pidemmältä ja takajalkojen eteen (ja toki muuallekin mahan alle) enemmän/pidempää karvaa. Muutenhan se onkin ihan ruusukkeensa mukainen, sertin arvoinen muru ♥

Keskikesän arkeen paluu

Juhannuksen jälkeen päästiin takaisin arkeen ja pitkästä aikaa schapendoesjengin kanssa lenkille. Venlallahan oli ihan vasta juoksut, siis viime näyttelyn aikaan eli toukokuun alussa ja nyt se jo tekee seuraavia. Kovaa rähinää ja alistamista parhaalle kaverilleen Jipolle. Jippo on kuitenkin niin kiltti pieni schapetyttö, että ymmärtää kyllä hormoneista kärsivää terriäistä, eikä lähde tappelemaan.

Arkeen kuului tietysti myös peko-treenit. Meidän ryhmässä olikin vierailevia tähtiä, joten saatiin vähän uusia ajatuksia ja ideoita treenaamiseen. Venlalle piilotettiin kolme ukkoa ihan kammottavaan maastoon. Suurin osa alueesta oli muutaman vuoden takaista hakkuuaukeaa, joka oli täynnä tiheää vattupuskaa ja muuta korkeaa kasvillisuutta. Sain tehdä ihan tosissani töitä, että pääsin etetemään itse kyseisessä maastossa, Venlasta puhumattakaan. Mutta mistä lie johtuen Venla teki kyllä todella hyvin töitä. Eteni etäämmällä minusta ja etsi huippuhyvin ensimmäisen ja toisen maalimiehen. Kolmannelle maalimiehelle lähestyttiin väärästä suunnasta, tultiin siis tuulen yläpuolelta. Venla oli muutenkin ihmeellisen tahmean oloinen, kulki vain jäljissä eikä tahtonut maalimiehelle päästyään oikein edes ilmaista. Selvisihän tosin sillekin syy. Ven oli nimittäin poiminut matkalta mukaan puolisentoistametrisen rangan valjaisiinsa. Oksa oli vielä kiertänytkin valjaita kireämmälle eli varmasti tuntui tukalalta. Ja vaikka en niin välineurheilusta perustakaan, olisi kyllä toimivien peko-valjaiden löytyminen ehdotonta. Isoilla koirilla ei samanlaista ongelmaa niinkään esiinny, koska ne eivät vilistä maata myöten, kuten pieni Vennikkä, joten treeniporukaltakaan ei oikein irronnut apuja ja ideoita tähän asiaan. Hieno koira kyllä kaikkinensa oli mukana treeneissä. Vielä kun olisin itse muistanut kellottaa haun! No, ensi kerralla sitten..

Viikonlopun näyttelyn lähestyessä on täytynyt myös keskittyä Venlan tukkaan. Karvahan itsessään tuolla koiralla on mahtava. Suora kuin mikäkin ja kohtalaisen karkeakin. Mutta näyttelytukaksi ihan kammottava. Pään karva on tällä hetkellä ihan harva ja kovin kovin lyhyt. Kropassa puolestaan oli karva hyvässä vaiheessa ja kasvattaja saikin nypittyä selästä ja kyljistä siistin. Niska puolestaan oli ylikasvanut, joten sekin on harvan oloinen. Rintakehä rehottaa minkä ehtii, mutta onneksi sitä ehditään vielä edeltävänä päivänäkin siistimään. Kaikkinensahan Venlasta kuoriutui taas junnukehiin sopivannäköinen westie, mutta onneksi pienellä laitolla sen kanssa kehdataan kuitenkin mennä iän mukaiseen nuorten luokkaan. Onneksi ei ole vielä pakko siirtyä avoimeen, sinne koko koira onkin jo sitten ihan rimpula kropaltaankin. Oltiin kuitenkin kasvattajan kanssa samaa mieltä, että ei minkään koiran tukkaa varjella näyttelyitä varten niin, ettei vain mikään karva koskaan katkeaisi. Jatkamme siis menoa ja rymyämistä samaan tahtiin kuin ennenkin ja käydään huvin ja urheilun vuoksi pyörähtämässä näyttelyissä, jos siltä tuntuu.