sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Äänekosken ryhmänäyttely 6.9.

Yhtäkkiä kesken kaiken sähköpostiin tuli näyttelynumero ja muistin, että ai niin, oltiinkin palauttavaksi näyttelyksi kesän isojen näyttelyiden jälkeen ilmoittauduttu Äänekoskelle pikkuryhmikseen. Se oli täysin unohtunut, sillä kesän suuruudetkin jäivät välistä äkkilähdön ansiosta.

Kasvattaja, joka on tähän mennessä trimmannut Venlan ennen näyttelyitä, on 500 kilometrin päässä, joten ei kuin tuumasta toimeen ja omatoiminen näyttelytrimmaus käyntiin. Toki nyppiminen on kohtalaisen tuttua hommaa minullekin, mutta olen kaukana osaajasta siinä hommassa. Varovasti lähes karva kerrallaan nypin viikon verran ja yritin parhaani mukaan neidin kuontaloa muotoilla. Niskassahan ei ollut kesällä yhtään karvaa, kun ylipitkä jouduttiin napsimaan kokonaan pois. No, nyt karvaa oli hieman paremmin, mutta ei siltikään ihan riittävästi. Muutenhan tuota tukkaa oli sen verran, että pystyi jotain muotoilemaankin. Rintakehä alkaa selän ohessa olemaan tänä päivänä helppo homma, pääkin sujuu, mutta onhan noita ongelmapaikkoja. Pään ja muun vartalon rajan siistiminen kaipaa vielä paljon harjoitusta, olan/kyynärpään/kainalon seutu on hankalaa, mutta jotenkin tehtävissä. Suurimmaksi ongelmaksi osoittautui takapuoli. Siis hännän alapuolella peräpeilin (saksitun) ja muun persuksen raja. Huh, miten vaikeaa!

Pesun jätin edelliseen päivään, sillä täällä tuntuu, että Venla likaantuu vielä helpommin kuin kaupunkioloissa. Onneksi on tuo loistoshampoo (MD-10 White Texture Volume), jonka ansiosta Venlasta tulee puhdas, vaan ei kiiltävä ja liukas, vaan turkki säilyttää karkeutensa. Otin ennen pesua Vennistä seisotuskuvaakin hehkulampun valossa. Ja huomasin, että kappas, pikkuneiti on oppinut seisomaan ihan itse! Hieno koira :)


Näyttelyaamuna lähdettiin sitten kohti Äänekoskea, Elvi tietysti mukana seuraneitinä. Kehät olivat myöhässä, mutta onneksi vain puolisen tuntia. En tosin ymmärrä sitä, miksi kaikki westieihmiset tulevat sinne paikalla todella aikaisin ja alkavat heti puunaamaan koiriaan. Yritän oikeasti tehdä huolella ja kauttaaltaan Vennin valmistelun siellä näyttelypaikalla, mutta en saa parhaalla tahdollakaan siihen kulumaan varttia pidempää aikaa. Venlan tukan kanssa kun on vielä se ongelma, että sitä on kyllä oikeastaan ihan turha edes tupeerata ja muotoilla, sillä heti, kun neiti lähtee liikkeelle, tuo supersuora ja karkea tukka vetää itsensä omaan muotoonsa.

No, oltiin sitten tekevinämme jotain, kunnes westiekehä alkoi. Paikalla oli kuusi westietä, joista kaikki olivat narttuja. Kaksi junnua, kaksi nuorta ja kaksi avointa. Kanssakisaajien kanssa jutellessa sain tietooni, että tuomari (Kimmo Mustonen) olisi tiukka arvostelussaan, mutta enpä tiedä. Minusta hän oli tarkka, kävi siis koiran läpi tunnustelemalla ja kauttaaltaan, eikä vain katsellut kaukaa.

Venla keskittyi todella hyvin kehässä, ei ollut näkevinäänkään toista nuorta, sillä varoittelin jo etukäteen, että ei kannata tulla iholle. Kierrettiin ensin porukalla kehää, sitten Venla pöydälle (rimpuili muuten hieman vastaan, kun tuomari tunnusteli, tätä täytyy siis treenata!). Pöydän jälkeen käveltiin vielä edestakaisin, ympäri ja jäätiin seisoskelemaan, kun tuomari kirjasi arvosteluaan. ERI tuli että napsahti ja odoteltiin kaverin tuomio. Toinen nuori sai EH:n, joten Venlalle luokkavoitto ja pitkin hampain tuomari antoi SA:n. Otettiin se ilolla vstaan!

Tässä vaiheessa ilmeisesti toisen nuoren esittäjältä unohtui sanomiseni ja päästi nartun haistelemaan Venlaa aivan iholle. Venlahan kilahti täysin ja lähdin kyllä pikavauhtia räjähtävä pikkuwestie kainalossa pois. Haettiin myyntikojusta lisää nameja (ei ihan varattu riittävästi kahta kehää varten syötävää) ja Vennikin ehti rauhoittua. Sitten paras narttu -kehään yhden junnun ja yhden avoimen luokan nartun kanssa. Räjähdyksen ansiosta Venla olikin sitten paljon kyttäävämpi tässä kehässä, mutta ilman rähjäämistä selvittiin. Selväähän toki oli, että ei pärjätä kanssakisaajia vastaan, mutta oikeasti, oltiin jo jätetty kolme muuta westietä taaksemme! Sijoitus siis kolmas ja vielä napsahti varasertikin, joten ei voi kuin hymyillä.

Venlan elämän kolmesta näyttelystä kolme ERIä, kolme SAta, kolme PN-sijoitusta ja kaksi VASERTiä. Huh, mikä plikka! Tottahan toki niitä ns. huonompiakin tuloksia varmasti tulee jatkossa eteen, mutta olen erittäin toiveikkain mielin, että niitä huipputuloksiakin tullaan näkemään. Ja sain lievästi sanottuna hieman henkistä taputusta olalle trimmauksen suhteen, jes!

Hieno arvostelu hienolle koiralle:
 Tyypiltään ja mittasuhteiltaan erinomainen nuori narttu. Hyvä purenta. Erinomainen narttumainen pää, hyvät silmät ja ilme. Hieman kookkaat korvat. Erittäin hyvä ylälinja, tasapainoisesti kulmautunut. Hyvä rungon ja luuston vahvuus. Hyvä karvanlaatu (sanoi kyllä erinomainen). Liikkuu sujuvasti hyvällä askelpituudella. Miellyttävä luonne ja esiintyminen.



Nyt

Sain heinäkuun lopussa yhtäkkiä töitä. Vakituinen työpaikka sai keräämään kamppeet pikavauhtia kasaan ja alle viikossa löydettiinkin uusi koti, muutettiin ja aloitin uudessa työpaikassa. Ettei tässä olisi ollut tarpeeksi, kotipaikkakunta ja koko ympäristö (kaverit, harrastukset ja muu elämä) jäivät hetkessä taakse.



Kauhava oli uusi osoite ja täällä nyt ollaan. Tarkemmin sanottuna kotikylä on Kortesjärvi eli muutaman tuhannen ihmisen maalaiskylä keskellä.. no, lakeuksia. Kulttuurishokki on ollut suurin asia, minkä kanssa on tarvinnut painia. Elämänmeno on erilaista, kaikki on vierasta ja täällä on todellakin maaseudun rauhaa.

Kodiksi saatiin rivitaloasunto ja se onkin ollut upean työpaikan ohella ihanin asia tänne muutossa! Hei vaan rappukäytävän äänille ja melskaaville naapureille, tervetuloa oma ulko-ovi, rauha ja oma pienen pieni pihamaa! Elviira onkin pihalla ottanut omakseen jo aurinkoisen pihan aurinkoisimman paikan ja nautiskelee siinä olostaan ja elostaan. Venla puolestaan mönkii pitkin puskia ja nurmikkoa etsien ties mitä hajuja ja metsästäen ötököitä. Välillä pysähtyy haistelemaan kilometrin säteellä olevien maito- ja sikatilojen sekä kettutarhan hajuja.

Oman kylän kirkolla

Vapaanaolo on vaihtunut varsinkin nuoremmalla sankarilla maalaismaisesti flexiin (vapaana lähtee jäljelle keskimäärin 0,2 sekunnissa), Elvi sentään kulkee vapaana suurimmaksi osaksi. Metsämaastoja löytyy jonkin verran, mutta samanlaista metsäpolkujen verkostoa kuin Lahden seudulla, ei täältä löydy. Suunnittelenkin jo nyt sulan aikaan, minne aletaan tekemään sitten talvella niitä omia polkuja. Lenkeillä tässä kotikylällä ei tule oikeastaan ketään vastaan, ei koiria eikä ihmisiä. Autoja, traktoreita ja lehmiä väistellään parhaamme mukaan. Hirvikärpäsiä ei enää pysty väistelemään ja tänään tuli vielä käärmekin lenkillä vastaan. Huh.

Kaupunkilaiset maaseudulla totta tosiaan. Vielä on opettelemista, mutta tässä reippaassa kuukaudessa  molemmissa tytöissä on tullut huomattua muutoksia. Elviira on rauhoittunut huomattavasti. Näin arvelinkin, kun ei tarvitse vahtia samassa rappukäytävässä asuvia koiria ja olla koko ajan vahtimoodissa. Sisällä ei ole kertaakaan kuulunut Elvin puhinaa, miksi olisikaan, kun Ee voi ottaa rennosti. Venla puolestaan on levoton, hyvin levoton. Vaikka liikutan (kävellen, pyörällä ja joskus jopa juosten) riittävästi ja päätä aktivoin tokon ja temputtelun merkeissä, on tytsyllä joitain öitä, jolloin se vaeltelee ulko-ovelta pihan ovelle, vinkuu, kitisee, eikä kykene rauhoittumaan. Vapaana riehumalla ja riekkumalla on saanut ennen kulutettua sitä pahinta höyryä, mutta koska vapaanaolo on toistaiseksi ainakin pois päiväjärjestyksestä, täytyy neidinkin opetella olemaan muuten. Ja kyllähän Venni pääasiassa onkin fiksusti, sopeutunut kuitenkin huonommin kuin Elvi, mikä tuli yllätyksenä.

Koiraharrastusten kanssa pelaaminenhan vaikeutui sitten kertaheitolla, kun lähdettiin hyvien treenimahdollisuuksien Lahdesta takametsiin. Valikoiden ja pohtien olen tullut siihen tulokseen, että Elvin kanssa treenataan vain rallya ryhmässä (matkaa 60km yhteen suuntaan kerran viikossa yhteistreeneihin). Tämän lisäksi käydään satunnaisesti lähikuntien koiraseurojen tokotreeneissä. Samaisissa tokoissa käydään myös Venlan kanssa, siis niissä satunnaisissa tokotreeneissä ja talven aikana pyritään pääsemään mukaan pelastuskoiratoimintaan (100km yhteen suuntaan kerran viikossa yhteistreeneihin). Ennen sitä täytyy läpäistä testit eli Vennipennin on opittava makaamaan paikallaan. Tämän pienen peko-pulman myötä jätettiin haaveet peruskokeen korkkaamisen suhteen nyt syksyllä ja otetaan uudeksi tavoitteeksi ensi vuoden sula kausi, jolloin urakoiraan sitten useampi koe.

Agilityn suhteen olen kadottanut itseltäni sen suurimman kipinän. Elvistä ei enää agikoiraksi ole (pelkään viedä neidin syksyllä polvitutkimukseen, mutta siitä sitten lisää) ja Venlan kanssa kun into ja keskittyminen on ollut vahvasti pekossa, ei olla ehditty edes agiin panostaa. Lähimmän agiseurat toimivat noin 50 kilometrin päässä, joten seuraa onkin sitten tullut pohdittua. Lapua ja Pietarsaari taistelevat nyt mielessäni keskenään siitä, kumpaan haluaisin ja lähtisin mukaan treenaamaan Venlaa agikoiraksi. Tavoitteellisesti tottakai, mutta ei kiireellä.

Kiireettömyys on tullut muutenkin osaksi elämää. Kaupungissa asuessani saatoin käydä mihin aikaan vuorokaudesta esimerkiksi kaupassa. Täällä sellainen ei onnistu. Öisin nukutaan, kun koko maailma nukkuu. Panostus työhön ja siellä käytetty aika on vienyt tottakai aikaa pois koirilta ja koiraharrastuksilta ja kaikkea on saanut karsia. Toisaalta, kun asioita karsii, löytyy myös aikaa tehdä niitä todella tärkeitä asioita. Jalkapalloa Elvin kanssa, pihahommia Venlan avustuksella ja kaikkea muuta.

Nettikin on toiminut niin huonosti, että sen käyttö on vähentynyt huomattavasti. Nyt tosin se murhe on jotenkin selätetty, joten blogin päivitys ainakin jatkuu aktiivisesti. Kuvia on tullut otettua todella vähän. Kun en ole oikein tiennyt, kantaako kameraa mukana vai ei, olen sen moneen kertaan jättänyt kotiin ja harmitellut jälkeenpäin. Mukana onkin moneen kertaan ollut vain onneton vähä-älyinen puhelin, jonka kamera ei todellakaan ole kehuttava. Seuraava isompi hankinta onkin puhelin, jossa on edes kelvollinen kuvausväline mukana. Sitä odotellessa kuitenkin tässä postauksessa enemmän ja vähemmän laadukkaita tunnelmakuvia uusista maisemista.

Tässä ja nyt!