Karkuri

Kesä on pitänyt kiireisenä. Elviiran kanssa ollaan kisattu muutamat agikisat, tuomisina hylättyjä ja virhepisteitä, mutta paikoittain loistaviakin suorituksia tuloksista huolimatta. Enemmän ollaan puolestamme keskitytty tuohon sairaseläkelajiin, nimittäin rally-tokoon, ja niillä kentillä Elvi onkin noussut VOI-luokkaan. Nyt pidetään intensiivinen treenikausi (lokakuun alkuun jatkuva) rallyn parissa ja hiotaan VOI-liikkeitä kuntoon. Sitten toivottavasti ehditään vielä nousta MES-luokkaan ennen syksyn SM-kisoja, jotta päästää ihan pelkästään huvinkin vuoksi osallistumaan yksilöpuolen karsintaan. Ensimmäiset VOI-kisat menivät syystä jos toisesta hieman heikommin, mutta eipä sitä oikein muuta olisikaan voinut olettaa viikon treenaamisen jälkeen. Ilmo kisoihin oli laitettu menemään jo ennen nousua. Alla videot viime viikonlopun kisoista. Häiriö koitui tällä kerralla kohtaloksemme, mutta paikkapaikoin tekeminen oli ihan mainiota.

Kesän aikana olen myös jatkanut trimmausopettelua ja monet muotoilukohdat ovatkin auenneet tekemällä. Neidit alkavatkin taas olemaan siinä kunnossa, että raspin saa kaivaa esiin ja aokaa riipimään. Täytyykin otattaa ennen- ja jälkeen-kuvat, niin näen itsekin ihan oikeasti, että meneekö se pieleen vai eikö mene. Tai lähinnä ehkä, mistä täytyisi ottaa vieläkin enemmän pois.

Nox, Ven ja Elvi

Kuvassa kolmantena onkin meidän hoitokoira Noxy. Nox on meillä tämän viikon puoleenväliin ja on sopeutunut ihan kohtalaisen hyvin terrierilaumaan. Hieman ahdistaa, kun joku murisee tai rähisee, mutta muutoin otetaan rennosti porukalla ja ulkona juostaan kilpaa. Sisällä Venla on kovinkin kontrolloiva Noxya kohtaan, mutta toisaalta Venla on myös se, joka leikittää Noxya. Paini onkin välillä hieman kovaa, mutta Noxykin oppii leikkimään pienen koiran kanssa, kun tassulla läpsäisemällä saakin kovaa tekstiä takaisinpäin ja hampaanjäljet tassuun.

Venlasta on kasvanut kesän aikana iiiiiiso koira. Neidistä löytyy uusia puolia joka päivä. Ja kun olen aina sanonut sitä, että koiran kanssa pitää tehdä sitä, missä se on hyvä ja mistä se tykkää, olen todennut, että Venlasta tuleekin superkiva harrastuskoira. Lajit tosin ovat sellaiset, joissa joudun itse opettelemaan uutta. Neiti on nimittäin erittäin lupaava tokokoira, pelastuskoirataipumukset olivatkin jo tiedossa, mutta opettamalla olen saanut ipanasta myös irti agilityintoa. Agilityssa tosin ollaan tehty hyvin vähän yhtään mitään, sillä en vieläkään tykkää pentuagilitysta. Antaa ipanan kasvaa isoksi ensin ja aletaan sitten tekemään temppuja sata lasissa agiradoilla. Rallyssa aloitellaan kisaaminen, kunhan muutaman päivän päästä se maaginen 10 kuukauden ikäraja saavutetaan. Venlan kanssa en tosin aio rallyssa ottaa mitään tavoitteita. Säästetään se energia tokon puolelle.

Elvin ja Venlan erot käyvät myös joka päivä selvemmiksi. Elvi haluaa tehdä töitä minun kanssa, Venla haluaa tehdä töitä minulle. Elvi toimii töissä parhaiten lähellä ja opastettuna, vaikka kotioloissa ei koskaan tule lähelleni. Venla puolestaan kotihiirenä on aina kainalossa tai jalanmutkassa tuhisemassa, kun taas töissä painattaa menemään kaukana ja tekee kaiken hurjan itsenäisesti. Tykkään tosi paljon molemmista ja molempien kanssa tekemisestä, mikään ei ole samanlaista!

Venlan itsenäisyys tosin sai ihan uuden puolen tässä menneenä viikonloppuna, kun oltiin vanhemmillani kyläilemässä. Yhtäkkiä ovikello soi ja naapuri ojentaa Venlan kysyen: "Onko tämä teidän koira?". No, hämmästys oli tietysti suuri, sillä kukaan ei edes huomannut, että Venla puuttuu. Sehän oli pihassa touhuamassa omiaan. Nyt se vain oli kuullut puhetta lähimetsästä ja kaivautunut aidan alta moikkaamaan iiiiiiiiiihania vieraita ihmisiä. Tuli vain mieleeni taas, että onneksi noin itsenäinen koira on kuitenkin noin pehmeä ja ihmisrakas, muutoin lopputulos viikonlopunkin reissulle olisi voinut olla toisenlainen. Ven ansaitsi karkurireissunsa johdosta itselleen puhelinnumerollani varustetun kaulapannan. Ihan niin kuin meillä olisi koira.